SUOMEN NAISET YLSIVÄT PRONSSILLE JA MIEHET VIIDENSIKSI PAJULAHDEN EM-KILPAILUISSA

Kuvassa Pajulahden vuoden 2025 EM-kilpailuiden virallinen logo

Huomio: Korjattu ensi vuoden MM-kisojen karsintasysteemiä, josta IBSA julkaisi yllätystiedotteen juuri ennen EM-kilpailuiden alkamista.

Maalipallon A-Sarjan EM-kilpailut vuosimallia 2025 pelattiin Liikuntakeskus Pajulahdessa, Lahden Nastolassa 1. – 5. lokakuuta. Mukana oli 11 naisten ja 10 miesten maata kilpailemassa maanosamme mestaruudesta, mitaleista ja MM-kisapaikoista. Molemmat Suomen maalipallomaajoukkueet osallistuivat EM-kilpailuihin Pajulahdessa tavoitteenaan saavuttaa MM-kisapaikka vuoden 2026 kesäkuussa Kiinassa pelattaviin maalipallon MM-kilpailuihin. MM-kisapaikkaan edellytetään, että sijoittuu kahden parhaan joukkoon niiden maiden osalta, joilla ei ole vielä MM-kisapaikkaa viime vuoden Paralympialaisten Top 3-sijoituksen kautta. Myös loppuvuodesta neljä paikkaa jaetaan IBSA:n maailmanrankingin perusteella.

Suomen naiset pelasivat nousujohteisen turnauksen yltäen lopulta upeasti pronssille palaten näin EM-kisatasolla mitalikantaan 16 vuoden tauon jälkeen. Kolmas sija tiesi myös Suomen naisille suoraa kisapaikkaa Kiinan MM-kisoihin.

Henriikka Toivolan ottamassa kuvassa Suomen naisten joukkue poseeraa pronssimitalien kanssa maalipallomaalin edessä.

Suomen miehet pelasivat niin ikään erinomaisen turnauksen, vaikka tälläkin kertaa puolivälieräottelu koitui joukkueen kohtaloksi, kun joukkue taipui siinä Israelille 4-3-lukemin. Joukkue kokosi rivinsä upeasti sijoitusotteluihin napaten EM-kisojen viidennen sijan, mikä tietää todella hyviä asetelmia taistelussa IBSA maailmanrankingin sijoituksista.

Naisten turnauksen voiton vei jälleen kerran Turkki, joka juhli EM-kultaa myös kakasi vuotta sitten. Turkki kukisti finaaliottelussa Israelin murskaavasti 10-3. Suomi kukisti pronssiottelussa Ukrainan 3-2. Naisten turnauksen ylivertainen maalikuningatar oli Turkin Sevda Altunoluk 52 maalillaan.

Miesten kullan vei niin ikään Turkki, joka palasi EM-kisojen kultapallille 10 vuoden tauon jälkeen. Finaaliottelussa kaatui viime EM-kisojen ykkönen Ukraina 4-3-lukemin. Ukrainalle mitali oli jo neljäs peräkkäinen EM-tasolla. Pronssiottelussa Saksa kukisti Suomen puoliväliwerävaiheessa kukistaneen Israelin 5-0-lukemin. Miesten turnauksen maalikuningas oli Puolan nuori supertähti Marcin Czerwinski 41 osumallaan ennen Saksan tähtihyökkääjä Oliver Höraufia (30 maalia) ja Suomen veteraanipelaaja Erkki Miinalaa (25 maalia).

OSALLISTUVAT MAAT, ALKULOHKOT JA PELIJÄRJESTELMÄ

Kaikkien joukkueiden kokoonpanot löydät täältä

Naisten turnauksen 11 maata oli jaettu yhteen kuuden ja yhteen viiden joukkueen alkulohkoon seuraavasti:

Lohko A: Iso-Britannia, Puola, Saksa, Suomi, Unkari, Turkki

Lohko B: Espanja, Israel, Kreikka, Ranska, Ukraina

Miesten turnauksen 10 maata oli jaettu kahteen 5 joukkueen suuruiseen alkulohkoon seuraavasti:

Lohko C: Israel, Montenegro, Portugali, Saksa, Ukraina

Lohko D: Iso-Britannia, Liettua, Puola, Suomi, Turkki

Jokaisessa alkulohkossa pelattiinyksinkertainen kaikki kaikkia vastaan alkusarja, minkä jälkeen lohkojen neljä parasta joukkuetta etenivät kisojen puolivälieriin. Lohkovitoset pelasivat vielä sijoitusottelun sijoista 9-10 turnauksessa. Miesten puolella alkulohkon viimeiseksi jääneet joukkueet putosivat B-sarjan EM-kilpailuihin ensi vuodeksi.

