Alta löytyvät Suomen naisten maalipallomaajoukkueen otteluraportit Portugalin Matosinhosissa 14. – 19. marraskuuta 2022 pelattavista B-sarjan EM-kilpailuista.

TIISTAI 15.11.2022 / SUOMI – UNKARI

Suomen naiset starttasivat Portugalin Matosinhosissa pelattavat B-sarjan EM-kilpailut viime vuoden B-sarjan EM-kilpailuiden tapaan ottelulla Unkaria vastaan. Pajulahdessa kesäkuussa 2021 Suomi oli Unkaria 7-0-lukemin parempi. Suomen avauskokoonpanossa olivat: #5 Kauppila ykkösessä (oikea laita), #6 Mikkola sentterinä ja #2 Leppänen seiskassa (vasen laita).

Suomi tuli terävästi turnauksen avausotteluunsa ja ensimmäisen kahden minuutin aikana niin Leppänen kuin Kauppilakin saivat maalitilinsä auki; Leppäsen osuma vitosesta ja Kauppilan puolestaan kolmosesta. Reipas neljä minuuttia pelattuna, kun Leppäselle tuomittiin rangaistus pitkän heiton seurauksena, mutta unkarilaisrankkari oli kesyhkö, eikä Leppäsellä ollut mitään ongelmia sen torjumisessa. Reilut kaksi minuuttia ennen puoliaikasummerin sointia Kauppila löysi aukon unkarilaisten seiskakulmasta iskien näin taukolukemiksi 3-0 Suomelle.

Toiselle puoliajalle Suomi lähti samalla kokoonpanolla kuin se pelasi koko avauspuoliajan. Suomen valmennus neuvoi Leppästä tykittämään avausheittonsa vitosväliin; ”Kikka” teki työtä käskettyään ja napautti pallon juurikin vitosesta pömpeliin ja Suomen 4-0-johtoasemaan. Tämän jälkeen unkarilaisilta yliyrittämisen johdosta rangaistus pitkästä heitosta, mutta Leppäsen rankkari kolisutteli vain unkarilaistolppaa painuessaan ulos kentältä.

Vain hetki myöhemmin unkarilaiset viivyttelivät hyökkäyksensä kanssa sen verta, että tuloksena 10 sekunnin pelinviivytysrangaistus; Kauppila upotti rankkarin vuorenvarmasti sisään kutosesta ja Suomi karkuteillä 5-0-lukemin. Heti seuraavasta unkarilaishyökkäyksestä pallo livahti sisään Suomen ykköskulmasta ja unkarilaisten turnauksen avausmaali oli nähnyt päivänvalonsa.

Tämän jälkeen Leppänen kuritti unkarilaispuolustusta armotta ensiksi vitosesta ja seuraavaksi ihan unkarilaisten keskisektorilta muuttaen nopeasti tilanteeksi 7-1 Suomelle. Eikä tässä vielä kaikki Leppäsen tehoista, vaan vajaa neljä minuuttia ennen ottelun päätöstä manselaisen tykitys häkkiin kolmosvälistä ja peli 8-1 Suomelle. Ottelun loppuhetkillä myös #3 Miina Grönroos pääsi tositoimiin sentterin tontille vakuuttavasti pelanneen Mikkolan tilalle.

Ottelua oli jäljellä enää 14 sekuntia, kun Unkarille tuomittiin rangaistus pitkästä heitosta, eikä Kauppila jättänyt arvailuille varaa, vaan pallo päättäväisesti häkkiin kakkosesta. Näin Suomen naiset jyräsivät Unkarin yli vakuuttavalla tavalla kisojen avausottelussa lukemin 9-1.

TIISTAI 15.11.2022 / SUOMI – ITALIA

Suomen naiset kohtasivat seuraavaksi Matosinhosin B-sarjan EM-kilpailuissa avauspäivän toisessa kamppailussaan Italian, joka esiintyy arvokisatasolla ensimmäistä kertaa 38 vuoden tauon jälkeen. Suomen avauskokoonpanossa olivat #5 Iida Kauppila ykkösessä (oikea laita), #6 Jasmin Mikkola sentterinä ja #2 Krista Leppänen seiskassa (vasen laita).

