Kansallisten Maalipallosarjojen kauden 2024-2025 runkosarja piti sisällään kaksi yhteisturnausta sekä yhden Miesten SM-Sarjan oman turnauksen ja kaksi Avoimen SM-Sarjan omaa turnausta. Miesten SM-Sarjaan osallistui viisi joukkuetta ja Avoimeen SM-Sarjaan kuusi joukkuetta. Sarjojen finaaliturnaus järjestettiin Tapiolan Liikuntahallilla Espoossa 17. toukokuuta 2025. Finaaliturnauksessa muutoksena edellisiin kausiin välieräottelut pelattiin yksiosaisina.

PRO NÄPÄJÄ UUSI SUOMENMESTARUUTENSA MIESTEN SM-SARJASSA, OLD POWER LOISTI RUNKOSARJAN VALTIAANA

Miesten SM-Sarjassa nähtiin jälleen kaksi joukkuetta espoolaiselta Old Powerilta: Old Power ja O.P. Hurricanes, kaksi joukkuetta vantaalaiselta Aisti Sportilta: Aisti Sport ja Aisti Revolution sekä hallitseva suomenmestari, lahtelainen Pro Näpäjä. Runkosarjan aikana joukkueet pelasivat kolme turnausta kohdaten kolmeen otteeseen toisensa. Espoolainen Old Power oli menettänyt kovan skandinaavikaksikkonsa Fatmir Seremetin ja Gustav Koch Rasmussenin, mutta entinen Saksan maajoukkueen tähtihyökkääjä Felix Rogge saapui ensimmäisen sarjaturnauksen jälkeen vahvistamaan Old Poweria, muutettuaan asumaan Suomeen. Old Power hävisi kauden avausottelunsa veljesjoukkueelleen O.P. Hurricanesille, mutta tämän jälkeen yhtä tasapeliä lukuun ottamatta joukkue marssi runkosarjan voittoon tappioitta komealla maalierolla 115-54 +61.

O.P. Hurricanes oli selvästi runkosarjan kakkonen, edellisen kauden arvokkaimman pelaajan, Jani Vesalaisen eläkkeelle menettänyt Pro Näpäjä kolmas ja viimeiseen finaaliturnauksen välieräpaikkaan ylsi Aisti Sport yhden pisteen edellä finaaliturnauksen ulkopuolelle jäänyttä Aisti Revolutionia.

Runkosarjan paras maalintekijä oli Old Powerin Erkki Miinala 54 osumallaan, vain yhden maalin perässä tuli Hurricanesin Ehsan Zoveidavi.

Finaaliturnauksen ensimmäisessä välieräottelussa iskivät yhteen runkosarjan kakkonen Hurricanes ja kolmonen Pro Näpäjä. Pro Näpäjä sai otteluun erinomaisen startin, sen karatessa avauspuoliajalla jo kolmen maalin johtoasemaan Joni Ylösen oivilla heitoilla. Toisella puoliajalla Hurricanesin Zoveidavi pyrki virittelemään kiriä, mutta joukkueen puolustus ei pysynyt riittävän terävänä, jotta joukkue olisi pystynyt aidosti haastamaan hallitsevaa mestaria. Joni Ylönen iski välieräotteluun peräti seitsemän osumaa, kun hänen joukkueensa voitti Hurricanesin 8-5 ja matkasi toista kautta putkeen SM-finaaliotteluun.

Toisesta välieräottelusta runkosarjavoittaja Old Powerin ja runkosarjan nelosen Aisti Sportin välillä odotettiin huikeaa trilleriä, vaikka runkosarjassa joukkueiden ero oli peräti 20 pistettä. Ottelun avauspuoliaika tarjosi maaleja molemmille joukkueille, ja lopulta tasaisen taistelun jälkeen puoliajalle edettiin kutkuttavista 4-4-tasalukemista. Ottelu ratkesi Old Powerin kannalta harmittavaan Felix Roggen hyökkäysvirheeseen, mistä Aisti Sport pääsi sivaltamaan 6-5-voittomaalin. Old Power painoi päälle raivokkaasti ottelun loppuhetkillä, mutta Aisti Sportin puolustus kesti kuin kestikin, ja näin jättiyllätys oli Tapiolan Liikuntahallilla valmis.

Pronssiotteluun saapui kentälle ”vain yksi joukkue”, sillä kitkerän välierätappion kokenut Old Power höykytti veljesjoukkuettaan Hurricanesia jo ensimmäisellä puoliajalla 13-4-lukemin. Tämän jälkeen Hurricanes pyristeli vielä hetken aikaa mukana ottelussa, mutta lopulta Old Power päätti ottelun ennen varsinaisen peliajan päätöstä kymmenen maalin erolla 17-7-lukemin. Miinala iski ottelun viimeisen maalin, joka sinetöi samalla hänelle kauden maalintekijätilaston voiton yhden maalin erolla Hurricanesin Zoveidaviin.

