Alta löydät otteluraportin jokaisesta Suomen naisten maalipallomaajoukkueen ottelusta IBSA Maailmankisoista, jotka järjestettiin Englannin Coventryssä 20. – 27. elokuuta.
SUOMI – KANADA / SUNNUNTAI 20.8.2023
Suomen naiset avasivat IBSA:n Maailmankisat vuosimallia 2023 Englannin Coventryssä alkulohkon ottelulla viime MM-kilpailuiden nelosta Kanadaa vastaan kokoonpanossa #2 Krista Leppänen ykkösessä (oikea laita), #7 Miina Grönroos sentterinä ja #5 Iida Kauppila seiskassa (vasen laita).
Kanada siirtyi jo 22 sekunnin pelin jälkeen 1-0-johtoon keskisektorilta. Kanadalaiset tuplasivat johtonsa vajaan neljän minuutin pelin jälkeen, kun kanadalaisheitto sujahti Suomen verkkoon kolmosesta. Kauppila mursi Suomen kuparisen minuuttia myöhemmin, kun naisen heitto löysi tiensä Kanadan nuottaan niin ikään kolmosvälistä.
Tämän jälkeen miteltiin kolme minuuttia tuimasti, kunnes kanadalaiset onnistuivat kirurgisen tarkasti pommittamaan pallon seiskatolpan kautta Suomen häkkiin. Ja vain minuutti tästä, niin kanadalaiset iskivät tuhoisasti Suomen vitosväliin ja peli 4-1 Kanadalle. 28 sekuntia ennen avauspuoliajan päättymistä Leppäselle tuomittiin vielä rangaistus pitkästä heitosta, mutta manselainen konkari venyi kanadalaisrankkarin tielle. Tauolle Kanadan 4-1-johtolukemista.
Toista puoliaikaa oli pelattuna reipas kaksi minuuttia, kun Suomelle tuomittiin joukkuerangaistus metelöinnistä heiton aikana; kanadalaiset valitsivat Kauppilan puolustamaan rankkaria, mikä osoittautui harkitsemattomaksi teoksi, sillä tätä nykyä vantaalaistunut Kauppila venytti varmasti pallon eteen. Valitettavasti heti tämän jälkeen kanadalaiset iskivät jälleen tappavan tarkasti ja peli 5-1.
Reilut kuusi minuuttia pelaamatta, kun Kanada iski keskisektorilta pelin jo 6-1-lukemiin ja tällöin Grönroos otettiin vaihtoon ja #1 Milla Lappalainen kehiin. Ottelun loppuminuutit olivat hieman tasaisempaa pelaamista, mutta Kanada onnistui vielä kaunistelemaan loppulukemia reipas minuutti ennen ottelun päätöstä. Viimeisellä minuutilla myös #6 Jasmin Mikkola pääsi tositoimiin, mutta lopulta Suomen naisille tylyhkö tappio turnauksen avausottelussa 7-1-lukemin.
SUOMI – BRASILIA / MAANANTAI 21.8.2023
Suomen naiset aloittivat kivenkovaa Brasiliaa vastaan kokoonpanossa #1 Milla Lappalainen ykkösessä (oikea laita), #5 Iida Kauppila sentterinä (keskipelaaja) ja #2 Krista Leppänen seiskassa (vasen laita).
Brasilia onnistui maalinteossa jo puolentoista minuutin pelin jälkeen, kun brasilialaistyylillä jalkojen välistä heittävä Danielle Longhini siirsi Brasilian johtoon. Brasilialaiset tuplasivat parin minuutin kuluttua johtonsa, kun Leppäsen heitto tuomittiin pitkäksi ja samainen Longhini iski rankkarin verkkoon. Tämän jälkeen Suomi sai pakkansa kuntoon ja esitti hyvää puolustusta maailman kärkijoukkuetta vastaan pitäen Brasilian loppuerän maaleitta.
Longhinin heitto osoittautui kuitenkin suomalaispuolustajille turhan haastavaksi, ja nainen siirsi Brasilian 3-0-johtoon, kun toista erää oli pelattu puolisentoista minuuttia. Hetken kuluttua samainen brasilialaisnainen teki vielä kaksi maalia peräkkäisillä hyökkäyksillään ja peli oli hetkessä 5-0. Suomi reagoi ottamalla vaihdon: #1 Lappalainen vaihtoon ja #6 Jasmin Mikkola sentteriksi, Leppäsen siirtyessä ykköslaitaan ja Kauppilan seiskalaitaan.