Avausottelun tapaan Leppänen tinttasi pallon vastustajan rysään heti avausminuutilla, mutta tämän jälkeen Italia sinnitteli kuin sinnittelikin suomalaisten kyydissä kolmisen minuuttia, kunnes ottelussa nähtiin varsin erikoinen tilanne; Suomen päästä tuli ennenaikainen heitto, pienen tuumailun jälkeen pallo palautettiin Italialle, mutta italialaissentteri harhautui tämän episodin seurauksena aina Suomen päätyyn saakka törmäten Grönroosiin, minkä seurauksena tuomari saapui saattamaan pelaajan takaisin omaan päätyyn ja antamalla samalla tilanteesta pelinviivytysrangaistuksen. Leppäsen rankkari oli kerrassaan upea sijoitus ykköskulmasta sisään ja peli 2-0 Suomelle.

Reipas viisi minuuttia pelattuna, kun Italialta pitkä heitto, ja tällä kertaa oli Kauppilan vuoro pölisyttää italialaisten verkkoa rankkarista. 58 sekuntia ennen avauspuoliajan päätöstä Leppänen iski hattutempun täyteen, kun pallo katiskaan Italian ykköskulmaan ja näin tauolle edettiin Suomen 4-0-johtoasemassa.

Toisen puoliskon alku oli jälleen erittäin räväkkä suomalaisittain; Leppänen tykitti heti avausheitosta avausottelun tapaan pallon armotta Italian häkkiin ja peli 5-0 Suomelle. Tämän jälkeen Leppänen ja Kauppila vuoronperään takoivat maaleja selvästi neuvottoman italialaispoppoon pömpeliin, ja kun vajaat viisi minuuttia toista puoliskoa oli pelattuna Suomen johto oli jo kahdeksan maalia.

Suomen päässä nähtiin seuraavaksi vaihto, kun Grönroos siirtyi vaihtopenkin puolelle lepäilemään ja #6 Jasmin Mikkola saapui sentterin tontille, kun reilu puolikas toista puoliskoa oli jäljellä. Kolme ja puoli minuuttia oli kellossa aikaa jäljellä, kun Kauppila napautti vielä yhden osuman nimiinsä siirtyen tämän jälkeen vaihtopenkin puolelle tehden tilaa arvokisadebyyttiinsä pelikentälle saapuneelle #1 Milla Lappalaiselle. Lappalaisen arvokisadebyytti kesti tasan tarkkaan kuusi sekuntia, sillä välittömästi vaihdon jälkeen Leppänen pommitti pallon Italian ykköskulmasta sisään, ja näin ottelu päättyi Suomen murskaaviin 10-0-lukemiin.

KESKIVIIKKO 16.11.2022 / SUOMI – KREIKKA

Suomen naiset käynnistivät Portugalin Matosinhosissa pelattavien B-sarjan EM-kilpailuiden toisen kisapäivänsä ottelulla Suomen ohella yhtä kisojen vahvaa ennakkosuosikkia Kreikkaa vastaan, joka on Suomen naisille varsin tuttu vastustaja. Suomi lähti otteluun kokoonpanolla #5 Kauppila ykkösessä (oikea laita), #7 Grönroos sentterinä ja #2 Leppänen seiskassa (vasen laita).

Vajaat kolme minuuttia oli ottelua taisteltuna, kun Leppänen rikkoi Suomen kuparisen sijoittamalla pallon maukkaasti kreikkalaisten seiskakulmaan. Reilut seitsemän minuuttia pelaamatta, kun Kreikka tuli kuitenkin päättäväisesti tasoihin ja vain puolitoista minuuttia myöhemmin Kreikka oli ottanut jo kuskin paikan ottelussa.

Reilut viisi minuuttia avauspuoliskoa jäljellä, kun Kreikalle tuomittiin 10 sekunnin pelinviivytysrangaistus, eikä Leppänen erehtynyt rankkarimahdollisuudessaan. Tämän jälkeen oli pieni suvantohetki ottelussa, kunnes Leppänen räväytti ottelun kolmantensa; puolitoista minuuttia oli avauspuoliskoa pelaamatta, kun pallo sisään Kreikan vitosvälistä. Suomi johti täten puoliajalla 3-2.

