PAJULAHDEN EM-KILPAILUT 2025 – MIESTEN TURNAUSENNAKKO

Paralympialaji maalipallon vuoden 2025 EM-kilpailut pelataan Liikuntakeskus Pajulahdessa, Lahden Nastolassa 1. – 5. lokakuuta. A-sarjan EM-kilpailut pelattiin viimeksi Liikuntakeskus Pajulahdessa vuonna 2017. Lisäksi Pajulahdessa on mitelty B-sarjan EM-kilpailut vuosina 2008 ja 2020.

Tämänkertaisessa tapahtumassa 11 naisten ja 10 miesten maajoukkuetta kilpailevat EM-mitalien ohella paikoista ensi vuoden kesäkuussa Kiinan Hangzhoussa pelattaviin MM-kilpailuihin. Kisojen Top 5-joukkueille on varmasti luvassa paikka tuleviin MM-kilpailuihin.

Yleisöllä on vapaa pääsy kaikkiin turnauksen otteluihin. Lisäksi ottelut ovat seurattavissa livestream-lähetyksenä International Blind Sports Federationin YouTube-kanavan kautta.

Tässä ennakossa pureudumme miesten turnauksen lähtökohtiin alkulohkojen kautta. Syvennymme tarkemmin hallitsevan Euroopanmestarin Ukrainan ja luonnollisesti Suomen joukkueen odotuksiin ja tavoitteisiin Pajulahden kisoissa.

HALLITSEVA MESTARI UKRAINA PÄÄTTÄVÄISENÄ PUOLUSTAMAAN TITTELIÄÄN

Ukrainan pelaaja Anton Strelchyk Pariisin Paralympialaisten kisakylässä keskellä lippukujaa.

Turnauksen C-lohkosta löytyvät kisojen suurin ennakkosuosikki, hallitseva Euroopanmestari ja viime kesän Pariisin Paralympialaisten hopeajoukkue Ukraina sekä viimeaikaisten näyttöjen perusteella Ukrainan ykköshaastajaksi noussut Saksa. Lohkon täydentävät Israel, Montenegro ja Portugali.

Ukraina on ollut mitaleilla viimeisen kuuden vuoden aikana jokaisessa arvokisassa, johon se on osallistunut, mutta sen ensimmäinen arvokisavoitto osui kaksi vuotta sitten Montenegrossa järjestetyissä EM-kilpailuissa. Joukkueen pelaajisto ja valmennus ovat säilyneet stabiileina, joten Ukraina on taatusti hyvin yhteen hitsautunut ja kurinalainen joukkue, jonka ainoana tavoitteena on Euroopanmestaruus myös Pajulahdessa.

Viimeistään Montenegron voittoisissa EM-kilpailuissa joukkueensa avainpelaajiin noussut Anton Strelchyk odottaa todella laadukkaita EM-kisoja, joissa taistelu mitaleista tulee olemaan todella tasaista.

  • Tässä turnauksessa kaikki vastustajat ovat vahvoja ja hyvin valmistautuneita, joten jokainen ottelu on todellinen koetus. Olemme valmiita taistelemaan mitä tahansa joukkuetta vastaan ja kunnioitamme jokaista vastustajaa. Joukkueiden taso Euroopassa nousee koko ajan, joten luvassa on todella intensiivisiä otteluita kisojen ensiminuutista finaaliin saakka.

Ukrainan joukkueen oma valmistautuminen ei luonnollisestikaan ole sujunut vaikeuksitta sotaa käyvässä maassa, mutta juuri määrätietoisuus ja vahva yhteishenki ovat auttaneet läpi vaikeiden aikojen.

  • Kotimaassamme vallitsevista vaikeista olosuhteista huolimatta olemme pystyneet harjoittelemaan laadukkaasti. Jokainen meistä on kohdannut suuria vaikeuksia elämässään viimeisten vuosien aikana, mutta kurinalainen harjoittelu, upea yhteishenki ja määrätietoisuus ovat siivittäneet meidät jälleen taistelemaan Euroopan mestaruudesta, Strelchyk kuvailee.