Longhini oli kuitenkin pysäyttämätön ja hetken kuluttua peli 6-0. Leppänen kuitenkin toi Suomelle iloa rikkomalla kuparisen rankaisemalla vastustajan pitkästä heitosta varmalla rankkarisijoituksella. Leppäselläkin lipsahti pari heittoa pitkiksi, mutta nainen esitteli rankkaritorjuntataitojaan.
Ottelun lopussa Suomi suoritti vielä pari vaihtoa, ja Suomen #8 Kaisu Hynninen pääsi myös ottamaan ensituntumansa turnauksessa kentän puolella. Brasilialaiset onnistuivat iskemään vielä kaksi pelitilannemaalia ja 23 sekuntia ennen pelin loppua vielä rankkarimaalin Leppäsen pitkästä heitosta. Näin maailman kärkijoukkueisiin lukeutuvalle Brasilialle selvä 9-1-voitto urhoollisesti taistelleesta Suomesta.
SUOMI – UKRAINA / TIISTAI 22.8.2023
IBSA Maailmankisojen kolmantena kisapäivänä Englannin Coventryssä Suomen naiset lähtivät huipputärkeään Ukraina-otteluun hakemaan turnauksen avausvoittoaan ja sitä myötä hyviä asetelmia taistelussa puolivälieräpaikasta. Suomen kokoonpanossa olivat #2 Krista Leppänen ykkösessä (oikea laita), #6 Jasmin Mikkola sentterinä ja #5 Iida Kauppila seiskassa (vasen laita).
Ottelun merkitys paistoi molempien joukkueiden otteista kirkkaasti läpi avauspuoliskon; molemmat välttelivät riskinottoa ja keskittyivät varjelemaan maaliaan huolellisesti. Tästä johtuen avauspuoliaikaan ei saatu muita tilastomerkintöjä kuin molempien joukkueiden yksi aikalisä, tauolle maalittomissa 0-0-lukemissa.
Toiselle puoliajalle jatkettiin samoilla kokoonpanoilla ja kupletin juonikin säilyi samankaltaisena aina siihen asti, kunnes ottelua oli jäljellä reipas yhdeksän minuuttia; tuolloin Leppäsen heitto lipsahti pitkäksi ja Ukraina rankaisi armottomasti rankkarista tilanteeksi 1-0. Tämä sekoitti hieman suomalaisten ajatuksia, sillä vain 13 sekuntia myöhemmin ukrainalaiset iskivät Suomen rautaisen puolustuksen lävitse keskisektorilta ja peli hetkessä 2-0 Ukrainalle. Tällöin Suomen valmennus otti rauhoittavan aikalisän.
Ukrainalaisten puolustusmuuri kesti lopulta 18 minuuttia ja 42 sekuntia, kunnes Suomen kapteeni Kauppila murjoi pallon väkisin ukrainalaisten rysään. Kauppila iski minuutin päästä uudestaan ja tämän jälkeen ukrainalaiset olivat pakotettuja turvautumaan aikalisään, kun taululla komeilivat 2-2-tasalukemat.
Kovissa paikoissa kokemus on kultaakin kalliimpaa; tämän osoitti Suomen joukkueen veteraanipelaaja Krista Leppänen, joka johdatti Suomen ensimmäistä kertaa johtoasemaan ottelussa, kun pelaamatta oli tasan kolme minuuttia. Ja kun ukrainalaiset yrittivät epätoivoisesti jahdata tasoitusta, niin Leppänen iski uudemman kerran vajaat kaksi minuuttia ennen ottelun päätöstä. Suomalaiset hallitsivat hermonsa ottelun lopussa äärimmäisen hyvin, vaikka Ukraina saikin aivan viimeisellä sekunnilla vielä yhden kavennusmaalin, niin tämän jälkeen suomalaisten tarvitsi enää vain odottaa päätössummerin sointia ja naistemme avausvoitto oli nähnyt päivänvalon. Keskiviikkona Suomella on kokonaan vapaa päivä, joten joukkue saa rauhassa ladata akkunsa torstain huipputärkeisiin viimeisiin alkulohko-otteluihin Saksaa ja uSA:ta vastaan.