Toinen puoliaika alkoi hyvin tapahtumarikkaasti; heti Suomen avausheitosta Leppäselle tuomittiin rangaistus pitkästä heitosta, mutta ”Kikka” ei ollut kreikkalaisten yllätettävissä rankkarista. Puoli minuuttia pelattuna, kun Kauppila sivalsi Suomen 4-2-osuman kolmosvälistä, ja vain minuuttia myöhemmin Leppänen tinttasi rankkarin sisään vitosesta; tätä tilannetta oli seurannut jo ottelun toinen 10 sekunnin pelinviivytysrangaistus kreikkalaisille.

Kreikkalaisilla oli vielä pieni mahdollisuus päästä otteluun mukaan, kun Grönroosilta pitkä heitto, mutta mitä vielä, riihimäkeläislähtöinen Grönroos venyi huipputorjuntaan kakkosesta. Reilut neljä ja puoli minuuttia pelaamatta, kun Kreikan päässä vaihdettiin sentteripelaaja, mihin Leppänen iski välittömästi tinttaamalla pallon seuraavasta suomalaishyökkäyksestä sisään kolmosesta. Tämän jälkeen alkoi todellinen maalikimara, sillä ottelun viimeisen reilun kolmen minuutin aikana nähtiin viisi Suomen maalia ja kolme kreikkalaisosumaa. Aivan ottelun lopussa kentälle saapunut #1 Milla Lappalainen iski arvokisauransa avausmaalin vitosvälistä sinetöiden Suomen maireat 11-5-voittolukemat.

KESKIVIIKKO 16.11.2022 / SUOMI – UKRAINA

Suomen naisten kisaurakka Portugalin Matosinhosissa pelattavissa EM-kilpailuissa jatkui ottelulla erittäin vahvaa Ukrainan joukkuetta vastaan. Otteluun lähdettiin kokoonpanolla #2 Leppänen ykkösessä (oikea laita), #5 Kauppila sentterinä ja #7 Grönroos seiskassa (vasen laita).

Vajaa kaksi minuuttia oli ottelua miteltynä, kun ukrainalaiset sijoittivat pallon tarkasti Suomen ykköskulmaan ja peli 1-0 Ukrainalle. Tämän jälkeen pelattiin todella pitkä pätkä ilman tilastomerkintöjä, kunnes reipas pari minuuttia ennen puoliaikasummerin sointia Grönroosilta pitkä heitto, eivätkä ukrainalaiset jättäneet rankaisematta rankkarista. Kauppila hyökkäsi tämän jälkeen kuitenkin vahvasti lähettäen huipputarkan kudin ukrainalaisten ykköstolpan kautta pömpeliin ja Suomi hiipi mukaan otteluun. Valitettavasti vajaa minuutti ennen avauspuoliajan loppua ukrainalaiset saivat vielä yhden osuman Suomen kolmosvälistä, joten tauolle Ukrainan 3-1-johtolukemista.

Puoliajalla Grönroos otettiin vaihtoon ja #6 Mikkola kentälle sentterin tontille, Kauppilan hoidellessa seiskalaiturin tontin. Valitettavasti Mikkola ei ehtinyt oikein päästä pelirytmiin, minkä johdosta ukrainalaiset iskivät välittömästi Mikkolan kautta pallon häkkiin ja tilanteeksi 4-1. Kauppila ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan, vaan reipas minuutti Ukrainan 4-1-osuman jälkeen nainen käytti ukrainalaisten sentteriä katapulttina singauttamaan pallon verkon perukoille.

Leppäselle Ukraina-ottelu oli hieman nihkeähkö ja liekö tämä saanut naisen hieman yliyrittämään, sillä neljä ja puoli minuuttia pelattuna, kun manselaiselta konkarilta rangaistus pitkästä heitosta; ukrainalaiset hassasivat kuitenkin mahdollisuutensa heittämällä pallon ulos. Ukrainalaiset pääsivät kuitenkin pian tämän jälkeen maalinmakuun, kun Mikkolalle kävi pieni puolustusasentovirhe ja pallo nuorukaisen kautta Suomen rysään ja Ukraina jo 5-2-johtoasemassa.

Grönroos palasi nopeasti kentälle sentterin paikalle, ja Suomi aloitti takaa-ajon. Valitettavasti tuo takaa-ajo tuotti ainoastaan enää yhden maalin, jonka iski Grönroos neljä minuuttia ennen ottelun päätöstä kolmosvälistä. Suomi yritti aikalisin ja vaihdoin saada tilaisuuksia kavennukseen, vaan tällä kertaa ukrainalaiset eivät olleet yllätettävissä, täten erittäin arvokas ja ansaittu voitto vastustajalle.