Strelchyk nousi Montenegron EM-kilpailuiden finaaliottelun sankariksi, kun hän iski peräti neljä maalia Liettuan verkkoon. Strelchyk haluaa esittää myös Pajulahdessa parasta peliään, mutta henkilökohtaiset saavutukset ovat toissijaisia tälle nöyrälle joukkuepelaajalle.

Ukraina on osallistunut kahteen valmistavaan turnaukseen tämän vuoden aikana voittaen sekä Berliinissä maaliskuussa että Vilnassa elokuussa käydyt kansainväliset turnaukset, joten joukkueen lähtökohdat ovat todella vakuuttavat EM-kullan uusimiseksi.

C-lohkossa ja kenties koko kisoissa Ukrainan suurimmaksi haastajaksi on noussut Saksa, joka on napannut kuluvan vuoden aikana jo Liettuan Trakaissa pelatun kansainvälisen turnauksen voiton huhtikuun alussa. Kuukausi sitten Liettuan Vilnassa pelatussa kansainvälisessä harjoitusturnauksessa Saksa oli lähellä yllättää itsensä Ukrainan finaaliottelussa, saksalaisten johdettua ottelua suurimmillaan 4-1, mutta lopulta Ukraina kiri tasoihin ja aivan viime hetkillä ohitse. Saksan peli perustuu tiukkaan puolustuspeliin ja kurinalaisuuteen hyökkäyspelissä, jonka priimusmoottorina toimii jo vuosikausia Euroopan parhaimpiin maalintekijöihin lukeutunut Oliver Hörauf.

Israel on tehnyt hitaasti mutta vääjämättä nousuaan kohti Euroopan kärkeä myös miesten puolella. Kaksi vuotta sitten Montenegron EM-kisoissa mitali oli jo lähellä, mutta kovasta taistelusta huolimatta joukkueen oli tyytyminen neljänteen sijaan. Israel on tasaisen vahva joukkue, mutta pienen kolauksen joukkueen mitalihaaveille tuo kovan hyökkäystykin Mahmood Mahajnan puuttuminen rosterista.

Montenegro on viimeiset vuodet sahannut EM-kilpailuiden A- ja B-sarjan väliä. Kaksi vuotta sitten kotikisoissaan joukkueen tilanne näytti todella valoisalta, kun se kukisti avausottelussaan Ukrainan fanaattisen kotiyleisönsä riemuksi. Valitettavasti joukkueen supertähden Nikola Nikolicin loukkaantuminen Ukraina-ottelun jälkeen romutti myös montenegrolaisten haaveet isommasta menestyksestä kotikentällään. Nikola ja hänen veljensä marko ovat Montenegron joukkueen selkäranka, mutta nähtäväksi jää, kuinka veljesparin bensa riittää mahdollisissa pudotuspeleissä todella kovien alkulohkokoitosten jälkeen.

Portugali debytoi EM-kilpailuiden A-tasolla. Joukkue haki nousua A-sarjaan miltei vuosikymmenen ajan, kunnes se vihdoin toteutui viime vuoden Italian B-Sarjan EM-kilpailuiden voiton myötä. Portugali lähtee omaan alkulohkoonsa vahvasti haastaja-asetelmasta, mutta mikäli joukkue onnistuu kääntämään tämän tilanteen itselleen voimavaraksi ja joukkueen tähtihyökkääjä Fabio Oliveira onnistuu viimeistelemään maksimaalisella tasollaan, on joukkueella mahdollisuus välttää lohkon jumbosija ja sitä myötä suora karsiutuminen takaisin B-sarjaan.