Finaaliottelusta muodostui todellinen vastakohta pronssiottelulle. Avauspuoliajalla nähtiin vain yksi osuma, josta vastasi Aisti Sportin veteraanipelaaja Jarno Mattila. Toinen puoliaika eteni kihelmöivästi näissä 1-0-lukemissa molempien joukkueiden karttaessa virheitä ja pelaten todella varmaa puolustuspeliä. Ottelun viimeisen minuutin jo lähestyessä Pro Näpäjän konkaripelaaja Petri Posio räjäytti Näpäjän päädyn juhlimaan tasoitusmaalillaan. Tämä osuma sai Aisti Sportin päädyssä aikaan pientä epävarmuutta, minkä Posio käytti epäröimättä hyödykseen siivittäen hetken päästä joukkueensa 2-1-johtoasemaan ottelun viimeisen minuutin alussa. Lopulta koko ottelun käsijarru päällä hyökänneeltä Aisti Sportilta ei enää löytynyt kirivaihdetta, vaan Pro Näpäjä juhli toista peräkkäistä suomenmestaruuttaan dramaattisen nousun päätteeksi.

Erkki Miinala palkittiin sarjan parhaana maalintekijänä kauden huipentaneessa Maalipallogaalassa, kun taas Pro Näpäjän Joni Ylönen pokkasi Miesten SM-Sarjan arvokkaimman pelaajan palkinnon.

AISTI INCLUSION MUOVAUTUI KAUDEN AIKANA MESTARIJOUKKUEEKSI, O.P. VIXENS TASAISEN RUNKOSARJAN YKKÖNEN

Avoimen SM-Sarjan kauteen osallistui kuusi joukkuetta: kolmoisvoiton edellisellä kaudella ottanut O.P. Gladiators, O.P. Vixens ja O.P. Karun Espoosta, vantaalaisen Aisti Sportin joukkueet Aisti Open ja Aisti Inclusion sekä lahtelainen Näpäjä XX. Joukkueet pelasivat neljä runkosarjaturnausta, joiden aikana joukkueet kohtasivat toisensa kolmeen otteeseen.

Runkosarja oli kärjen osalta huipputasainen, ja lopulta naisvoimaa uhkunut O.P. Vixens nappasi runkosarjan ykkössijan kolmen pisteen erolla ennen seuraavaa kaksikkoa O.P. Karunia ja Aisti Inclusionia. Näistä Karun oli vahvempi paremman maalieronsa turvin. Neljännen finaaliturnauspaikan vei nimiinsä huippukokenut Näpäjä XX , joka jätti taakseen selvästi Aisti Openin ja pahasti notkahtaneen edellisen kauden mestarin O.P. Gladiatorsin. Runkosarjan paras maalintekijä oli Aisti Openin Jarno Saapunki, joka tykitti joukkueelleen 54 maalia.

Finaaliturnauksen ensimmäinen välieräottelu O.P. Karunin ja Aisti Inclusionin välillä muodostui huippujännittäväksi. Karunin osakkeita laski hieman, että jjoukkueen ykkössentteri, edellisen kauden arvokkain pelaaja Susanna Halme ei pystynyt osallistumaan finaaliturnaukseen. Inclusion oli puolestaan löytänyt hyvän vireen pelaamiseensa kauden aikana. Välieräottelun ensimmäinen puoliaika meni Inclusionin nimiin 4-3-lukemin. Toisella puoliajalla Inclusion onnistui jopa kasvattamaan johtoaan ja lopulta etenemään turnauksen finaaliotteluun 7-5-voittolukemin. Joukkueen avainpelaajana toimi ruotsalainen Rebekah Krebs, joka iski välieräotteluun neljä osumaa.

Toinen välieräottelu runkosarjan ykkösen O.P. Vixensin ja runkosarjan nelosen Näpäjä XX:n välillä muodostui todelliseksi trilleriksi. Ottelun avauspuoliaika oli maaliton, mutta toisella puoliajalla molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen. Krista Leppänen vastasi Vixensien osumasta, kun taas Sami Mustonen sivalsi Näpäjän ainokaisen. Näin ottelu eteni jatkoajalle. Jatkoajalla Vixensin sankariksi nousi Raisa Kuusela, jonka kultainen maali jatkoajan ensimmäisellä kolmeminuuttisella toi Vixenseille toisen peräkkäisen finaalipaikan.

