Suomen nuorten maalipallojoukkueen EPYG2022-turnauksen toinen ottelu oli kamppailu vahvasti turnauksen aloittanutta Tanskaa vastaan. Otteluun lähdettiin kokoonpanossa #7 Utriainen ykkösessä (oikea laita), #6 Mikkola sentterinä ja #5 Jaakkola seiskassa (vasen laita).

Suomalaisittain ottelun alku oli hieman haasteellinen; reilut 20 sekuntia pelattuna, kun Utriaiselle pomppuheittorangaistus, mutta eivätpä tanskalaiset onnistuneetkaan yllättämään 15-vuotiasta järvenpääläistä rankkarillaan. Seuraavaksi Suomen hyökkäys venähti liian pitkäksi ja tuloksena 10 sekunnin pelinviivytysrangaistus; tanskalaisten huippulahjakkuus, miesten maajoukkuepelaaja Sigurd Lund vapisi sen verran ratkaisussaan, että pallo painui väistämättä maalin ohitse.

Lund paikkasi tilanteen viemällä Tanskan armotta 1-0-johtoon, kun kaksi minuuttia oli avauspuoliskoa tahkottuna. Utriainen näytti, että kyllä suomalaispäädystäkin pesee; vihainen heitto pomppi vastustamattomasti tanskalaispuolustuksen kautta häkkiin. Hetken päästä tanskalaiset ottivat jälleen tahtipuikon käteensä siirtymällä 2-1-johtoon. Seuraavaksi tanskalaisilta puolestaan pomppuheittorangaistus, mutta ikävä kyllä ei uponnut Utriaisenkaan rankkari vastapuolen katiskaan.

Lundin heitto nousi vaarallisesti suomalaispuolustuksesta ilmoihin päätyen kuitenkin Utriaisen hyppysiin, joka tulitti hetkeäkään epäröimättä yllättäen jälleen tanskalaispuolustuksen, ja Suomi oli hiipinyt jälleen tasoihin. Suomi pelasi upean uhrautuvaa peliä puolustuspäässä ja laitureilta nähtiin muutamia upeita pelastuksia. Vääjäämätöntä oli kuitenkin, että tanskalaisten huipputykki Lundin heitot tuottaisivat tuhoa ennemmin tai myöhemmin ja lopulta pari nopeaa maalia aarhusilaisen kädestä repivät pientä eroa joukkueiden välille.

Tanskalaiset päästivät Suomen vielä mukaan otteluun, kun toinen Tanskan miesten maajoukkuepelaaja Silas Friis-Hansen napautti pitkän ja tällä kertaa Utriaisen tähtäin oli kohdallaan ja peli 3-4. Valitettavasti tämän jälkeen Tanska otti jälleen pientä hajurakoa Suomeen parilla täsmäiskullaan. Aivan avauspuoliajan viime sekunneilla Suomi otti taktisen vaihdon; Jaakkola ulos ja #4 Paavo Tulisalo ensimmäisiksi hetkiksi turnauksessa kentälle. Puoliajalle edettiin Tanskan 6-3-johtolukemista.

Puoliajalla Jaakkola palasi kehiin ja Tulisalo takaisin vaihtopenkin puolelle. Tanska aloitti todella rajusti toisen puoliajan, ja vaikka suomalaiset väänsivät upean avausjakson, niin toisella puoliskolla tanskalaisten tempo oli yksinkertaisesti vain liikaa. Tanskalaisten nopeat palautukset löysivät valitettavan usein tiensä Suomen verkkoon, ja toisella puoliajalla myös Friis-Hansen sai muutaman nappiosuman ohi suomalaispuolustuksen.

11-3-lukemissa kapteeni-Mikkola siirtyi vaihtopenkin puolelle ja Tulisalo palasi sotisopaan. Tanskalaiset olivat päättäneet kruunata onnistuneen avauspäivänsä toiseen kymmenen maalin eroon päättyneeseen voitto-otteluun ja näin lopulta kävikin, kun tanskalaiset paketoivat ottelun 13-3-lukemin. Suomen nuorten aivan loistava reilu puoli erää tähän Tanska-otteluun antaa takulla uskoa huomisiin jäljellä oleviin alkusarjaotteluihin, joissa haaste ei tule olemaan läheskään tämän päivän vastusten veroista.