SUOMEN MIEHET LÄHTEVÄT KARISUTTAMAAN PUOLIVÄLIERÄPEIKKOA HARTEILTAAN

Kuvassa Suomen miesten maalipallomaajoukkueen pelaaja Miika Honkanen Pajulahti Games 2025-turnauksessa

Turnauksen D-lohkossa suurin mielenkiinto kohdistuu eittämättä kisojen isäntäjoukkue Suomen otteisiin, mutta yhtä lailla myös kahden vuoden takaisten EM-kisojen mitalijoukkueiden, todella suurina kysymysmerkkeinä kisoihin lähteviin Liettuaan ja Turkkiin. Lohkon täydentävät Iso-Britannia ja Puola.

Suomi sijoittui Montenegron EM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten kuudenneksi, mutta nyt kotiyleisön edessä joukkue tavoittelee paluuta mitalikantaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Suomen miesten minimitavoitteena Pajulahdessa on MM-kisoihin oikeuttava viides sija, mutta päätavoite on pelata sunnuntaina 5. lokakuuta turnauksen mitalipeleissä. Suomen joukkue on todella kokenut, sillä ensikertalaista Leo Hintsasta lukuun ottamatta joukkueen riveistä löytyy arvokisakokemusta yllin kyllin. Yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista on jo vuosikymmenen ajan maajoukkueen sentterin tontilla viihtynyt vantaalainen Miika Honkanen, joka odottaa uransa kuudensia EM-kilpailuja innolla.

  • Todella innoissani olen näistä kotikisoista. Kiva, kun perhettä ja tuttavia on yleisössä, se antaa sopivaa buustia. Vankka kokemus ja hyvin sujunut valmistautuminen tuovat luottoa omaan tekemiseen, joten ylimääräistä jännitystä kotiyleisön edessä pelaaminen ei aiheuta. Kymmenen vuotta sitten ensimmäisissä EM-kisoissa sitä jännitti kovasti omia suorituksiaan, mutta nyt on vain mukavan odottava kipinä sisällä päästä katsomaan, mihin asti tehty työ kantaa.

Alkulohkosta Honkanen povaa todella tasaista ja mielenkiintoista, mutta samalla hän näkee Suomella olevan erittäin hyvät mahdollisuudet hyvään sijoitukseen.

  • Muutamilla joukkueilla on siellä käynyt tosi iso vaihtuvuus kokoonpanossa, joten kun pelaamme meidän peruspeliämme eli tiivistä joukkuepuolustusta, monipuolista mutta kurinalaista hyökkäyspeliä ja pysymme kärsivällisinä, niin tulosta tulee varmasti. Meidän ei tarvitse ylittää itseämme, vaan perustasomme on jo riittävän korkea, jotta voittoja alkulohkovaiheessa irtoaa. Toisaalta alkulohko on niin tasainen, että alisuorittamiseen ei kuitenkaan ole varaa.

Suomen miesten viimeisin arvokisamitali on EM-hopea vuodelta 2015. Pajulahden vuoden 2017 EM-kilpailuista lähtien joukkuetta on vaivannut ”puolivälieräpeikko”, sillä joukkueen tie on neljissä peräkkäisissä EM-kilpailuissa tyrehtynyt tuohon ”kuolemanpeliin”. Tämän tiedostaa hyvin myös Honkanen ja koko joukkue.

  • Olemme alkaneet liikaa jännittää, hermoilla ja yliyrittää, kun ”tosipelit” ovat alkaneet. Noissa otteluissa on tärkeää pysyä mahdollisimman rentona, säilyttää keskittyminen ja tehdä niitä omia parhaita asioita, joita on harjoitellut. Uskon, että olemme nyt entistä valmiimpia puolivälieräkoitokseen.