Pronssiotteluun Näpäjä saapui todella latautuneena ja joukkue nappasi ensimmäisen puoliajan nimiinsä 3-1-lukemin. Toisella puoliajalla joukkueen kokeneet ketut Jarmo Lehtola (4 maalia) ja Sami Mustonen (3 maalia) johdattivat joukkueensa pronssisille mitaleille 7-4-voittolukemin. Karunin puolella jokaisesta neljästä maalista vastasi Ibrahim Milanovic, mutta tällä kertaa Karunin puolustus ei ollut riittävän tiivistä, jotta joukkue olisi yltänyt mitaleille.

Viime vuoden finaaliottelun tapaan Vixens tuskaili maalinteko-ongelmiensa kanssa, kun taas Aisti Inclusionin tehoduo Markus Kanninen ja Rebekah Krebs saivat onnistumisia mukavasti finaaliotteluun. Puoliajalla Inclusion johti 2-0 ja joukkue karkasi parhaimmillaan jo 5-1-johtoasemaan toisella puoliskolla, kunnes Vixensin veteraanipelaaja Krista Leppänen viritteli vielä kirivaihdetta parilla osumallaan. Vixensin kiri alkoi auttamatta liian myöhään, ja näin Inclusion pääsi nostamaan mestaruuspokaalia 5-3-voittolukemin. Kanniselle kolme ja Krebsille kaksi osumaa finaaliotteluun, kun taas Leppänen vastasi jokaisesta Vixens-maalista.

Jarno Saapunki piti maalintekijätilaston kärkipaikkansa, vaikkei hänen joukkueensa yltänytkään finaaliturnaukseen. Saapunki palkittiin kauden parhaana maalintekijänä, kun taas arvokkaimman pelaajan pysti matkasi Rebekah Krebsille Tukholmaan. Mestarijoukkue Inclusionin Markus Kanninen palkittiin myös Maalipallogaalassa vuoden kehittyneimpänä maalipalloilijana.

Lue lisää Maalipallogaala 2025-tapahtumasta täältä

JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT KAUDELLA 2024-2025

Miesten SM-Sarja

Avoin SM-Sarja

ARTIKKELIT / MIESTEN SM-SARJA

KAUSIENNAKKO 2024-2025 – MIESTEN SM-SARJA

ESPOOLAISET OLIVAT VAHVIMPIA MIESTEN SM-SARJAN TASAISESSA AVAUSTURNAUKSESSA PAJULAHDESSA

VAHVAVIREINEN OLD POWER VARMISTI FINAALITURNAUSPAIKKANSA TAPIOLASSA

MIESTEN SM-RUNKOSARJA PÄÄTÖKSEEN – OLD POWER SUVEREENI, REVOLUTION RANNALLE

JÄTTILÄISET KAATUIVAT – AISTI INCLUSION JA PRO NÄPÄJÄ MESTAREIKSI TRILLERITURNAUKSESSA

LOPPUJÄRJESTYS / MIESTEN SM-SARJA

  1. Pro Näpäjä
  2. Aisti Sport
  3. Old Power
  4. O.P. Hurricanes
  5. Aisti Revolution

RUNKOSARJAN LOPPUJÄRJESTYS / MIESTEN SM-SARJA

Sijoitus / Joukkue / Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Maaliero / Pisteet

1 – Old Power / 12 / 10 / 1 / 1 / 115-54 +61 / 31

2 – O.P. Hurricanes / 12 / 7 / 0 / 5 / 89-85 +4 / 21

3 – Pro Näpäjä / 12 / 5 / 0 / 7 / 69-80 -11 / 15

4 – Aisti Sport / 12 / 3 / 2 / 7 / 69-95 -26 / 11

5 – Aisti Revolution / 12 / 3 / 1 / 8 / 65-93 -28 / 10

MAALINTEKIJÄTILASTO / MIESTEN SM-SARJA

Sijoitus – Pelaajan Nimi / Joukkue / Maalit yhteensä (maalit runkosarjassa)

1 – Erkki Miinala / Old Power / 65 (54)

2 – Ehsan Zoveidavi / O.P. Hurricanes / 64 (53)

3 – Joni Ylönen / Pro Näpäjä / 45 (38)

4 – Felix Rogge / Old Power / 44 (35)

5 – Markus Tihumäki / Aisti Sport / 35 (32)

6 – Jarno Mattila / Aisti Sport / 27 (23)

6 – Petri Posio / Pro Näpäjä / 27 (24)

8 – Seemi Hintsanen / Old Power / 26 (24)

9 – Eemi Utriainen / Aisti Revolution / 25 (25)

10 – Ville Montonen / Aisti Revolution / 20 (20)

11 – Josh Murphy / O.P. Hurricanes / 17 (17)

12 – Miika Honkanen / Aisti Revolution / 16 (16)

13 – Jani Vesalainen / O.P. Hurricanes / 13 (13)

14 – Aleksi Aittola / Aisti Sport / 6 (6)

14 – Petteri Peitso / Old Power / 6 (5)

