
Seurajoukkueiden EM-mitaleista miteltiin 7. – 9. marraskuuta Berliinissä, Saksassa Naisten Mestareiden Liiga 2025-turnauksessa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Naisten mestareiden Liiga pelattiin omana turnauksenaan, kun aiemmin tapahtuma on ollut aina osana Mestareiden Liigan finaaliturnausta. Historiallista oli myös, että tapahtumaan osallistuu ennätykselliset 10 joukkuetta, aiempi ennätys oli viime vuodelta, kun Belgian Blankenbergessä pelattuun turnaukseen osallistui 9 joukkuetta. Suomalaisjoukkueista Berliinin turnaukseen osallistuivat lahtelainen Näpäjä ja espoolainen Old Power. Näpäjällä Berliinin turnaus oli ensiesiintyminen Naisten Mestareiden Liigassa.
Berliinin turnaus oli järjestyksessään kuudes Naisten Mestareiden Liigan historiassa. Suomalaisjoukkueista Old Power on voittanut liigan kertaalleen vuonna 2023, OP:lla on myös hopea vuodelta 2022 sekä pronssimitali vuosilta 2021 ja 2019. Naisten Mestareiden Liigan hallitseva mestari oli Berliinin turnausta emännöinyt Füchse Berlin.
OSALLISTUVAT JOUKKUEET, LOHKOJAKO JA PELISYSTEEMI
Turnaukseen osallistuvat 10 joukkuetta oli jaettu kahteen viiden joukkueen alkulohkoon seuraavasti:
Lohko A: Old Power, FIFH Malmö (Ruotsi), GC Lyons Golden Flash (Ranska), RGC Hansa (Saksa), USV Hercules (Hollanti)
Lohko B: Näpäjä, CSAVH Lyon (Ranska), Füchse Berlin (Saksa), Kahramanmaras (Turkki), Kleio Thessaloniki (Kreikka)
Alkulohkoissa joukkueet pelasivat yksinkertaisen kaikki kaikkia vastaan alkusarjan, minkä jälkeen lohkojen kaksi parasta joukkuetta etenivät turnauksen välierä- ja mitaliotteluihin. Alkulohkossa sijoille 3-4 sijoittuneet joukkueet pelasivat turnauksessa sijoista 5-8. Alkulohkojen jumbosijalle jääneiden joukkueiden kohtalona oli pelata sijoista 9-10 turnauksessa.
Välierä-, mitali- ja sijoitusottelut pelataan aina ratkaisuunsa asti. Mikäli varsinaisen peliajan jälkeen ottelu on tasan, seuraa kuuden minuutin mittainen jatkoaika kultaisen maalin säännöllä eli ensiksi maalin tehnyt joukkue voittaa. Mikäli jatkoaikakaan ei tuo ratkaisu, heitetään joukkueiden välillä vapaaheittokilpailu paremmuuden selvittämiseksi.
TURNAUKSEN RAPORTTI
Lohko A:n voiton vei FIFH Malmo, jonka riveissä pelasi myös Old Powerista lainattu, Suomen maajoukkuepelaaja Iida Kauppila. Malmöläisten kokemus oli valttia, sillä joukkue oli tiukilla jokaisessa alkulohko-ottelussaan, mutta onnistui kääntämään ne lopulta voitokseen. Toiseksi A-lohkossa ylsi RGC Hansa kahdella voitolla ja yhdellä tasapelillä. Erityisesti Hansan voitto Old Powerista 3-2-lukemin ja nousu 5-5-tasapeliin USV Herculesia vastaan olivat huippuratkaisevia käänteitä sille, että kaksi voittoa alkulohkossaan napannut Old Power sysättiin sijoitusotteluihin ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Old Power hävisi myös yhdellä maalilla FIFH Malmolle. GC Golden Flash voitti USV Herculesin 5-4 ja sijoittui huipputasaisessa A-lohkossa neljänneksi.
B-lohkossa debyyttinsä Naisten Mestareiden Liigassa tehnyt Kahramanmaras otti lohkovoiton puhtaalla pelillä. Arvokisakultamitalisteja pursunnut joukkue joutui tiukoille ainoastaan turnauksen emäntäjoukkue Füchse Berlinin kanssa voittaen kuitenkin ottelun 7-5. Tämä oli ainoa tappio puolestaan Füchse Berlinille alkulohkossa, joten sen välieräpaikka oli selkeä. Niin ikään debyyttinsä Mestareiden Liigassa tehnyt Näpäjä ei saanut puolustuspeliään toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla kahta ennakkosuosikkia vastaan, joten joukkueelle jäi otettavakseen kolmossija, jonka se tekikin tyylillä kukistamalla kreikkalaisen Kleio Thessalonikin ja ranskalaisen CSAVH Lyonin selvällä erolla. Kleio Thessaloniki tuli alkulohkon neljänneksi voitettuaan Lyonin 3-0-lukemin.