SUOMI – SAKSA / TORSTAI 24.8.2023
Suomen naiset aloittivat IBSA Maailmankisojen viidennen kisapäivän Englannin Coventryssä huipputärkeällä ottelulla Saksaa vastaan. Tasapelikin ottelusta riittäisi suuren suurella todennäköisyydellä varmistamaan puolivälieräpaikan suomalaisille. Suomi starttasi otteluun #2 Krista Leppänen ykkösessä (oikea laita), #6 Jasmin Mikkola sentterinä ja #5 Iida Kauppila seiskassa (vasen laita).
Suomi sai huikean startin otteluun, kun Kauppila tykitti reilussa minuutissa kaksi kertaa pallon saksalaisten ykköskulmaan ja peli hetkessä 2-0 Suomelle. Tämän jälkeen Saksalta aikalisä, mikä tuottikin toivotun ryhtiliikkeen ja pallo iskettiin välittömästi Suomen rysään ykköskulmasta.
Seuraavaa maalia odoteltiin sitten nelisen minuuttia, kunnes Saksa tuli tasoihin upottamalla pallon sisään Suomen kolmosvälistä. 40 sekuntia myöhemmin saksalaiset juhlivat jälleen maalia, kun pallo löysi tiensä Suomen katiskaan vitosvälistä. Tällöin Mikkola siirtyi ykköslaituriksi, Kauppila sentteriksi ja Leppänen seiskalaituriksi. Hieman reipas neljä minuuttia avauspuoliskoa pelaamatta, kun Leppänen sijoitti pallon fantastisesti saksalaisten seiskakulmasta sisään ja peli tasan 3-3.
54 sekuntia pelaamatta avauspuoliskoa, kun saksalaisille tuomittiin 10 sekunnin pelinviivytysrangaistus; Leppäsen rankkariheitto ei olisi voinut olla tarkempi, pallo varmasti verkon perukoille seiskakulmasta. Valitettavasti suomalaisten avauspuoliskon loppu oli todella vaikea, sillä välittömästi Suomen johtomaalin jälkeen saksalaiset iskivät tasoituksen Suomen puolustuksen lävitse ykköspuolelta. 36 sekuntia pelaamatta, kun Suomi tekee vaihdon; Mikkola ulos ja #1 Milla Lappalainen sisään ykköslaituriksi. Ja saksalaisethan hyödynsivät empimättä uutta kylmää pelaajaa; pallo Suomen häkkiin ykköskulmasta 24 sekuntia ennen avauspuoliskon päätöstä, ja Saksan 5-4-johdossa tauolle.
Toista puoliskoa oli tahkottuna reipas puolitoista minuuttia, kun saksalaiset löysivät jälleen aukon Suomen ykköskulmasta ja peli 6-4 Suomelle. Tämän jälkeen Lappalainen siirtyi vaihtopenkin puolelle ja #7 Miina Grönroos sotisopaan sentterin tontille, Kauppila seiskalaituriksi ja Leppänen takaisin ykköslaitaan. Puoli minuuttia vaihdon jälkeen Leppäselle tuomittiin rangaistus pitkästä heitosta, vaan eivätpä onnistuneet germaanit lisäämään johtoaan rankkarista, vaan Leppäsen torjunnasta pallo ulos kentältä.
Kauppila sytytti jälleen toivoa suomalaisiin hyödyntämällä pienen katkon tuoman sekaannuksen saksalaispäädyssä ja peli 5-6. Saksa otti jälleen rauhoittavan aikalisän, ja jälleen kerran tämä tuotti tulosta, sillä puoli minuuttia myöhemmin pallo löytyi Suomen nuotasta vitosvälistä. Tasan puolet toista puoliskoa pelaamatta, kun Kauppilalta pitkä heitto, ja tällä kertaa saksalaishyökkääjän repaisu upposi Suomen rysään kakkosesta, 8-5 Saksalle.