16 – Samuli Harjunen / Aisti Sport / 4 (4)

16 – Tomi Vesalainen / Pro Näpäjä / 4 (4)

18 – Leo Hintsanen / Pro Näpäjä / 3 (3)

18 – Bruno Okello / Aisti Revolution / 3 (3)

18 – Jarno Saapunki / Aisti Sport / 3 (3)

21 – Mikko Viittala / Old Power / 2 (2)

22 – Krister Linnas / Aisti Revolution / 1 (1)

22 – Arttu Luiro / O.P. Hurricanes / 1 (1)

ARTIKKELIT / AVOIN SM-SARJA

KAUSIENNAKKO 2024 – 2025 – AVOIN SM-SARJA

AISTI INCLUSION PORSKUTTI VOITOSTA VOITTOON AVOIMEN SM-SARJAN AVAUKSESSA PAJULAHDESSA

PYSÄYTTÄMÄTÖN O.P. VIXENS SARJAKÄRKEEN OLD POWERIN JUHLATURNAUKSESSA

INCLUSIONILLA JÄLLEEN VIRHEETÖN VIIKONLOPPU LEHTIKUUSEN KOULULLA – SARJAN KÄRKIKOLMIKKO TÄYSIN OMAA LUOKKAANSA

O.P. VIXENS TÄPÄRÄSTI AVOIMEN SM-RUNKOSARJAN VOITTOON – VÄLIERÄPARIT SELVILLÄ

JÄTTILÄISET KAATUIVAT – AISTI INCLUSION JA PRO NÄPÄJÄ MESTAREIKSI TRILLERITURNAUKSESSA

LOPPUJÄRJESTYS / AVOIN SM-SARJA

  1. Aisti Inclusion
  2. O.P. Vixens
  3. Näpäjä XX
  4. O.P. Karun
  5. Aisti Open
  6. O.P. Gladiators

RUNKOSARJAN LOPPUJÄRJESTYS / AVOIN SM-SARJA

Sijoitus – Joukkue / Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Maaliero / Pisteet

1 – O.P. Vixens / 15 / 12 / 0 / 3 / 103-46 +57 / 36

2 – O.P. Karun / 15 / 11 / 0 / 4 / 105-65 +40 / 33

3 – Aisti Inclusion / 15 / 11 / 0 / 4 / 93-64 +29 / 33

4 – Näpäjä XX / 15 / 6 / 1 / 8 / 61-67 -6 / 19

5 – Aisti Open / 15 / 2 / 1 / 12 / 88-113 -25 / 7

6 – O.P. Gladiators / 15 / 2 / 0 / 13 / 52-147 -95 / 6

MAALINTEKIJÄTILASTO / AVOIN SM-SARJA

Sijoitus – Pelaajan nimi / Joukkue / Maalit yhteensä (maalit runkosarjassa)

1 – Jarno Saapunki / Aisti Open / 54 (54)

2 – Ibrahim Milanovic / O.P. Karun / 51 (44)

3 – Rebekah Krebs / Aisti Inclusion / 46 (40)

4 – Arttu Cowell / O.P. Karun / 45 (43)

5 – Markus Kanninen / Aisti Inclusion / 43 (39)

6 – Raisa Kuusela / O.P. Vixens / 37 (36)

7 – Lauri Saapunki / Aisti Open / 29 (29)

8 – Jarmo Lehtola / Näpäjä XX / 28 (24)

9 – Iida Kauppila / O.P. Vixens/ 21 (21)

10 – Krista Leppänen / O.P. Vixens / 20 (16)

11 – Jorma Kivinen / O.P. Gladiators / 17 (17)

11 – Hanna Svensson / O.P. Vixens / 17 (17)

13 – Sami Mustonen / Näpäjä XX / 16 (12)

13 – Heikki Penttinen / O.P. Gladiators / 16 (16)

15 – Stephanie Boenink / O.P. Vixens / 13 (13)

15 – Susanna Halme / O.P. Karun / 13 (13)

17 – Sami Heikkinen / Näpäjä XX / 12 (12)

18 – Juha Oikarainen / O.P. Gladiators / 10 (10)

19 – Henriikka Toivola / Aisti Inclusion / 9 (9)

20 – Miina Grönroos / Aisti Inclusion / 7 (5)

20 – Aleksi Nyström / Näpäjä XX / 7 (7)

22 – Laura Korte / Näpäjä XX / 5 (5)

23 – Ali Reza Ahmadi / O.P. Karun / 4 (4)

23 – Kevin Collet / O.P. Gladiators / 4 (4)

25 – Jasmin Mikkola / Aisti Open / 3 (3)

25 – Axel Sundholm / O.P. Gladiators / 3 (3)

27 – Solina Rosti / Aisti Open / 1 (1)