Ensimmäisessä sijoitusottelussaan Old Power kohtasi Kleio Thessalonikin. Ottelu venyi 1-1-lukemissa jatkoajalle, ja kun jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua, heitettiin vapaaheittokilpailu. Vapaaheittokilpailu eteni aina kahdeksanteen pariin saakka, jolloin Kleion heittäjä onnistui ja Old Powerin puolestaan ei, joten voitto kreikkalaisille todella pitkän kaavan kautta. Näpäjä oli puolestaan omassa sijoitusottelussaan tappiolla GC Golden Flashia vastaan 2-3 vielä 3 minuuttia ennen ottelun päätöstä, mutta onnistuneen aikalisän jälkeen Kuusela iski ottelun tasoihin. Pelikellossa oli enää neljä sekuntia, kun Kuuselan toinen täsmäisku toi Näpäjälle riemukkaan voittomaalin.
USV Hercules vei turnauksen yhdeksännen sijan murjomalla sijoitusottelussa CSAVH Lyonin peräti 15-7-lukemin. USV Herculesin Femke Van den Born oli turnauksen paras maalintekijä 27 osumallaan, vaikka tämä pelasi yhden ottelun vähemmän kuin suurin osa muista pelaajista.
Old Power päätti turnauksensa voitolla jälleen tuimasti taistellutta Ranskan hallitsevaa mestaria GC Golden Flashia vastaan. Ottelu oli 2-2-lukemissa vielä minuutti ennen päätössummerin sointia, mutta viimeisellä minuutilla Old Powerin ja Suomen maajoukkueen veteraanipelaaja Krista Leppänen iski kahdesti siivittäen näin Old Powerin voittoon ja turnauksen seitsemänteen sijaan. Old Power teki turnauksessa 29 maalia (keskimäärin 4,83 / ottelu) ja päästi omiin 19 (keskimäärin 3,17 / ottelu) . Old Powerin maaleista Leppänen teki 17, Stephanie Boenink 9 ja Susanna Halme 3.

Näpäjä päätti niin ikään tyylikkäästi turnausurakkansa voittamalla jo hyvin väsyneen Kleio Thessalonikin 4-0-lukemin ja päätyen näin turnauksessa hienosti viidenneksi. Näpäjä teki turnauksessa 32 maalia (keskimäärin 5,33 / ottelu) ja päästi omiin 28 (keskimäärin 4,67 / ottelu). Näpäjän maaleista ruotsalaisvahvistus Rebekah Krebs ja Kuusela tekivät molemmat 15 ja lisäksi Miina Grönroos sai tililleen 2 maalia.
Turnauksen välieräottelut olivat todella tasokkaita kamppailuja. Füchse Berlin onnistui kellistämään viimeisenä neljänä kautena Mestareiden Liigan finaaliottelussa esiintyneen FIFH Malmon 3-1-lukemin, Amanda Denniksen vastatessa jokaisesta berliiniläisosumasta. Kahramanmaras oli pitkään tiukilla RGC Hansan kanssa, mutta lopulta toisen puoliajan aikana turkkilaisten vahva hyökkäys teki tuhojaan ja varmisti 6-2-voiton ja finaalipaikan turkkilaisille.
Pronssiottelu oli jälleen huikea trilleri. FIFH Malmo siirtyi nopeasti 2-0-johtoasemaan Iida Kauppilan osumilla, mutta RGC Hansa ei luovuttanut, vaan hiipi tasoihin 2-2-lukemiin. Naisten Mestareiden Liigan kaikkien aikojen paras maalintekijä Anja Christensen siirsi Malmön jälleen 3-2-johtoasemaan, mutta aivan ottelun viimeisellä minuutilla Suomenkin maalipallokentiltä tuttu Celeste Troost tasoitti ottelun vieden sen jatkoajalle. Jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten tuloksena oli turnauksen toinen vapaaheittokilpailu. Malmöläiset olivat täyttä rautaa vapaaheittokilpailussa, sillä niin Anja Christensenin kuin Iida Kauppilankin onnistui iskeä maali rostockilaisten verkkoon ja torjua vastustajan heiton. Kun Hazel Gezen iski pallon kolmannen kerran RGC Hansan verkkoon, peli oli ratkennut FIFH Malmön viidenteen peräkkäiseen mitaliin, tällä kertaa pronssiseen. Joukkueen pelaajista Anja Christensen ja Hazel Gezen ovat voittaneet mitalin jokaisena Naisten mestareiden Liigan kautena.

Finaaliottelu alkoi emäntäjoukkue Füchse Berlinin kannalta herkullisesti, kun joukkueen jenkkitähti Amanda Dennis iski kaksi nopeaa maalia. Tämän jälkeen joukkue puolusti todella raivoisasti ja uhrautuvasti omaa maaliaan, joten puoliajalle mentiin 2-0-lukemista. Heti toisen puoliajan alkuun Kahramanmarasin Fatma Gül Güler iski 1-2-kavennusmaalin, mutta tämän jälkeen asettauduttiin jälleen tiukkoihin puolustusasetelmiin. Ottelun ratkaisu nähtiin, kun turkkilaisilta pomppuheittorangaistus, ja tällä kertaa Dennis iski rankkarin verkon perukoille. Ja kun vielä berliiniläisten brittivahvistus Kali Holder onnistui niittamaan pallon Kahramanmarasin verkkoon, emäntien juhlat olivat valmiina alkamaan. Füchse berlin uusi näin viimevuotisen mestaruutensa, ja ehdoton turnauksen ennakkosuosikki Kahramanmaras joutui tyytymään hopea mitaleihin.
Turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestettiin Füchse Berlinin sentteripelaaja Amanda Dennis, joka iski turnauksessa 26 maalia mahtavan puolustuspelinsä lisäksi.
NÄIN SEURAAT TURNAUSTA
Kisojen viralliset nettisivut löytyvät puolestaan täältä
EGCA Facebook ja EGCA Instagram seuraavat myös aktiivisesti turnauksen tapahtumia.
Tälle sivulle kokoamme suomalaisjoukkueiden tulokset maalintekijöineen sekä turnauksen ratkaisupelien tulokset.
Kannattaa ottaa myös seurantaan Näpäjän ja Old Powerin sosiaalisen median kanavat.
SUOMALAISJOUKKUEIDEN KOKOONPANOT
Näpäjä
Pelinumero – Pelaajan Nimi
1 – Raisa Kuusela
6 – Jasmin Mikkola
7 – Miina Grönroos
8 – Rebekah Krebs
Valmentaja: Joni Ylönen
Apuvalmentaja: Christian Bergström
Old Power
Pelinumero – Pelaajan Nimi
2 – Stephanie Boenink
5 – Krista Leppänen
7 – Susanna Halme
8 – Siara Sicher
Valmentaja: Juha Halme
SUOMALAISJOUKKUEIDEN SEKÄ RATKAISUOTTELUIDEN AIKATAULU JA TULOKSET
Otteluiden alkamisajat ovat Suomen ajassa.
PERJANTAI 7.11.2025
Alkamisaika / Lohko / Kotijoukkue – Vierasjoukkue / Tulos (puoliaika)
09:30 / Lohko A / USV Hercules – Old Power 8-14 (4-4)
Old Powerin maalintekijät: Krista Leppänen 7, Stephanie Boenink 5, Susanna Halme 2
11:50 / Lohko B / CSAVH Lyon – Näpäjä 5-12 (1-8)
Näpäjän maalintekijät: Raisa Kuusela 6, Rebekah Krebs 5, Jasmin Mikkola 1
15:20 / Lohko A / Old Power – RGC Hansa 2-3 (1-1)
Old Powerin maalintekijät: Stephanie Boenink 1, Krista Leppänen 1
17:40 / Lohko B / Näpäjä – Füchse Berlin 4-11 (2-6)
Näpäjän maalintekijät: Rebekah Krebs 3, Raisa Kuusela 1
LAUANTAI 8.11.2025
10:40 / Lohko A / Old Power – FIFH Malmö 3-4 (2-1)
Old Powerin maalintekijät: Krista Leppänen 2, Stephanie Boenink 1
13:00 / Lohko B / Näpäjä – Kahramanmaras 2-8 (1-5)
Näpäjän maalintekijät: Rebekah Krebs 2
18:50 / Lohko A / GC Golden Flash – Old Power 1-5 (0-2)
Old Powerin maalintekijät: Krista Leppänen 3, Stephanie Boenink 2
20:00 / Lohko B / Kleio Thessaloniki – Näpäjä 1-6 (1-2)
Näpäjän maalintekijät: Raisa Kuusela 3, Miina Grönroos 2, Rebekah Krebs 1
SUNNUNTAI 9.11.2025
09:00 / Sijat 5-8 / Old Power – Kleio Thessaloniki 1-2 (vapaaheittokilpailun jälkeen) 1-1 (1-1)
Old Powerin maalintekijä: Krista Leppänen 1
10:10 / Sijat 5-8 / Näpäjä – GC Golden Flash 4-3 (1-1)
Näpäjän maalintekijät: Rebekah Krebs 2, Raisa Kuusela 2
11:20 / Välierä 1 / FIFH Malmo – Füchse Berlin 1-3 (1-2)
12:30 / Välierä 2 / Kahramanmaras – RGC Hansa 6-2 (2-0)
13:40 / Sijat 9-10 / USV Hercules – CSAVH Lyon 15-7 (9-5)
14:50 / Sijat 7-8 / Old Power – GC Golden Flash 4-2 (2-2)
Old Powerin maalintekijät: Krista Leppänen 3, Susanna Halme 1
16:00 / Sijat 5-6 / Kleio Thessaloniki – Näpäjä 0-4 (0-1)
Näpäjän maalintekijät: Rebekah Krebs 2, Raisa Kuusela 2
17:10 / Pronssiottelu / FIFH Malmo – RGC Hansa 6-3 (vapaaheittokilpailun jälkeen), 3-3 (2-1)
18:20 / Finaali / Füchse Berlin – Kahramanmaras 4-1 (2-0)
LOPPUJÄRJESTYS
- Füchse Berlin
- Kahramanmaras
- FIFH Malmo
- RGC Hansa
- Näpäjä
- Kleio Thessaloniki
- Old Power
- GC Golden Flash
- USV Hercules
- CSAVH Lyon