TORSTAI 17.11.2022 / SUOMI – ESPANJA

Suomen naisten kolmas kisapäivä Portugalin Matosinhosissa pelattavissa B-sarjan EM-kilpailuissa käynnistyi ottelulla Espanjaa vastaan, mihin Suomi lähti kokoonpanossa #5 Kauppila ykkösessä (oikea laita), #6 Mikkola sentterinä ja #2 Leppänen seiskassa (vasen laita).

Ottelu oli vanhentunut vaivaiset 17 sekuntia, kun Kauppila puhkoi espanjalaispuolustuksen vitosesta. Tämän jälkeen pelattiin pieni tovi tasaisissa merkeissä, kunnes juuri ennen avauspuoliajan puolenvälin krouvia Kauppila iski minuutin sisällä kaksi osumaa siivittäen suomalaiset jo 3-0-johtoasemaan.

Kauppila jatkoi huikeaa menoaan; joukkueen kapteenin neljäs osuma syntyi, kun vajaat neljä minuuttia oli avauspuoliskoa pelaamatta. Seuraavaksi sentteri-Mikkola pääsi avaamaan turnauksen maalitilinsä, mutta välittömästi tämän jälkeen espanjalaiset rikkoivat kuparisensa Suomen vitosväliin tarkasti sujahtaneella heitolla.

Mikkola hyökkäsi kuitenkin päättäväisesti reipas kaksi ja puoli minuuttia ennen puoliaikasummerin sointia tintaten jo ottelun toisen maalinsa ja vieden Suomen 6-1-johtoasemaan. Vihdoin myös Leppänen sai koneitaan käyntiin ja naisen kaksi lyhyen ajan sisään Espanjan nuottaan tiensä löytänyttä tykitystä johdattivat Suomen tauolle peräti 8-1-johtolukemissa.

Toisen puoliskon alussa Kauppilalta otti hieman kauemmin avata maalihanansa kuin ottelun alussa, nimittäin 24 sekunnin pelin jälkeen vantaalaistuneen Iidan ottelun viides maali näki päivänvalonsa, ja palloa kaiveltiin Espanjan ykköskulmasta. Tämän jälkeen ottelu tasaantui merkittävästi. Suomen 10-1-johto-osuma oli Leppäsen käsialaa, kun suomalaisveteraanin tykitys painui vastustamattomasti kakkosesta sisään. Suomalaiset janosivat ottelun päättämistä kymmenen maalin eroon ja tämän eteen otettiin aikalisiä ja vaihtoja, mutta eivätpä senjoritat suostuneet taipumaan ennenaikaisesti, vaan ottelu päättyi lopulta Suomen 10-1-voittolukemiin.

TORSTAI 17.11.2022 / SUOMI – PORTUGALI

Suomen naiset päättivät Matosinhosin B-sarjan EM-kilpailuiden alkusarjansa ottelulla emäntäjoukkue Portugalia vastaan tavoitteena kukistaa emännät mahdollisimman isolla maalierolla. Tätä lähdettiin toteuttamaan kokoonpanolla #5 Kauppila ykkösessä (oikea laita), #6 Mikkola sentterinä ja #2 Leppänen seiskassa (vasen laita).

Kauppila oli jo aamupäivän ottelussa Espanjaa vastaan ilmiliekeissä puoliskojen alkuhetkillä ja näin tälläkin kertaa, kun 24 sekunnin pelin jälkeen pallo löytyi portugalilaisten nuotasta vitosesta. Espanjan pelin tapaan tämän jälkeen tahkottiin muutama minuutti tasaisemmin, kunnes Kauppila iski toistamiseen, tällä kertaa verkko pölähti Portugalin kolmosvälistä. Leppänen lisäsi emäntien ahdinkoa takomalla kahdella peräkkäisellä heitolla pallon läpi portugalilaispuolustuksen ja Suomi edellä hetkessä jo 4-0.

Liekö pieni hyvän olon tunne pyrkinyt tämän jälkeen suomalaispuseroon, mutta portugalilaiset iskivät nopeaan tahtiin kaksi osumaa suomalaisten vitosvälistä, ja tämän jälkeen Suomen valmennus vaihtoi Kauppilan sentteriksi ja Mikkolan ykköslaitaan, jotta tilanne saatiin normalisoitua. Tämä tepsikin oivasti ja tauolle siirryttiin Suomen 4-2-johtolukemista.

