SEGL – MESTAREIDEN LIIGA HUIPENTUU SAKSASSA 28. – 31. LOKAKUUTA – KUINKA KÄY SUOMALAISSEUROJEN EM-MITALIEN JAHDISSA

Euroopan Maalipalloseurojen Liiton (EGCA) yllä pitämä SEGL – Mestareiden Liigan kausi 2022 huipentuu 28. – 31. lokakuuta Saksan Rostockissa pelattavaan finaaliturnaukseen, mihin isäntäjoukkue RGC Hansan lisäksi tiensä ovat selvittäneet kahden karsintadivisioonan kolme parasta joukkuetta mukaan lukien suomalaisseurat Aisti Sport ja Old Power.

Kuvassa SEGL – Mestareiden Liigan logo

Samaan aikaan SEGL-finaaliturnauksen kanssa Rostockissa järjestetään historian kolmas naisten oma SEGL – Mestareiden Liigan turnaus, mihin puolestaan osallistuu kuusi joukkuetta mukaan lukien Aisti Sport ja Old Power.

PELIJÄRJESTELMÄt TURNAUKSISSA

Miesten puolella seitsemän joukkuetta pelaavat yksinkertaisen kaikki kaikkia vastaan alkusarjan perjantaiaamun ja sunnuntai-iltapäivän välisenä aikana.

Alkusarjan neljä parasta joukkuetta etenevät sunnuntai-iltana pelattaviin välieriin, missä alkusarjan ykkönen kohtaa alkusarjan nelosen ja alkusarjan kakkonen alkusarjan kolmosen. Alkusarjan sijoille 5 – 6 päätyneet joukkueet kohtaavat sijoitusottelussa varhain maanantaiaamusta. Turnauksen huipentavat mitaliottelut ovat ohjelmassa maanantaiaamupäivästä.

Naisten puolella kuusi joukkuetta pelaavat niin ikään yksinkertaisen kaikki kaikkia vastaan alkusarjan perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään.

Naisten puolella samoin alkusarjan neljä parasta joukkuetta etenevät sunnuntaina alkuillasta pelattaviin välieräotteluihin, myös alkusarjassa sijoille 5 – 6 sijoittuneiden joukkueiden välinen sijoitusottelu on ohjelmassa sunnuntai-iltapäivästä. Turnauksen mitaliottelut mitellään maanantaiaamupäivästä.

OSALLISTUJAT

Miesten turnauksen joukkueet ovat: Aisti Sport, ANDDVIS Portugal (POR), Chemnitzer BC (GER), GC Niksic (MNE), Old Power, RGC Hansa (GER), Saltinis (LTU). Pääset katsastamaan joukkueiden kokoonpanot tästä linkistä.

Naisten turnauksen osallistuvat: Aisti Sport, ASCCB Besancon (FRA), CSAVH Lyon (FRA), FIFH Malmo (SWE), Old Power, RGC Hansa (GER). Joukkueiden kokoonpanot löytyvät puolestaan täältä.

Alta suomalaisjoukkueiden kokoonpanot turnauksessa:

AISTI SPORT

Kuvassa Aisti Sportin logo

Naiset
Pelaajat: #2 Jasmin Mikkola, #3 Miina Grönroos, #4 Henriikka Toivola, #6 Raisa Kuusela, #7 Azra Tayyebi
Valmennus & huolto: Krister Linnas, Johanna Tuomivaara

Miehet
Pelaajat: #2 Ville Montonen, #5 Leo Hintsanen, #6 Markus Tihumäki, #7 Petri Posio, #8 Miika Honkanen
Valmennus & huolto: Oskari Nyström, Petrus Vilhunen

OLD POWER

Kuvassa Old Powerin logo

Naiset
Pelaajat: #1 Annkathrin Denker, #2 Stephanie Boenink, #5 Iida Kauppila, #6 Mari Mattila, #7 Milla Lappalainen
Valmennus & huolto: Esamatti Käkelä

Miehet
Pelaajat: #1 Jani Vesalainen, #5 Jarno Mattila, #6 Eetu Eronen, #7 Ehsan Zoveidavi, #8 Erkki Miinala, #9 Joni Ylönen
Valmennus & huolto: Toni Lipsanen

KUINKA SEURATA TURNAUSTA

Paras tapa seurata turnauksen tuloksia, sarjatilanteita ja maalintekijätilastoja on suunnata tapahtuman virallisille nettisivuille, minne pääset tästä linkistä.