Suomi sai vielä pientä valoa tunnelin päähän, kun Kauppila tulitti pallon kolmosesta sisään ja tilanne 6-8. Valitettavasti tällä kertaa suomalaisten puolustus oli kerta kaikkiaan liian voimaton saksalaisten pomppujen edessä ja reipas minuutti ennen ottelun päätöstä saksalaiset pomputtelivat naulan suomalaisten arkkuun 9-6-maalillaan. Suomalaisille todella katkera tappio, mutta yksinkertaisesti puolustuspelin laadussa annettiin vastapuolelle aivan liikaa tasoitusta. Suomen naisilla oli edessään vuori kiivettävänään, sillä viimeisessä alkulohko-ottelussa sen olisi kaadettava USA, jotta puolivälieräpaikka vielä avautuisi.
SUOMI – USA / TORSTAI 24.8.2023
Suomen naisilla oli edessään viimeinen alkulohko-ottelu, mistä olisi otettava pakkovoitto. Suomi aloitti ottelun USA:ta vastaan kokoonpanossa #2 Krista Leppänen ykkösessä (oikea laita), #8 Kaisu Hynninen sentterinä (keskipelaaja) ja #5 Iida Kauppila seiskassa (vasen laita).
USA aloitti maalinteon heti osumalla ykköskulmaan vain 50 sekunnin jälkeen. Vajaa minuutti tästä, kun seuraava USA:n pomppu löysi tiensä Suomen verkkoon keskisektorilta. Suomi yritti rauhoittaa peliä aikalisällä ja paikan vaihdoilla, ja tämä toimikin hetken aikaa. Vajaa seitsemän minuuttia pelaamatta, kun USA:n hyökkäyspeli oli kuitenkin jälleen vastustamatonta ja kova veto päätyi tällä kertaa Suomen seiskakulmaan.
Reilu neljä minuuttia avauspuoliaikaa jäljellä, kun Krista Leppäsen heitto tuomittiin pitkäksi ja vastustaja rokotti armotta rankkarista ja tilanne jo 4–0. Hetken kuluttua USA löysi tilaa Suomen kolmosesta ja taululla jo lohduttomat 5–0-lukemat. Suomi otti vaihdon: #8 Kaisu Hynninen ulos ja #7 Miina Grönroos kentälle. Aivan ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä Suomen kapteeni Iida Kauppila toi Suomen otteisiin piristystä iskemällä maalin rautaisen USA-puolustuksen läpi keskisektorilta. Taukolukemat siis 5–1 vastustajan hyväksi.
Suomen kentällä oleva kolmikko vaihteli pelipaikkoja moneen otteeseen. Toinen puoliaika avattiin kokoonpanossa #5 Iida Kauppila ykkösessä, #7 Miina Grönroos keskellä ja #2 Krista Leppänen seiskassa. Toinen erä ehti vanhentua 1min 20s, kun USA lisäsi johtoaan tilanteeseen 6–1. Reilu minuutti tästä, kun USA heitti pitkän heiton ja Suomelle tarjoutui kavennusmahdollisuus, mutta Leppäsen hyvä rankkarikuti torjuttiin taitavasti.
Seuraavat tapahtumat olivat jälleen USA:n maali ja sen jälkeen Iida Kauppilan pitkä heitto, jonka yhteydessä USA otti aikalisän ennen rankkariheittoaan. Kauppilan hermot pitivät erinomaisesti ja hän torjui pallon kolmosesta tolpan kautta ulos. USA jatkoi Suomen puolustuksen murjomista iskemällä lukemiksi 8–1, kun peliaikaa oli jäljellä vajaa puolitoista minuuttia. Ottelun lopussa Suomi suoritti vielä vaihtoja ja #6 Jasmin Mikkola ja #1 Milla Lappalainen pääsivät kentälle. Enempää maaleja ei kumpaankaan päähän nähty ja loppulukemat USA:lle 8–1. Tämä tarkoitti sitä, että Suomi jäi alkulohkonsa viidenneksi ja sen ottelut IBSA Maailmankisoissa Englannin Coventryssä olivat ohitse. Joukkueella alkaa pienen nollaamisen jälkeen jo valmistautuminen joulukuisiin Montenegron EM-kilpailuihin.