SUOMEN MAALIPALLOYHDISTYS KOKOONTUI SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEENSA – HALLITUKSEEN UUTTA VERTA

Suomen Maalipalloyhdistys ry (jatkossa tekstissä SMY) kokoontui
sääntömääräiseen vuosikokoukseensa vuosimallia 2021 maanantaina 22.
helmikuuta. Kokouspaikkana toimi espoolainen yksityisasunto
osoitteessa Komentajankatu 8 B 12, mutta koronaviruspandemian vuoksi
käytössä olevan poikkeuslainsäädännön mukaisesti suurin osa
osallistujista oli mukana etäyhteyden välityksellä. Vuosikokoukseen
osallistui kahdeksan yhdistyksen varsinaista jäsentä.

Vuosikokous hyväksyi yhdistyksen hallituksen laatiman
toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. – 31.12.2020.
Kuultuaan toiminnantarkastaja Johan Sundholmin lausunnon, vuosikokous
vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi hallitukselle vastuuvapauden.

Vuosikokous päätti pitää varsinaisten jäsenten jäsenmaksut 15 euron
suuruisina ja kannatusjäsenten 20 euron suuruisina myös vuonna 2021.
Vuosikokous myös vahvisti hallituksen laatiman toimintasuunnitelman ja
talousarvion vuodelle 2021. Toimintasuunnitelmaan pääset syventymään
täältä
Kuluva vuosi on järjestyksessään SMY:n 14. toimintavuosi.

Vuosikokous valitsi seuraavat henkilöt SMY:n hallitukseen vuodelle 2021:

  • Erkki Miinala (puheenjohtaja)
  • Jorma Kivinen (valittiin hallituksen järjestäytymiskokouksessa
    yhdistyksen varapuheenjohtajaksi)
  • Jarkko Setälä (valittiin hallituksen järjestäytymiskokouksessa
    hallituksen sihteeriksi)
  • Henriikka Toivola

21-vuotias Henriikka Toivola aloittaa ensimmäisen vuotensa SMY:n
hallituksessa ja on kautta aikojen toinen naispuolinen hallituksen
jäsen yhdistyksen historiassa. Miinala, Kivinen ja Setälä puolestaan
edustavat todellisia hallitusveteraaneja.

Vuosikokous valitsi niin ikään yhdistyksen toiminnantarkastajaksi vuodelle 2021 Timo Ylikarhun ja hänen varahenkilökseen Johan Sundholmin.

SMY:n tarkoituksena on tukea maalipallon harrastustoimintaa Suomessa
ja edistää maalipalloharrastuksen leviämistä. Yhdistys etsii
jatkuvasti uusia maalipallosta innostuneita jäseniä, joten kannattaa
käydä tutustumassa yhdistyksen toimintaan ja sääntöihin SMY:n
kotisivuilla:
www.goalball.fi/suomen-maalipalloyhdistys-ry

Kyseisiltä sivuilta löytyy myös nopeasti ja helposti täytettävä
jäsenhakemuslomake!