Puolivälierissä lohkoykkönen kohtasi vastakkaisen lohkon nelosen, ja lohkokakkonen puolestaan vastakkaisen lohkon kolmosen. Puolivälierien voittajat etenivät turnauksen välierä- ja mitaliotteluihin. Puolivälierien häviäjät kamppailivat sijoista 5-8 turnauksessa. Miesten puolella turnauksen kahdeksanneksi sijoittunut joukkue putosi ensi vuodeksi B-sarjaan.

SUOMEN JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT

Henriikka Toivolan ottamassa kuvassa koko Suomen joukkue tuulettaa maalipallokentällä Pajulahden EM-kisojen avajaisissa.

Naiset

Pelaajat: #1 Raisa Kuusela, #2 Krista Leppänen, #6 Jasmin Mikkola, #7 Miina Grönroos, #8 Kaisu Hynninen, #15 Iida Kauppila

Valmennus: Felix Rogge (päävalmentaja), Aleksi Aittola (apuvalmentaja), Pia Palosvirta (huoltaja)

Miehet

Pelaajat: #4 Erkki Miinala, #6 Markus Tihumäki, #7 Ehsan Zoveidavi,#8 Miika Honkanen, #9 Joni Ylönen, #11 Leo Hintsanen

Valmennus: Pasi Koivukari (päävalmentaja), Katja Heikkinen (lajivalmentaja), Teemu Honkanen (fysioterapeutti)

Molempien joukkueiden valmennusvahvuudessa myös Kihun videoanalyytikko Mikko Häyrinen.

NÄIN SEURAAT KISOJA

Kisojen viralliset nettisivut löydät täältä

Kaikki kisojen ottelut ovat seurattavissa livestream-lähetyksenä International Blind Sports Federation- YouTube-kanavan kautta, minne pääset klikkaamalla tästä

Huom. Ottelut selostetaan englannin kielellä. Selostuksista vastaavat Dzenan Ajdinovic (Ruotsi), Susanna Halme (Suomi), Cristoph Scholtz (Saksa), Florim Seremeti (Ruotsi) ja Eemi Utriainen (Suomi).

Goalball Finland- Facebook-sivulla on tarjolla tuloksia ja tunnelmia jokaisena kisapäivänä.

Kaikki suomalaistulokset maalintekijöineen päivittyvät alapuolelle sekä otteluraportit niiden omille sivuille.

OTTELURAPORTIT

Suomen naisten otteluraportit löytyvät täältä

Suomen miesten otteluraportit löytyvät täältä

SUOMALAISAIKATAULU JA OTTELUTULOKSET

Kaikki kisojen tulokset löydät täältä

Huom. Miesten turnaus pelataan Pajulahden päärakennuksen Palloiluhallissa ja naisten turnaus jalkapallokentän takana sijaitsevassa Liikuntahallissa.

KESKIVIIKKO 1.10.2025

Alkamisaika / Sarja / Kotijoukkue – Vierasjoukkue / Tulos (puoliaika)

12:15 / Naiset / Suomi – Turkki 5-9 (3-0)
Suomen maalintekijät: Krista Leppänen 3, Iida Kauppila 1, Raisa Kuusela 1

13:30 / Miehet / Suomi – Iso-Britannia 7-6 (3-1)
Suomen maalintekijät: Erkki Miinala 6, Miika Honkanen 1

17:15 / Naiset / Iso-Britannia – Suomi 5-0 (3-0)
Suomen maalintekijät: –

TORSTAI 2.10.2025

09:00 / Miehet / Turkki – Suomi 7-2 (2-1)
Suomen maalintekijät: Erkki Miinala 1, Ehsan Zoveidavi 1

12:15 / Naiset / Puola – Suomi 1-10 (0-6)
Suomen maalintekijät: Raisa Kuusela 5, Krista Leppänen 3, Kaisu Hynninen 1, Iida Kauppila 1

15:15 / Miehet / Liettua – Suomi 3-3 (2-2)
Suomen maalintekijät: Joni Ylönen 2, Markus Tihumäki 1

PERJANTAI 3.10.2025

12:15 / Naiset / Suomi – Saksa 4-1 (1-1)
Suomen maalintekijät: Raisa Kuusela 2, Iida Kauppila 1, Krista leppänen 1

