Alta otteluraporttia Old Powerin otteluista Lyonin naisten kansainvälisessä maalipalloturnauksessa vuosimallia 2022.

Old Power – Ranska A

Old Power lähti Lyonin kansainvälisen turnauksen avausotteluunsa viimesyksyisten EM-kilpailuiden vitosta, Ranskan A-joukkuetta vastaan kokoonpanolla #7 Halme ykkösessä (oikea laita), #6 Mattila sentterinä ja #5 Kauppila seiskassa (vasen laita).

Old Power aloitti ottelun ja koko turnauksen todella vakuuttavasti; Halmeen ja Kauppilan onnistumisilla vitospuolelta espoolaiset nappasivat 2-0-johtoasetelman ottelun alkupuolella. Ranskalaisten vaihto avauspuoliajan puolivälissä toi toivottua ryhtiliikettä myös emäntien otteisiin, mutta lisämaaleja ei avauspuoliajalla nähty, vaan puoliajalle OP:n 2-0-johtolukemista.

Puoliajalla Kauppila otettiin vaihtoon ja #2 Gröhnille koitti tulikaste turnauksessa. Valitettavasti ranskalaiset saivat momentumia otteluun kaventamalla ensiksi Halmeen epäonnekkaan puolustusasentovirheen vuoksi. Ja kun hetken päästä OP-leirissä kommunikaatio petti pahemman kerran, niin pallo löytyi omasta nuotasta ja peli oli armotta tasan.

Ottelun loppupuolella Gröhn siirtyi takaisin vaihtopenkin puolelle ja Kauppila palasi sotisopaan. Ottelu oli jo melkein julistettu tasapeliksi, kunnes vain vajaat kaksi sekuntia ennen ottelun päätöstä ranskalaiset hölmöilivät hyökkäyksestään pitkän heiton; Kauppilan rankkari oli kerrassaan nautinnollinen sijoitus seiskakulmaan, eivätkä ranskattaret ehtineet enää tämän jälkeen uhata Old Powerin avausvoittoa Lyonin turneessa.

Old Power – Turkki

Old Power lähti ennakkoluulottomasti haastamaan hallitsevaa paralympiavoittajaa Turkkia avauspäivän toisessa ottelussaan kokoonpanolla #7 Halme ykkösessä (oikea laita), #6 Mattila sentterinä ja #5 Kauppila seiskassa ( vasen laita).

Turkkilaiset saivat varmasti toivomansa alun otteluun, kun heti ottelun ensimmäisellä minuutilla OP-verkko pölähti vitosesta. Turkki nappasi 2-0-johtoaseman, mutta tämän jälkeen heidän supertähtensä Sevda Altunoluk sortui virheiden tielle; ”kolmas kerta toden sanoo”-sanonta päti tähänkin otteluun, sillä kolmas Old Powerin rankkariyritys upposi vihdoinkin turkkilaisten rysään kiitos upeasti pallon verkkoon sijoittaneen Kauppilan.

Turkki laittoi kaikkensa peliin, mutta old powerilaisten häikäisevän hyvin pelannut puolustusmuuri aiheutti toden totta harmaita hiuksia niin Turkin pelaajille kuin valmennuksellekin. Puoliajalle Turkin 2-1-johtolukemista.

Toisella puoliajalla Old Power jatkoi turkkilaisten vaimentamista kerrassaan mainiolla ja uhrautuvalla joukkuepuolustuksella. Lopulta vääjäämätön kuitenkin tapahtui toisen puoliskon puolenvälin jälkeen, kun Altunolukin tykitys painui väkisin sisään vitosvälistä. Tämän jälkeen Old Power joutui panostamaan myös hyökkäykseensä, mikä maksoi lopulta pinen notkahduksen ottelun lopussa, mutta pystyin päin pystyivät Old Powerin leidit paralympiavoittajan kohtaamisen jälkeen valmistautumaan seuraavaan koitokseen.

Old Power – FIFH Malmo

Old Power avasi tuttuakin tutumpaa kilpakumppaniaan, ruotsalaista FIFH Malmoa vastaan kokoonpanossa #7 Halme ykkösessä (oikea laita), #6 Mattila sentterinä ja #5 Kauppila seiskassa (vasen laita).

Ottelun alku oli todella tasaista taistelua, kunnes Kauppila iski lyhyen ajan sisällä kolmospuolelta old powerilaisille kaksi arvokasta osumaa. Malmöläisten tanskalaistykki Christensen kavensi niin ikään tymäkällä vedollaan kolmosvälistä. Kauppila johdatti kuitenkin Old Powerin tauolle 3-1-johtolukemin, kun naisen oiva pomppu painui vitosvälistä seiskalaiturin jalkojen kautta häkkiin.

