Koronaviruspandemian aiheuttamat urheilutapahtumien peruuttamiset ja siirtämiset ovat tulleet jo liiankin tutuiksi kuluneen vuoden aikana, eikä tälle trendille näytä ikävä kyllä tulevan loppua. Suomen Paralympiakomitean koronatyöryhmä on päättänyt, että Paralympiakomitean alaisten lajien kansallinen kilpailutoiminta pysyy pysähdyksissä myös maaliskuun ajan.
Tämä tarkoittaa sitä, että Paralympiakomitean alainen maalipallojaosto on päättänyt siirtää 20. – 21.3. Vantaalla pelattavaksi kaavaillun maalipallosarjojen kauden 2020 – 2021 toisen runkosarjaturnauksen uuteen ajankohtaan. Kauden avausturnaus pelattiin jo yli neljä kuukautta sitten Espoossa, Leppävaaran Liikuntahallilla.
Maalipallojaostossa on noussut myös pöydälle vaihtoehto ratkaista vuoden 2021 mestarit SM-Sarjan ja 1-Divisioonan osalta pelaamalla yksittäinen maalipallon SM-viikonloppu. Tällä tavoinhan suomenmestaruus maalipallossa ratkaistiin vuosien 1972 – 1995 välisenä aikana, kunnes kaudella 1995 – 1996 siirryttiin sarjamuotoiseen järjestelmään, jossa pelataan runkosarja ja kauden huipentava finaaliturnaus.
Yksittäinen SM-viikonloppu maalipallossa tulee siis erittäin mahdollisesti kysymykseen silloin, jos koronaviruspandemia aiheuttaa vielä siirtotarvetta nyt uudelleen asetettuihin turnausajankohtiin, jotka löydät tästä alapuolelta!
Tiedotamme välittömästi, kun saamme uutta tietoa maalipallosarjojen tapahtumien kohtalosta näiden epävakaisten aikojen kourissa. Sarjatoimintaan liittyvissä asioissa voitte kääntyä rohkeasti maalipallojaoston puheenjohtajan Erkki Miinalan puoleen; eki.miinala@gmail.com, 0442912126 (tekstiviestit ja WhatsApp tavoittavat parhaiten)
Tulevat turnausajankohdat
- 2. Runkosarjaturnaus: 17. – 18.4.2021, Liikuntakeskus Pajulahti, Lahti (järjestäjä Old Power ry;)
- 3. Runkosarjaturnaus: 8. – 9.5.2021, Turnauspaikka vielä auki (järjestäjä Aisti Sport ry);
- Finaaliturnaus: 12. – 13.6.2021, Vuoreksen Koulukeskus, Tampere (Suomen Paralympiakomitea & Nääsvil Tampere).