15:00 / Miehet / Suomi – Puola 11-10 (6-4)
Suomen maalintekijät: Ehsan Zoveidavi 7, Erkki Miinala 4

16:45 / Naiset / Suomi – Unkari 7-2 (4-0)
Suomen maalintekijät: Jasmin Mikkola 3, Miina Grönroos 2, Kaisu Hynninen 2

LAUANTAI 4.10.2025

08:00 / Naiset – Puolivälierä 1 / Turkki – Ranska 9-1

08:30 / Miehet – Puolivälierä 1 / Ukraina – Iso-Britannia 8-1

09:30 / Naiset – Puolivälierä 2 / Israel – Puola 8-4

10:00 / Miehet – Puolivälierä 2 / Turkki – Montenegro 12-5

11:00 / Naiset – Puolivälierä 3 / Iso-Britannia – Ukraina 2-3

11:30 / Miehet – Puolivälierä 3 / Saksa – Puola 10-7

12:30 / Naiset – Puolivälierä 4 / Kreikka – Suomi 1-2 (1-1)

Suomen maalintekijä: Krista Leppänen 2

13:00 / Miehet – Puolivälierä 4 / Suomi – Israel 3-4 (1-4)

Suomen maalintekijä: Erkki Miinala 3

14:00 / Naiset – Sijat 5-8 / Iso-Britannia – Puola 6-1

14:30 / Miehet – Sijat 5-8 / Puola – Montenegro 9-6

15:30 / Naiset – Sijat 5-8 / Ranska – Kreikka 3-4

16:00 / Miehet – Sijat 5-8 / Iso-Britannia – Suomi 4.5 (3-3)

Suomen maalintekijät: Erkki Miinala 4, Joni Ylönen 1

17:00 / Naiset – Välierä 1 / Ukraina – Israel 0-2

17:30 / Miehet – Välierä 1 / Saksa – Turkki 7-9

18:30 / Naiset – Välierä 2 / Turkki – Suomi 5-1 (0-0)

Suomen maalintekijä: Raisa Kuusela 1

19:00 / Miehet – Välierä 2 / Ukraina – Israel 6-2

SUNNUNTAI 5.10.2025

08:00 / Naiset – Sijat 9-10 / Saksa – Espanja 8-0

08:00 / Miehet – Sijat 9-10 / Portugali – Liettua 11-9

09:30 / Naiset – Sijat 7-8 / Puola – Ranska 7-2

09:30 / Miehet – Sijat 7-8 / Montenegro – Iso-Britannia 7-4

11:00 / Naiset – Sijat 5-6 / Iso-Britannia – Kreikka 3-1

11:00 / Miehet – Sijat 5-6 / Puola – Suomi 4-10 (1-6)

Suomen maalintekijät: Erkki Miinala 7, Ehsan Zoveidavi 2, Mikka Honkanen 1

12:30 / Miehet – Pronssiottelu / Saksa – Israel 5-0

14:00 / Naiset – Pronssiottelu / Ukraina – Suomi 2-3 (0-3)

Suomen maalintekijät: Raisa Kuusela 2, Krista Leppänen 1

15:30 / Miehet – Finaali / Turkki – Ukraina 4-3

17:00 / Naiset – Finaali / Israel – Turkki 3-10

LOPPUJÄRJESTYS / NAISET

  1. Turkki
  2. Israel
  3. Suomi
  4. Ukraina
  5. Iso-Britannia
  6. Kreikka
  7. Puola
  8. Ranska
  9. Saksa
  10. Espanja
  11. Unkari

LOPPUJÄRJESTYS / MIEHET

  1. Turkki
  2. Ukraina
  3. Saksa
  4. Israel
  5. Suomi
  6. Puola
  7. Montenegro
  8. Iso-Britannia
  9. Portugali
  10. Liettua

SUOMALAISTILASTOT

Naiset

Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Maaliero

8 / 5 / 0 / 3 / 32-26 +6

Miehet

Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Maaliero

7 / 4 / 1 / 2 / 41-38 +3

SUOMALAISMAALINTEKIJÄT

Naiset

Pelaajan Nimi / Maalit Yhteensä

Raisa Kuusela / 11

Krista Leppänen / 10

Kaisu Hynninen / 3

Iida Kauppila / 3

Jasmin Mikkola / 3

Miina Grönroos / 2

Miehet

Pelaajan Nimi / Maalit yhteensä

Erkki Miinala / 25

Ehsan Zoveidavi / 10

Joni Ylönen / 3

Miika Honkanen / 2

Markus Tihumäki / 1