SEGL – Facebook-sivu on myös erinomainen väylä seurata tuloksia ja ennen turnausta katsastaa joukkue-esittelyjä. Kyseiselle sivulle pääset napsauttamalla tästä.

Kaikki turnauksen ottelut ovat seurattavissa livestream-lähetyksinä. OSPA Arenalta ottelut näytetään ”Goalball TV” YouTube-kanavan kautta täältä, kun taas CJD Sports Hall-tapahtumat ovat seurattavissa täältä.

Myöskin kannattaa ottaa haltuun molempien suomalaisseurojen Facebook-sivustot: Aisti Sport Facebook, Old Power Facebook.

SUOMALAISJOUKKUEIDEN OTTELUOHJELMA JA TULOKSET

Alta jokaisen suomalaisjoukkueen ottelun tulos maalintekijöineen sekä lisäksi kaikkien välierä-, sijoitus- ja mitaliotteluiden tulokset. Huom. otteluiden alkamisajat ovat Suomen ajassa.

PERJANTAI 28.10.2022

Alkamisaika / Areena – Turnaus / Kotijoukkue – Vierasjoukkue / Tulos

14.00 / OSPA – Miehet / Aisti Sport – Old Power / 5-7 (1-4)
Maalintekijät / Aisti Sport: #7 Posio 3, #2 Montonen 1, #6 Tihumäki 1
Maalintekijät / Old Power: #8 Miinala 5, #5 Mattila 1, #9 Ylönen 1

17.30 / OSPA – Miehet / Saltinis – Aisti Sport 15-6 (10-2)
Maalintekijät / Aisti Sport: #7 Posio 4, #6 Tihumäki 2

20.30 / OSPA – Miehet / Old Power – RGC Hansa 12-10 (5-8)
Maalintekijät / Old Power: #8 Miinala 5, #1 Vesalainen 4, #5 Mattila 3

LAUANTAI 29.10.2022

10.00 / OSPA – Naiset / Old Power – Aisti Sport 6-2 (3-2)
Maalintekijät / Old Power: #2 Boenink 6
Maalintekijät / Aisti Sport: #4 Toivola 1, #6 Kuusela 1

13.10 / CJD – Miehet / RGC Hansa – Aisti Sport 13-5 (5-4)
Maalintekijät / Aisti Sport: #6 Tihumäki 3, #2 Montonen 1, #7 Posio 1

14.00 / OSPA – Naiset / Old Power – ASCCB Besancon 10-2 (7-1)
Maalintekijät / Old Power: #1 Denker 4, #2 Boenink 3, #5 Kauppila 2, #7 Lappalainen 1

14.15 / CJD – Miehet / ANDDVIS Portugal – Old Power 5-12 (0-6)
Maalintekijät / Old Power: #1 Vesalainen 5, #8 Miinala 5, #7 Zoveidavi 2

16.10 / OSPA – Naiset / RGC Hansa – Aisti Sport 3-2 (0-1)
Maalintekijät / Aisti Sport: #2 Mikkola 2

17.30 / CJD – Miehet / Aisti Sport – ANDDVIS Portugal 7-9 (2-4)
Maalintekijät / Aisti Sport: #2 Montonen 5, #6 Tihumäki 2

17.50 / OSPA – Naiset / Old Power – FIFH Malmo 4-2 (3-0)
Maalintekijät / Old Power: #5 Kauppila 2, #6 Mattila 2

18.35 / CJD – Miehet / Old Power – GC Niksic 7-8 (3-3)
Maalintekijät / Old Power: #1 Vesalainen 3, #8 Miinala 3, #5 Mattila 1