2000-luvulla peräti viidesti EM-kultaa juhlinut ja vuoden 2023 EM-kilpailuiden hopeajoukkue Liettua on aivan uudenlaisen tilanteen edessä, sillä se ei lukeudu tällä kertaa ennakkosuosikkien joukkoon ja sen yllä leijuu jopa uhka pudota ensimmäistä kertaa historiassaan B-sarjaan. Joukkueen huippupelaajat ovat lopettaneet maajoukkueuransa yksi toisensa jälkeen ja menestysvuosien pelaajistosta jäljellä ovat enää luotettava sentteripelaaja Mantas Brazauskis ja tasapainoinen laituripelaaja Arturas Jonikaitis, joiden vastuu joukkueen menestymisestä Pajulahden EM-kilpailuissa on valtava. Kun soppaan heitetään vielä mausteeksi juuri ennen kisoja tapahtunut valmentajavaihdos, voidaan Liettuan lähtökohtia tämänkertaisiin EM-kisoihin pitää vähintään haasteellisina.

Viimeisen reilun vuosikymmenen aikana Euroopan ehdottomaan kärkeen kuulunut ja viimeisimmissä EM-kilpailuissa pronssille yltänyt Turkki lähtee niin ikään vähintäänkin mielenkiintoisista asetelmista EM-kisataipaleelleen. 15 vuotta joukkueen avainpelaajiin kuuluneiden Tuncay Karakayan ja Ekrem Gündogdun nimiä ei löydy enää joukkueen rosterista, joten nyt joukkueessa on tilaa uusille tähdille. Ebubekir Siddik Kara ja Hüsein Alkan edustavatkin joukkueen kokenutta ja meritoitunutta kaartia, mutta pelkästään näiden kahden konkarin varaan Turkki ei voi laskea menestymistään, vaan myös uusia vastuunkantajia on löydyttävä. Myös Turkilla on valmennustilanne elänyt hyvin voimakkaasti kuluneen vuoden aikana, joten se ei voi olla heijastumatta joukkueen otteissa Pajulahdessa.

Iso-Britannia onnistui kuin onnistuikin Montenegron vuoden 2023 EM-kilpailuissa valloittamaan turnauksen seitsemännen sijan ja sitä kautta säilymään EM-kilpailuiden A-tasolla. Elokuun harjoitusturnauksessa Liettuan Vilnassa joukkue järjesti jymy-yllätyksen, kun se kukisti turnauksen avausottelussaan Ukrainan selvin lukemin, mutta tuo riemuisa voitto jäikin brittien ainoaksi ilonaiheeksi Liettuan reissulta. Joukkueen valmistautumista on varjostanut sen ykkössentteripelaaja Matthew Loftusin loukkaantuminen. Joukkue peluutti sentterin tontilla Liettuassa Joe Roperia ja Dave Scottia, mutta paljon kysymysmerkkejä leijuu joukkueen sentteripelin ja sitä myötä luonnollisesti myös puolustuspelin yllä. Joukkueen ykköstykki hyökkäyspäässä on Dan Roper, mutta pelkästään hänen tehojensa varassa joukkue ei voi levätä koko turnausta, sillä muutoin joukkueella voi olla edessään putoaminen ensi vuodeksi B-sarjaan.

Puola metsästi pitkään nousua EM-kilpailuiden korkeimmalle tasolle, ja kun se viimein viime vuonna tapahtui Italian B-sarjan EM-kilpailuiden pronssisijalla, niin varmasti nälkä on kasvanut syödessä. Puolan ja ehkä koko EM-kisojen kovin hyökkäystykki on vasta parikymppinen Marcin Czerwinski, joka voitti muun muassa seurojen Mestareiden Liigan maalikuninkuuden tänä vuonna. Czerwinskiltä vaaditaankin hirmutehoja myös Pajulahdessa, sillä vaikka joukkueen puolustuspeli on ottanut steppejä eteenpäin ja kurinalaisuuttakin on löytynyt joukkueen hyökkäyspeliin, niin edelleen Puolan pelaamisessa on paljon haavoittuvaisuutta. Puola voi yksittäisessä ottelussa voittaa minkä tahansa joukkueen Pajulahdessa, mutta miten hyvin joukkueen keskittyminen, kurinalaisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen toimivat pitkässä juoksussa, määrittää sen, kuinka pitkälle puolalaiset pystyvät turnauksessa etenemään.