Kansallisten maalipallosarjojen kausi 2010 – 2011 piti sisällään neljä runkosarjaturnausta sekä kauden huipentaneen finaaliturnauksen.

SM-Sarjan puolelle osallistui vain kolme joukkuetta. Suomenmestaruus ratkaistiin suoralla sarjalla; runkosarjan pisteisiin ynnättiin finaaliturnauksesta saadut tuplapisteet. Pro Näpäjä hallitsi kautta selvästi avausturnausta lukuun ottamatta ja marssi lopulta suomenmestaruuteen ennen Old Power Husaareita. Kolmanneksi jäänyt Näpäjä ei onnistunut nappaamaan ainuttakaan pistettä kauden aikana.

SM-Sarjan maalikuninkuuden vei Pro Näpäjän maajoukkuemies Jarno Mattila, joka iski kauden aikana 104 osumaa.

1-Divisioonaan osallistui viisi joukkuetta. Runkosarjan voiton vei ainoat pistemenetyksensä avausturnauksessa kokenut Arla, jonka nuori joukkue ei hätkähtänyt finaaliturnauksenkaan paineita, vaan rynnisti lopulta ylivoimaiseen divarin mestaruuteen.

Arlan riveistä löytyi myös divarin maaliahnein pelaaja; Eetu Erosen kädestä syntyi yhteensä 92 osumaa kauden aikana.

Turnaukset

Turnaus 1: 30. – 31.10.2010, Nastola

Turnaus 2: 13. – 14.11.2010, Nastola

Turnaus 3: 19. – 20.2.2011, Nastola

Turnaus 4: 19. – 20.3.2011, Nastola

Finaaliturnaus: 14.5.2011, Helsinki

SM-SARJA

SM-Sarjan joukkueet kaudella 2010 – 2011

Alta löytyvät SM-Sarjan loppujärjestys, koko kauden sarjataulukko ja maalintekijätilasto kauden osalta.

Loppujärjestys

  1. Pro Näpäjä
  2. Old Power Husaarit
  3. Näpäjä

Sarjataulukko

Sijoitus / Joukkue / Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Tehdyt-Päästetyt / Maaliero / Pisteet

  1. Pro Näpäjä / 18 / 15 / 1 / 2 / 203-139 / +64 / 52 (mukana 6 ekstrapistettä finaaliturnauksesta)
  2. Old Power Husaarit / 18 / 11 / 1 / 6 / 193-127 / +66 / 37 (mukana on 3 ekstrapistettä finaaliturnauksesta)
  3. Näpäjä / 18 / 0 / 0 / 18 / 102-232 / -130 / 0

Maalintekijätilasto

Sijoitus / Pelaaja / Joukkue / Turnaus 1 + Turnaus 2 + Turnaus 3 + Turnaus 4 + Finaaliturnaus / Yhteensä

1 Jarno Mattila / Pro Näpäjä / 15+36+16+23+14 / 104

2 Erkki Miinala / O.P. Husaarit / 19+16+14+24+9 / 82

3 Petri Posio / Pro Näpäjä / 20+6+22+23+8 / 79

4 Marko Kauppila / O.P. Husaarit / 14+8+16+16+3 / 57

5 Toni Alenius / Näpäjä / 11+0+11+10+8 = 40

6 Petteri Peitso / O.P. Husaarit / 10+8+14+0+7 / 39

7 Ville Montonen / Näpäjä / 7+4+7+8+0 / 26

8 Sami Heikkinen / Näpäjä / 7+1+8+0+3 / 19

9 Jani Vesalainen / Pro Näpäjä / 4+2+5+2+3 / 16

10 Tuomas Nousu / Näpäjä / 0+6+0+6+3 / 15

11 Jorma Kivinen / O.P. Husaarit / 0+0+0+8+0 / 8

12 Jarmo Lehtola / O.P. Husaarit / 5+0+0+1+0 / 6

13 Katja Heikkinen / Näpäjä / 0+4+0+0+0 / 4

13 Mikko Viittala / Pro Näpäjä / 1+0+1+1+1 / 4

1-DIVISIOONA

1-Divisioonan joukkueet kaudella 2010 – 2011

Alta löytyvät 1-Divisioonan loppujärjestys finaaliturnauksessa, runkosarjan sarjataulukko ja maalintekijätilasto koko kauden osalta.

Loppujärjestys finaaliturnauksessa

  1. Arla
  2. Pink Cats
  3. Hun-Ball
  4. Näpäjä Icewind
  5. O.P. Juniors

Runkosarjan sarjataulukko

Sijoitus / Joukkue / Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Tehdyt-Päästetyt / Maaliero / Pisteet

  1. ARLA / 20 / 18 / 1 / 1 / 186-101 / +85 / 55
  2. Näpäjä Icewind / 20 / 11 / 1 / 8 / 111-98 +13 / 34
  3. Pink Cats / 20 / 7 / 3 / 10 / 100-123 -23 / 24
  4. HUN-Ball / 20 / 6 / 1 / 13 / 112-129 / -17 / 19
  5. O.P. Juniors / 20 / 4 / 2 / 14 / 62-120 / -58 / 14

Maalintekijätilasto

Sijoitus / Pelaaja / Joukkue / Turnaus 1 + Turnaus 2 + Turnaus 3 + Turnaus 4 + Finaaliturnaus / Yhteensä

1 Eetu Eronen / Arla / 16+28+23+13+12 / 92

2 Katja Heikkinen / Näpäjä Icewind / 21+17+30+13+0 / 81

3 Ibrahim Milanovic / Hun-Ball / 27+9+18+8+0 / 62

4 Tuukka Hellberg / Arla / 10+17+9+11+7 / 54

4 Miika Honkanen / Arla / 8+7+19+14+6 / 54

6 Krista Leppänen / Pink Cats / 12+8+15+10+8 / 53

7 Georg Schleifer / Hun-Ball / 0+15+0+11+19 / 45

8 Kaj-Henrik Laamanen / Pink Cats / 0+0+0+16+11 / 27

9 Mikael Miinala / O.P. Juniors / 10+7+2+1+2 / 22

10 Natalie Ball / Näpäjä Icewind / 5+8+5+1+0 / 19

10 Pekka Viitakangas / O.P. Juniors / 0+6+6+5+2 / 19

12 Rauno Peltoniemi / Hun-Ball / 3+7+2+2+4 / 18

13 Kaisa Penttilä / O.P. Juniors / 4+5+6+0+2 / 17

14 Senni Posio / Pink Cats / 6+8+0+0+0 / 14

15 Hanna Vesalainen / Pink Cats / 4+1+0+2+6 / 13

16 Teppo Karhu / Pink Cats / 3+5+2+0+0 / 10

17 Sanna Tynkkynen / O.P. Juniors / 2+2+4+0+1 / 9

18 Heidi Koivunen / Hun-Ball / 2+0+3+0+0 / 5

19 Merja Karvonen / Näpäjä Icewind / 0+1+2+0+0 / 3

20 Kata Karhunen / Pink Cats / 1+0+1+0+0 / 2

20 Emma Kovalainen / Näpäjä Icewind / 0+2+0+0+0 / 2

22 Maarit Lehto / O.P. Juniors / 0+1+0+0+0 / 1

22 Maija Somerkivi / Näpäjä Icewind / 0+0+1+0+0 / 1

24 Kaisu Hynninen / Hun-Ball / 0+0+0+0+0 / 0

24 Iida Kauppila / Arla / 0+0+0+0+0 / 0