Toisella puoliajalla Old Powerilla oli mahdollisuus lisätä johtoasemaansa rankkarista, mutta Christensen torjui Kauppilan yrityksen. Kauppila vei espoolaiset jo 4-1-johtoasemaan nelisen minuuttia ennen ottelun päätöstä, kun pallo kiipeili pysäyttämättömästi malmöläisten seiskalaiturin ylitse verkkoon. Valitettavasti Christensen vastasi välittömästi, kun naisen korkea pomppu nousi OP-puolustuksen ylitse häkkiin.

FIFH tuli maalin päähän reipas minuutti ennen ottelun päätöstä. Tämän jälkeen Old Powerilla oli kaksi rankkaritilaisuutta, mutta varovaiset yritykset eivät tuottaneet Christensenille ongelmia. 19 sekuntia ennen ottelun päätöstä voimakas Christensenin pomppu nousi Old Power-puolustuksen kautta yläilmoihin ja lopulta maalin ylitse. Kokemattomalla tuomarilla kesti tarpeettoman kauan todeta block out tapahtuneeksi. Tämän jälkeen Old Power odotti hetken liikaa ja tuloksena pelinviivytysrangaistus (10 sekuntia). Christensen ei erehtynyt rankkaristaan ja näin ottelu päättyi kirveleviin 4-4-tasalukemiin.

Old Power – Saksa

Avauspäivän hurjan pelirupeaman päätösottelu Old Powerin osalta oli kamppailu Saksaa vastaan; otteluun lähdettiin kokoonpanolla #7 Halme ykkösessä (oikea laita), #6 Mattila sentterinä ja #2 Gröhn seiskassa (vasen laita).

Gröhn avasi maalitilinsä turnauksessa, kun naisen terävä napautus vitosväliin painui sukkana verkon perukoille. Avauspuoliajan puolenvälin jälkeen Gröhn iski toistamiseen terävällä pommilla vitosväliin ja peli 2-0 Old Powerille. Saksalaiset vastasivat pomputtamalla pallon sisään OP:n keskisektorilta.

Koko päivän Old Powerin sentterin tontilla urakoinut Mattila alkoi ymmärrettävästi olla hieman väsynyt, joten Old Powerin päädyssä nähtiin vaihto; #5 Kauppila saapui Mattilan tilalle kentälle ykköslaituriksi, Halmeen siirtyessä sentterin tontille. Saksalaiset tasoittivat taukotilanteeksi 2-2 ykköskulmasta.

Toisen puoliajan alkuun Kauppila iski Old Powerin 3-2-johtoasemaan, mutta tämän jälkeen nähtiin todella dramaattinen tilanne OP-päädyssä; sentterinä toiminut Halme lähti noutamaan puolustuksesta irronnutta palloa keskikentältä, naisen kenkä tarrasi nihkeään lattiaan ja tuloksena todella vakava nilkkavamma. Halme otettiin lääketieteellisellä vaihdolla ulos kentältä ja Mattila takaisin kehiin sentterin paikalle.

Kolmisen minuuttia oli pelaamatta, kun saksalaiset yllättivät Kauppilan ykköspuolelta tasoittaen ottelun. Kauppila sai tästä takaiskusta kuuluisan ”hillityn raivarin” ja pomputti välittömästi pallon päättäväisesti saksalaisten vitosvälistä pömpeliin. Tämän jälkeen Old Power-puolustus oli horjumaton, eivätkä saksalaiset enää löytäneet lääkkeitä espoolaisten horjuttamiseen, vaan äärimmäisen arvokas voitto Old Powerille, vaikka siitä jouduttiinkin maksamaan todella kallis hinta.

Old Power – Espanja

Old Power avasi Lyonin kansainvälisen turnauksen toisen ottelupäivän kamppailulla Espanjaa vastaan kokoonpanossa #5 Kauppila ykkösessä (oikea laita), #6 Mattila sentterinä ja #2 Gröhn seiskassa (vasen laita). Eilen todella pahasti loukkaantunut Susanna Halme oli liittynyt päävalmentaja Miinalan apuvalmentajaksi vaihtopenkille.

