Old Powerin naiset lähtivät tavoittelemaan kahden vuoden takaisen SEGL-finaaliturnauksen tapaan pronssisia mitaleja. Vastaan asettui saksalainen RGC Hansa, jonka kanssa Old Power tasasi pisteet alkusarjan päätösottelussaan 2-2-lukemin. Old Power lähti otteluun jälleen totutulla kokoonpanolla #7 Halme ykkösessä (oikea laita), #5 Kauppila sentterinä ja #1 Boenink seiskassa (vasen laita).

Avauspuoliaika noudatteli lähestulkoon täysin Old Powerin välieräottelua FIFH Malmötä vastaan, sillä molemmissa päädyissä nähtiin tuimaa puolustuspeliä, mutta myöskin turnausrasitusten paino alkoi näkymään heittovoiman selkeänä laskuna, joten luvassa oli jälleen hermoja raastava trilleri. Avauspuoliajan jälkeen oltiin nimittäin jälleen 0-0-lukemissa.

Toista puoliaikaa pelattuna viitisen minuuttia, kun RGC Hansan valmennus aiheutti joukkueelleen rangaistuksen laittomasta valmennuksesta. Boeninkin rankkariprosentti turnauksessa on ollut äärimmäisen korkea ja jälleen kerran nainen sijoitti pallon empimättä sisään ykköskulmaan ja Old Power siirtyi riemastuttavaan 1-0-johtoasemaan.

OP:n johtoasemaa ei ehtinyt kestää paria minuuttia kauempaa, kun pirullinen saksalaispomppu nousi vääjäämättä Old Powerin verkkoon Kauppilan jalkojen kautta ja jännitys tiivistyi. Ajoittain turnauksessa lähestulkoon pitelemätön Old Powerin hollantilaistähti Boenink keräsi vielä kerran voimansa ja naisen lähettämä upea pomppu nousi vastustamattomasti saksalaisten sentterin kautta kolmosvälistä pömpeliin ja Old Power paineli jälleen johtoasemaan.

RGC Hansa yritti kaikin tavoin löytää keinoja horjuttaa rautaista Old Power-puolustusta, mutta epätoivo paistoi pahasti läpi myös rostockilaisten heitoista, joissa ei ollut enää parasta terää, suunnasta puhumattakaan. Lopulta Old Powerin naiset pääsivät juhlimaan toista peräkkäistä SEGL – Women’s Champions Leaguen pronssimitalia 2-1-voittolukemiin päättyneen pronssiottelun jälkeen. Suorituksen arvoa nostaa se, että joukkue tahkosi koko kolmen päivän ja seitsemänm ottelun suuruisen urakan ilman ensimmäistäkään vaihtopelaajaa.