
Kansainvälinen Nations Cup-turnaus pelattiin Saksan Berliinissä 13. – 15. maaliskuuta. Molemmat Suomen Maalipallomaajoukkueet hakivat arvokasta tuntumaa koviin kansainvälisiin kamppailuihin matkalla kolmen kuukauden päässä häämöttäviin Kiinan Hangzhoussa pelattaviin MM-kilpailuihin.
NAISTEN TURNAUS JA SUOMEN KOKOONPANO
Naisten turnaukseen osallistui kahdeksan maata, jotka oli jaettu kahteen neljän joukkueen suuruiseen alkulohkoon:
Lohko A: Australia, Saksa, Suomi, Ukraina
Lohko B: Iso-Britannia, Japani, Puola, Ranska
Alkulohkoissa pelattiin yksinkertainen kaikki kaikkia vastaan sarja, minkä jälkeen lohkon kaksi parasta etenivät turnauksen välierä- ja mitaliotteluihin, lohkossa kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneiden maiden tien viedessä pelaamaan sijoista 5-8.
Suomen joukkue
Pelaajat: Miina Grönroos, Susanna Halme, Kaisu Hynninen, Raisa Kuusela, Krista Leppänen, Jasmin Mikkola
Valmennus: Felix Rogge (päävalmentaja), Anna Martola (apuvalmentaja), Pia Palosvirta (huoltaja)
MIESTEN TURNAUS JA SUOMEN KOKOONPANO

Miesten turnaukseen osallistuu peräti 14 joukkuetta (kaksi joukkuetta jäivät pois viime hetkillä). Näin miesten turnauksessa on kaksi kolmen ja kaksi neljän joukkueen alkulohkoa seuraavanlaisella lohkojaolla:
Lohko W: Etelä-Korea, Tanska, USA
Lohko X: Australia, Ruotsi, Ukraina
Lohko Y: Belgia, Italia, Puola, Saksa
Lohko Z: Japani, Liettua, Portugali, Suomi
Alkulohkoissa pelattiin yksinkertainen kaikki kaikkia vastaan sarja. Jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta etenivät turnauksen puolivälieräotteluihin. Sijalle 3 lohkossaan päätyneet joukkueet pelasivat sijoista 9-12 turnauksessa, kun taas lohkojen Y ja Z viimeiset joukkueet pelasivat sijoista 13-14.
Puolivälierien voittajat etenivät turnauksen välierä- ja mitaliotteluihin, kun taas häviäjien tie vei pelaamaan sijoista 5-8.
Suomen joukkue:
Pelaajat: Arttu Cowell (ensikertalainen), Leo Hintsanen, Seemi Hintsanen, Miika Honkanen, Markus Tihumäki, Joni Ylönen
Valmennus: Pasi Koivukari (päävalmentaja), Katja Heikkinen (lajivalmentaja), Teemu Honkanen (fysioterapeutti)
NÄIN SEURAAT TURNAUSTA
Turnauksen molemmista pelihalleista on joka päivä tarjolla livestream-lähetys, mihin pääset klikkaamalla tästä
Turnauksen virallisen nettisivun löydät täältä
Päivitämme tälle sivulle Suomen maalipallomaajoukkueiden tulokset, tilastot ja otteluraportit. Tulokset päivittyvät myös Goalball Finland- Facebook-sivustolle nopeasti otteluiden päätyttyä.
SUOMEN JOUKKUEIDEN OTTELURAPORTIT
SUOMALAISOTTELUIDEN JA RATKAISUPELIEN AIKATAULU JA TULOKSET
Huom. Otteluiden alkamisajat ovat Suomen ajassa.
PERJANTAI 13.3.2026
Alkamisaika / Halli / Sarja / Kotijoukkue – Vierasjoukkue / Tulos (puoliaika)
09:00 / Halli A / Naiset / Suomi – Australia 5-3 (3-3)
Suomen maalintekijät: Raisa Kuusela 3, Krista Leppänen 2
11:10 / Halli B / Miehet / Suomi – Liettua 2-12 (1-6)
Suomen maalintekijät: Markus Tihumäki 2
15:30 / Halli A / Miehet / Suomi – Japani 5-12 (2-4)
Suomen maalintekijät: Markus Tihumäki 3, Seemi Hintsanen 1, Joni Ylönen 1
18:45 / Halli A / Naiset / Saksa – Suomi 1-2 (0-1)
Suomen maalintekijät: Raisa Kuusela 1, Krista Leppänen 1
LAUANTAI 14.3.2026
10:05 / Halli A / Naiset / Suomi – Ukraina 1-2 (0-1)
Suomen maalintekijät: Raisa Kuusela 1
11:10 / Halli B / Miehet / Portugali – Suomi 5-4 (3-2)
Suomen maalintekijät: Markus Tihumäki 2, Mikka Honkanen 1, Joni Ylönen 1
14:25 / Halli A / Miehet – Puolivälierä 1 / Puola – Liettua 8-6 (5-1)
14:25 / Halli B / Miehet – Puolivälierä 2 / Japani – Saksa 6-7 (4-3)
15:30 / Halli A / Miehet Puolivälierä 3 / USA – Ruotsi 3-4 (3-2)
15:30 / Halli B / Miehet Puolivälierä 4 / Ukraina – Etelä-Korea 9-4 (4-3)
18:45 / Halli A / Naiset – Välierä 1 / Suomi – Iso-Britannia 0-1 (0-1)
18:45 / Halli B / Naiset – Välierä 2 / Japani – Ukraina 7-0 (2-0)
19:50 / Halli A / Miehet – Välierä 1 / Puola – Saksa Ja. 6-7, 6-6 (4-3)
19:50 / Halli B / Miehet – Välierä 2 / Ruotsi – Ukraina 1-4 (0-1)
SUNNUNTAI 15.3.2026
09:00 / Halli A / Miehet – Sijat 13-14 / Italia – Suomi 4-2 (2-1)
Suomen maalintekijät: Markus Tihumäki 1, Joni Ylönen 1
13:20 / Halli A / Naiset – Finaali / Iso-Britannia – Japani 1-2 (1-2)
13:20 / Halli B / Naiset – Pronssiottelu / Suomi – Ukraina 2-1 (0-0)
Suomen maalintekijä: Raisa Kuusela 2
14:25 / Halli A / Miehet – Finaali / Saksa – Ukraina 5-1 (4-0)
14:25 / Halli B / Miehet – Pronssiottelu / Puola – Ruotsi 5-8 (3-5)
LOPPUJÄRJESTYS / NAISET
- Japani
- Iso-Britannia
- Suomi
- Ukraina
- Australia
- Saksa
- Ranska
- Puola
LOPPUJÄRJESTYS / MIEHET
- Saksa
- Ukraina
- Ruotsi
- Puola
- Liettua
- Etelä-Korea
- Japani
- USA
- Australia
- Portugali
- Tanska
- Belgia
- Italia
- Suomi
SUOMALAISTILASTOT
Naiset
Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Maaliero
5 / 3 / 0 / 2 / 10-8 +2
Miehet
Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Maaliero
4 / 0 / 0 / 4 / 13-33 -20
SUOMALAISMAALINTEKIJÄT
Naiset
Pelaajan Nimi / Maalit Yhteensä
Raisa Kuusela / 7
Krista Leppänen / 3
Miehet
Pelaajan Nimi / Maalit Yhteensä
Markus Tihumäki / 8
Joni Ylönen / 3
Seemi Hintsanen / 1
Miika Honkanen / 1
