Kansallisten maalipallosarjojen kausi 2005 – 2006 huipentui Näkövammaisten Keskusliiton Liikuntatoimen isännöimään finaaliturnaukseen Loma- ja kurssikeskus Onnelassa Tuusulassa 20. – 21. toukokuuta 2006.

SM-Sarjan puolivälierissä kohtasivat runkosarjan kolmonen Lahden Näpäjä ja runkosarjan kuudes Gebards; Näpäjä rynnisti murskaavasti välieriin kahden kymmenen maalin eroon päättyneen voiton myötä. Runkosarjan nelonen Kullankaivajat oli niin ikään väkevä puolivälieräsarjassaan HUN-Teamia vastaan, joten myös rovaniemeläisseura ongelmitta välieriin. HUN-Team kukisti reilulla erolla Gebardsit ottelussa sijoista 5 – 6.

SM-Sarjan sunnuntaisissa välierissä runkosarjavoittaja Old Power Husaarit kukisti ensimmäisessä osaottelussa Kullankaivajat 11-6-lukemin. Toiseen osaotteluun Kullankaivajat tulivat urhoollisesti taistellen, mutta lopulta tasapelin turvin Old Power vältti jatkoajan ja eteni näin finaaliin. Näpäjä puolestaan pystyi haastamaan veljesseura Näpäjä Fiuwaun vain ensimmäisessä osaottelussa, mutta Fiuwau vei ottelun 5-3-lukemin. Toisessa osaottelussa Fiuwau murjoi lopulta Näpäjän maanrakoon ja eteni näin finaaliin.

SM-Sarjan huipentanut finaali oli kokeneiden Old Power herrojen näytöstä ja parin vuoden tauon jälkeen Old Power Husaarit raivasi tiensä suomenmestaruuteen. Pronssiottelussa Kullankaivajat nousi historiansa ensimmäiseen SM-mitaliin kukistamalla Näpäjän 7-5-lukemin.

Noususarjan puolella nähtiin sitten dramatiikkaa heti lauantaiaamupäivästä, kun runkosarjassa pisteittä pelannut Team FSS ei lopulta saanut oikeutta osallistua finaaliturnaukseen myöhästyttyään ensimmäisestä ottelustaan. Lauantaina nähtiinkin vain Dragonsin ja Näpäjä Wolvesin väliset ottelut, joista kumpaisenkin vei nimiinsä pienellä marginaalilla Näpäjä Wolves.

Sunnuntaisissa välierissä runkosarjan ykkönen Mini-Panthers osoitti heti ensimmäisistä minuuteista lähtien, että sen väkevä vire ei ollut hyytynyt finaaliturnaukseen tultaessa, kun se kukisti Dragonsit 9-3-lukemin ensimmäisessä osaottelussa. Toisen osaottelun Mini-Panthers vei puolestaan nimiinsä 6-3-lukemin ja marssi täten kauden huipentaneeseen finaaliotteluun. Runkosarjan kakkonen, nuorten tulevaisuuden pelaajien tähdittämä The Bisons koki puolestaan shokkihoitoa heti ensimmäisen välieräottelunsa avauspuoliskolla, jonka vastustaja Näpäjä Wolves otti nimiinsä peräti 5-2-lukemin. Kokenut Wolves-joukkue onnistui pitämään koko ajan peliään parantaneen Bisons-lauman takanaan ja viemään ensimmäisen osaottelun nimiinsä. Toiseen osaotteluun puolestaan The Bisons tuli päättäväisesti ja lopulta 8-4-voittolukemiin päättynyt mittelö johdatti tämän välieräparin jatkoajalle. Näpäjä Wolvesin kokemus oli rautaa jatkoajalla, ja kultaisen maalin turvin Näpäjä Wolves finaaliin.

Kova välieräsarja The Bisonsia vastaan oli kuitenkin syönyt parhaan tehon Wolves-porukasta, joten Mini-Panthersit pudottivat vastustajansa kyydistään heti avauspuoliskolla ja seilasi vakaasti mestaruuteen 9-2-voittolukemin. Pronssiset mitalit The Bisonseille.

Otteluohjelma ja tulokset

Lauantai 20.5.2006
Kello / Ottelunumero / Sarja / Kotijoukkue / Vierasjouikkue / Tulos (puoliaika)

10.00 51 NS Alkusarja: Näpäjä Wolves – Dragons 8-5 (4-1)

10.50 91 SM Puolivälierä 1: Näpäjä – Gebards 12-2

12.30 92 SM Puolivälierä 1: Kullankaivajat – HUN-Team 11-3 (4-3)

14.20 93 SM Puolivälierä 2: Näpäjä – Gebards 14-4 (9-4)

15.10 52 NS Alkusarja: Näpäjä Wolves – Dragons 7-6 (2-2)

16.00 94 SM Puolivälierä 2: Kullankaivajat – HUN-Team 7-3 (5-0)

17.40 95 SM Sijat 5 – 6: HUN-Team – Gebards 15-8 (8-5)

Sunnuntai 21.5.2006

08.30 53 NS Välierä 1: Mini-Panthers – Dragons 9-3 (2-2)

09.20 96 SM Välierä 1: Näpäjä Fiuwau – Näpäjä 5-3 (3-1)

10.10 54 NS Välierä 1: The Bisons – Näpäjä Wolves 5-7 (2-5)

11.00 97 SM Välierä 1: Old Power Husaarit – Kullankaivajat 11-5 (6-3)

11.50 55 NS Välierä 2: Mini-Panthers – Dragons 6-3 (3-1)

12.40 98 SM Välierä 2: Näpäjä Fiuwau – Näpäjä 13-3 (10-3)

13.30 56 NS Välierä 2: The Bisons – Näpäjä Wolves Ja. 0-1, 8-4 (5-2)

14.20 99 SM Välierä 2: Old Power Husaarit – Kullankaivajat 7-7 (4-3)

15.10 57 NS Pronssiottelu: The Bisons – Dragons 8-4 (6-2)

16.00 100 SM Pronssiottelu: Näpäjä – Kullankaivajat 5-7 (3-3)

16.58 NS Finaali: Mini-Panthers – Näpäjä Wolves 9-2 (5-1)

17.40 101 SM Finaali: Old Power Husaarit – Näpäjä Fiuwau 11-6 (6-3)

Maalintekijät / SM-Sarja

Nimi, maalit yhteensä

Old Power Husaarit
Jorma Kivinen 13
Marko Kauppila 13
Juha Oikarainen 3

Näpäjä Fiuwau
Veli-Matti Aittola 13
Veli-Pekka Muikku 2
Jimmy Björkstrand 9

Kullankaivajat
Jarno Mattila 31
Jarno Saapunki 3
Tuomas Nousu 1
Juha-Pekka Korpela 2

Näpäjä
Petri Posio 24
Toni Alenius 1
Kaj-Henrik Laamanen 8
Sami Mustonen 4

HUN-Team
Ville Montonen 11
Georg Schleifer 6
Arto Rantanen 3
Vastustajan oma maali = 1

Gebards
Reino Leppänen 5
Harri Ivonen 9

Maalintekijät / Noususarja

Nimi, maalit yhteensä

Mini-Panthers
Päivi Tolppanen 20
Kaisa Penttilä 2
Sarah Winberg 2

Näpäjä Wolves
Jouni Rantala 15
Katja Heikkinen 11
Karpo Arenmaa 3

The Bisons
Erkki Miinala 6
Petteri Peitso 12
Joonas Simojoki 3

Dragons
Ibrahim Milanovic 15
Pekka Viitakangas 6