Toiselle puoliajalle kentälle otettiin Grönroos Mikkolan tilalle. Kauppila vietti pientä siestaa toisen puoliskon alussa, sillä naisen ensimmäistä maalia saatiin tällä kertaa odottaa jopa puolitoista minuuttia, mutta kaikki tyyni joukkueen kapteenille hattutemppu täyteen ja Suomi 5-2-johdossa. Seuraavaksi osuman nimiinsä merkkautti Grönroos; pallo taidokkaasti Portugalin häkkiin kolmosesta, kun reipas yhdeksän minuuttia oli vielä kellossa.

Leppänen löi lisää löylyä kiukaalle pussittamalla pallon pömpeliin ykköskulmasta reipas kahdeksan minuuttia ennen ottelun päätöstä. Tämän jälkeen emäntäjoukkue päätti ruveta sinnittelemään ja vasta vajaat kaksi minuuttia ennen päätössummerin sointia Kauppila löysi tilaa portugalilaisten kakkosesta vieden Suomen 8-2-johtoon. 26 sekuntia pelaamatta, kun Suomen aikalisän jälkeen Leppänen tulitti vielä taululle loppulukemiksi 9-2 Suomelle. Lopulta Suomi otti alkusarjan ykkössijan upealla maalierollaan 52-14 jatkaen välieriin, missä vastaan asettui Unkari.

PERJANTAI 18.11.2022 / SUOMI – UNKARI (VÄLIERÄ)

Suomen naiset lähtivät Portugalin Matosinhosissa pelattavien B-sarjan EM-kilpailuiden välieräotteluun alkusarjan voittajana ja suuren suurena ennakkosuosikkina kisojen suurta yllättäjää Unkaria vastaan kokoonpanossa #5 Kauppila ykkösessä (oikea laita), #7 Grönroos sentterinä ja #2 Leppänen seiskassa (vasen laita).

Avauspuoliaika oli huipputasainen, eikä varsinaisia tilastomerkintöjä syntynyt kokonaisen 12-minuuttisen aikana, joten puoliajalle 0-0-lukemista. Toinen puoliaika näytti noudattelevan samaa linjaa aina siihen asti, kunnes vajaat kuusi ja puoli minuuttia oli ottelua pelaamatta. Ensiksi Suomen päästä Leppäselle tuomittiin rangaistus pitkästä heitosta, mutta Leppänen esti päättäväisesti unkarilaisten johtomaaliaikeet rankkarista.

Unkari siirtyi ottelussa 1-0-johtoon pallon painuessa Suomen pömpeliin keskisektorilta. Tällöin Suomen valmennus antoi välittömän käskyn muuttaa pelaajien paikkaa kentällä, joten vaihdoksen jälkeen Leppänen löysi itsensä ykköslaiturin tontilta, Kauppila sentterin paikalta ja Grönroos seiskalaidasta. Grönroos toi Suomen tasoihin reilua minuuttia myöhemmin Unkarin avausmaalista, kun pallo painui vastustamattomasti Unkarin häkkiin kolmosvälistä.

Leppänen tinttasi Suomen 2-1-johtoasemaan vain 56 sekuntia ennen ottelun päätöstä kakkosesta ja kenties pieni helpotuksen huokaus kävi Suomen päädyssä, mutta samassa Leppänen unohti puolustusvelvoitteensa ja heti seuraavasta unkarilaishyökkäyksestä pallo Suomen reppuun ykköskulmasta.

Näin edessä oli 2 * 3 minuutin jatkoaika kultaisen maalin säännöllä, eli ensiksi maalin tekevä joukkue voittaa ottelun. Ensimmäinen 3-minuuttinen ei tuonut ratkaisua, eikä liioin toinenkaan 3-minuuttinen näyttänyt tekevän eroa näiden kahden joukkueen välille, kunnes Suomen kapteeni, 29-vuotias Iida Kauppila astui esiin ja lähetti raivoisan pompun kohti unkarilaispäätyä, missä pallo painui väkisin aivan mielipuolisen upeasti taistelleen unkarilaispuolustuksen läpi häkkiin ja Suomen päässä juhlat finaalipaikasta ja samalla varmasta A-sarjaan nousemisesta käynnistyivät. Huomisessa finaalissa Suomi kohtaa Kreikan, joka voitti omassa välieräottelussaan Ukrainan 4-1-lukemin.

