Kansallisten maalipallosarjojen kausi 2009 – 2010 huipentui Näkövammaisten Liiton liikuntatoimen järjestämässä finaaliturnauksessa Tampereella, Varalan Urheiluopistolla 8. toukokuuta 2010.

SM-Sarjan finaalissa kohtasivat runkosarjan kärkikaksikko Dragons ja Old Power. Suomenmestaruus ratkeaisi kahden ottelun yhteismaalien perusteella. Ensimmäisen finaaliottelun avauspuolisko oli tuimaa taistelua ja lopulta Dragons johti ottelua puoliajalla 2-1. Toisella puoliskolla Dragonsin kovempi hyökkäysarsenaali tekivät tuhojaan ja Dragonsille vahva kiinnitys suomenmestaruuteen 7-3-voittolukemien turvin. Toinen finaaliottelu noudatteli pitkälti ensimmäisen finaaliottelun kaavaa; Old Power sinnitteli mukana avauspuoliskon, mutta sen jälkeen Dragons meni menojaan. Toisen finaaliottelun ehdoton hahmo oli Dragons-leirin Jarno Mattila, joka takoi ottelussa peräti kymmenen maalia johdattaen joukkueensa 10-3-voittoon ja suomenmestaruuteen yhteismaalein 17-6. Mattilan hurja finaaliturnauksen vire nosti miehen lopulta myöskin kauden maalikuninkaaksi SM-Sarjassa kahden maalin erolla Old Powerin Erkki Miinalaan.

SM-Sarjan pronssiottelu oli Näpäjän ja Pro Näpäjä 64:n kaksiosainen näytös, jossa niin ikään kahden ottelun yhteismaalit ratkaisivat joukkueiden paremmuuden. Näpäjä oli selvästi terävämpi ensimmäisessä osassa repien eroa vastustajaansa 12-7-loppulukemin. Toisen osan Pro 64 vei edukseen, mutta kirittävää oli liian paljon avausottelusta, joten Näpäjälle pronssiset mitalit lopulta 17-13-yhteismaalein.

1-Divisioonan finaaliottelussa Dragons Oldies noudatteli saman seuran SM-Sarjan joukkueen mallia ja tyrmäsi vastustajansa Zombin jo heti avausottelussa takomalla taululle 9-1-lukemat. Toinen osaottelukin sujui Dragons Oldiesin hallinnassa ja lopulta Dragons Oldies divarin mestaruuteen murskaavin yhteismaalein 16-5.

1-Divisioonan pronssiotatuksesta muodostui ehkä finaaliturnauksen jännittävin kamppailu. Pallopäät johtivat Näpäjä Icewindiä ensimmäisen osaottelun puoliajalla 3-1, mutta toinen puoliaika oli näpäjäläisten suvereenia hallintaa ja Senni Posion viiden osuman turvin voitto Icewindille 5-3. Pallopäiden paukut jäivät ensimmäisen osaottelun avauspuoliskolle, sillä toisessa osaottelussa ei syntynyt yhtäkään maalia joukkueen taholta, ja kun Näpäjä Icewind iski kahdesti, niin pronssiset mitalit jäivät näpäjäläisille yhteismaalein 7-3.

Otteluohjelma ja tulokset

Lauantai 8.5.2010
Kello / Sarja / Kotijoukkue / Vierasjoukkue / Tulos (puoliaika)

10.00 1D 1. Pronssiottelu: Näpäjä Icewind – Pallopäät 5-3 (1-3)

10.50 SM 1. Pronssiottelu: Näpäjä – Pro 64 12-7 (8-4)

11.40 1D 1. Finaali: Dragons Oldies – Zombi 9-1 (6-1)

12.30 SM 1. Finaali: Dragons – Old Power 7-3 (2-1)

14.00 1D 2. Pronssiottelu: Pallopäät – Näpäjä Icewind 0-2 (0-0)

14.50 SM 2. Pronssiottelu: Pro 64 – Näpäjä 6-5 (4-4)

15.40 1D 2. Finaali: Zombi – Dragons Oldies 4-7 (0-3)

16.30 SM 2. Finaali: Old Power – Dragons 3-10 (2-3)

Maalintekijät / SM-Sarja

Nimi, maalit otteluittain, yhteensä

Dragons:
Sami Mustonen 0+0 = 0
Jorma Kivinen 0+0 = 0
Petteri Peitso 3+0 = 3
Kai-Henrik Laamanen 0+0 = 0
Jarno Mattila 4+10 = 14

Lahden Näpäjä
Ville Montonen 1+2 = 3
Tuomas Nousu 1+0 = 1
Toni Alenius 9+0 = 9
Sami Heikkinen 1+3 = 4

Old Power
Veli-Pekka Muikku 0+0 = 0
Jarmo Lehtola 0+1 = 1
Erkki Miinala 3+2 = 5

Pro Näpäjä 64
Katja Heikkinen 3+1 = 4
Arttu Mäkinen 2+2 = 4
Petri Posio 2+3 = 5

Maalintekijät / 1-Divisioona

Nimi, maalit otteluittain, yhteensä

Näpäjä Icewind
Ronja Oja 0+0 = 0
Hanna Vesalainen 0+1 = 1
Senni Posio 5+1 = 6
Natalie Ball 0+0 = 0

Pallopäät
Kaisu Hynninen 0+0 = 0
Tuukka Hellberg 3+0 = 3
Emma Kovalainen 0+0 = 0
Kais Kiiski 0+0 = 0

Zombi:
Kata Karhunen 0+0 = 0
Rauno Peltoniemi 0+2 = 2
Krista Leppänen 1+1 = 2
Heidi Koivunen 0+1 = 1

Dragons Oldies
Kaisa Penttilä 0+1 = 1
Ibrahim Milanovic 7+3 = 10
Sanna Tynkkynen 0+0 = 0
Pekka Viitakangas 2+2 = 4