Old Power pelasi kerrassaan murskaavan avauspuoliajan; Gröhn iski alkutahdit tykittämällä kaksi upeaa osumaa kolmosesta. Tämän jälkeen Kauppilakin liittyi maalintekotalkoisiin ja aivan avauspuoliajan lopulla myös Mattila avasi maalitilinsä turnauksessa erinomaisella nopealla palautuksella. Puoliajalle mentiin Old Powerin 6-0-johtolukemista.

Toiselle puoliajalle Espanja tuli kehään tuorein pelaajin ja paljon paremmalla tekemisen meiningillä. Samaan aikaan Old Power rauhoitti hieman hyökkäyspeliään säästellen energiaa ja välttäen loukkaantumisia. Lopulta ottelun viimeisellä minuutilla Mattila sai kaunistella 7-0-loppulukemat hienolla rankkariosumalla seiskakulmaan.

Old Power – Unkari

Seuraavaksi Old Power sai vastaansa Unkarin ja otteluun lähdettiin samalla tavoin kuin aamun Espanja-peliin; #5 Kauppila ykkösessä (oikea laita), #6 Mattila sentterinä ja #2 Gröhn seiskassa (vasen laita).

Unkari sinnitteli hyvin Old Powerin kyydissä ensimmäiset minuutit, kunnes Gröhn avasi Old Powerin maalitilin mainiolla kolmosvälin osumallaan. Seuraavaksi Gröhn pomputti pallon verkkoon ykköskulmasta.

Tämän jälkeen Kauppila sai uutterasti hakemansa onnistumisen vitospuolelta ja lopuksi Gröhn vielä rysäytti yhden maalimerkinnän tililleen. Puoliajalle edettiin näin Old Powerin turvallisista 4-0-johtolukemista.

Toinen puoliaika oli melko rentoa pelailua ja väsymyksen myötä myös old powerilaisten hyökkäyksistä katosi paras voima ja ennen kaikkea suunta. Unkari iski avausmaalinsa otteluun Gröhnin pitkästä heitosta seuranneen rangaistuksen johdosta; unkarilaiset osuivat nappiheitolla ykköskulmaan. Ottelun loppuhetkillä Gröhn vielä tinttasi ottelun neljännen osumansa ja täten Old Power jatkoi varmojen voittojen tiellä.

Old Power – Ranska B

Old Powerilla oli panokset melko vähissä turnauksen viimeisessä ottelussa Ranskan B-joukkuetta vastaan, sillä aiempien otteluiden perusteella oli varmistunut, että joukkue sijoittuisi turnauksessa pronssimitaleille kävi viimeisessä ottelussa kuinka tahansa. Otteluun lähdettiin kokoonpanossa #5 Kauppila ykkösessä (oikea laita), #6 Mattila sentterinä ja #2 Gröhn seiskassa (vasen laita).

Avauspuoliajalla Old Power oli ehdottomasti hallitsevampi osapuoli; parin minuutin pelaamisen jälkeen Gröhnin tuima heitto kääntyi ranskalaissentterin kautta seiskakulmasta sisään. Seuraava Gröhnin täysosuma syntyi kolmosvälistä, missä ykköslaiturin jaloista kääntynyt heitto lipui vääjäämättä verkkoon. Puoliajalle näin Old Powerin 2-0-johtolukemista.

Old Power pelasi erittäin kypsästi myös koko toisen puoliajan, ja pikkuhiljaa tiukasti mukana roikkuneet ranskalaiset rupesivat väsähtämään pahemman kerran. Gröhnillä riitti ruutia myös toisella puoliajalla, ja tämä tuotti lopulta ylitsepääsemättömiä ongelmia ranskalaispuolustukselle. Gröhn iski ottelun viidennen osumansa rankkarista, ja tämän jälkeen Kauppilakin sai vielä onnistumisia tililleen.

Ensiksi Kauppila iski pallon sisään apposen avoimesta vitosvälistä. Hetken päästä Gröhnin torjuttua rankkarin, Kauppila päätti testata juuri tilaisuutensa möhlinyttä pelaajaa, joka olikin jättänyt seiskakulman auki ja pallo maukkaasti seiskatolpan kautta häkkiin. Ottelun päätösnumerot 8-0 Old Powerille syntyivät niin ikään Kauppilan kädestä, kun tällä kertaa seiskalaituri nostatti pallon omaan häkkiin. Old Powerilta rautaisan vahvaa puolustuspeliä, kypsää hyökkäyspeliä ja ennen kaikkea maltillista johtoasemassa pelaamista koko toisen ottelupäivän ja näin viiden voiton, yhden tasapelin ja yhden tappion tuloksena Old Power sijoittui lopulta siis kolmanneksi Lyonin turnauksessa.