18.55 / OSPA – Naiset / Aisti Sport – CSAVH Lyon 1-6 (1-2)
Maalintekijät / Aisti Sport: #3 Grönroos 1

SUNNUNTAI / 30.10.2022

11:05 / OSPA – Miehet / Aisti Sport – GC Niksic 4-7 (1-2)
Maalintekijät / Aisti: #2 Montonen 2, #6 Tihumäki 1, #8 Honkanen 1

11.10 / CJD – Naiset / Old Power – CSAVH Lyon 9-4 (4-0)
Maalintekijät / Old Power: #2 Boenink 5, #5 Kauppila 2, #1 Denker 1, #7 Lappalainen 1

12.10 / OSPA – Miehet / Old Power – Chemnitzer BC 9-6 (4-3)
Maalintekijät / Old Power:#1 Vesalainen 4, #8 Miinala 3, #5 Mattila 2

12.20 / CJD – Naiset / Aisti Sport – ASCCB Besancon 2-4 (1-1)
Maalintekijät / Aisti Sport: #3 Grönroos 1, #6 Kuusela 1

13.30 / CJD – Naiset / RGC Hansa – Old Power 1-1 (1-1)
Maalintekijät / Old Power: #1 Denker 1

14.40 / CJD – Naiset / FIFH Malmo – Aisti Sport 11-1 (6-1)
Maalintekijät / Aisti Sport: #4 Toivola 1

15.25 / OSPA – Miehet / Chemnitzer BC – Aisti Sport 5-8 (1-4=
Maalintekijät / Aisti: #7 Posio 5, #2 Montonen 3

16.30 / OSPA – Miehet / Saltinis – Old Power 14-4 (7-2)
Maalintekijät / Old Power: #7 Zoveidavi 3, #6 Eronen 1

17.30 / CJD – Naiset / Sijat 5 – 6: ASCCB Besancon – Aisti Sport 1-3 (1-1)

Maalintekijät / Aisti: #2 Mikkola 2, #3 Grönroos 1

17.45 / OSPA – Naiset / Välierä 1: Old Power – CSAVH Lyon 3-2 (2-1)

Maalintekijät / Old Power: #5 Kauppila 2, #1 Denker 1

18.50 / OSPA – Naiset / Välierä 2: FIFH Malmo – RGC Hansa 9-3 (4-0)

19.55 / OSPA – Miehet / Välierä 1: Chemnitzer BC – GC Niksic 9-11 (5-6)

21.00 / OSPA – Miehet / Välierä 2: Saltinis – Old Power 17-7 (11-7)

Maalintekijät / Power: #5 Mattila 5, #1 Vesalainen 2

MAANANTAI 31.10.2022

9.00 / OSPA – Miehet/ Sijat 5 – 6: ANDDVIS Portugal – RGC Hansa 10-13 (7-7)

10.05 / OSPA – Naiset / Pronssiottelu: CSAVH Lyon – RGC Hansa Ja. 4-5, 4-4 (3-1)

11.10 / OSPA – Miehet / Pronssiottelu: Chemnitzer BC – Old Power 10-6 (5-1)

Maalintekijät / Old Power: #1 Vesalainen 2, #5 Mattila 2, #7 Zoveidavi 1, #8 Miinala 1

12.15 / OSPA – Naiset / Finaali: Old Power – FIFH Malmo 0-1 (0-0)

Maalintekijät / Old Power: –

13.20 / OSPA – Miehet / Finaali: GC Niksic – Saltinis 3-8 (0-3)

LOPPUJÄRJESTYKSET

Naiset

  1. FIFH Malmo
  2. Old Power
  3. RGC Hansa
  4. CSAVH Lyon
  5. Aisti Sport
  6. ASCCB Besancon

Miehet

  1. Saltinis
  2. GC Niksic
  3. Chemnitzer BC
  4. Old Power
  5. RGC Hansa
  6. ANDDVIS Portugal
  7. Aisti Sport

MAALINTEKIJÄT

Miesten turnauksen maalintekijätilasto löytyy tämän linkin takaa. Kun taas naisten turnauksen maalintekijätilaston pääset katsastamaan täältä.