LAUANTAI 19.11.2022 / SUOMI – KREIKKA (FINAALI)

Suomen naiset aloittivat Portugalin Matosinhosissa pelattavien B-sarjan EM-kilpailuiden finaaliottelun Kreikkaa vastaan kokoonpanossa #2 Leppänen ykkösessä (oikea laita), #5 Kauppila sentterinä ja #7 Grönroos seiskassa (vasen laita). Suomi ja Kreikka olivat jo varmistaneet nousunsa ensi vuodeksi EM-kilpailuiden A-sarjassa, mutta nyt oli aika näiden kahden toisilleen hyvin tutun joukkueen taistella kisojen kultamitalista.

Kreikka ja heidän ykköstähtensä Vasiliki Agko iski tuiki tärkeän avausmaalin otteluun reilun kolmen minuutin pelin jälkeen, kun pallo nousi suomalaispuolustuksesta vitosesta. Kreikan puolustus toimi erinomaisesti pitkin avauspuoliskoa, mutta kreikkalaisten kannalta vajaa kolme minuuttia ennen avauspuoliajan päätöstä tapahtunut pitkä heitto käänsi ottelunkulun päälaelleen, kun Leppänen pääsi iskemään suomalaisten avausmaalin sijoittamalla rankkarin kakkosesta pömpeliin.

50 sekuntia myöhemmin kreikkalaiset hölmöilivät alkusarjakohtaamisen tapaan Suomea vastaan 10 sekunnin pelinviivytysrangaistuksen, ja jälleen Leppäsen kuti oli kohdallaan rankkarissa ja pallo Kreikan häkkiin kutosesta. Ja vielä pisteeksi i:n päälle 40 sekuntia tästä Suomen kapteeni Kauppila pomputti pallon upeasti ykköstolpan kautta nuottaan ja Suomi oli kääntänyt ottelun hetkessä edukseen 3-1-lukemin, jotka olivat myös puoliaikalukemat.

Toinen puoliaika ei käynnistynyt ruusuisesti suomalaisittain, kun heti ensimmäinen kreikkalaiskuti nousi suomalaispuolustuksesta kolmosesta verkon perukoille ja jännitys tiivistyi. Tällöin Suomi vaihtoi myös kokoonpanoaan uuteen uskoon; Kauppila siirtyi ykköslaituriksi, Grönroos sentteriksi ja Leppänen seiskalaituriksi. Reilu neljä minuuttia oli pelattuna, kun Leppäselle tuomittu rangaistus pitkästä heitosta avasi kreikkalaisille tasoitusmahdollisuuden, vaan eipä kreikkalaisten heitto häävi ollut, sillä rankkari painui rajusti ulos ykköspuolelta.

Kauppila venytti Suomen johtoa kahden maalin suuruiseksi, kun vajaat viisi minuuttia oli pelaamatta; Iidan upea sijoitus upposi vastustajan seiskakulmaan. Upea oli myös kreikkalaisen Agkon vastaus, kun välittömästi Kreikan aikalisän jälkeen tämä maalitykki tulitti pallon seiskakulmasta häkkiin.

Vajaa kaksi ja puoli minuuttia pelaamatta, kun kreikkalaisten nuorelle Mavrouniotille sattui paha tekniikkavirhe heitossaan ja pallo leijaili väistämättä pitkäksi; Leppänen jatkoi rankkareiden vuorenvarmaa pussitusta iskien Suomen suht turvalliseen kahden maalin johtoasemaan ja samalla kasvattaen turnauksen maalimääränsä upeaan 30 osumaan. Kreikka tuli vielä kerran maalin päähän 17 sekuntia ennen ottelun päätöstä, kun Vasiliki Agkon turnauksen 34. osuma syntyi jälleen Suomen seiskakulmasta. Kreikka sai vielä yhden tilaisuuden tasoittaa ottelun, mutta suomalaispuolustus pysyi vahvana ja lopulta loppusummerin sointi tarkoitti sitä, että suomalaisjuhlat olivat valmiit alkamaan B-sarjan EM-kilpailuiden kullan kunniaksi.