Aisti Sportin Vilnan SEGL-turnauksen toinen päivä alkoi ottelulla hallitsevaa brittien mestaria Fen Tigersiä vastaan; otteluun joukkue lähti kokoonpanolla #6 Tihumäki ykkösessä (oikea laita), #8 Leo Hintsanen sentterinä ja #2 Montonen seiskassa (vasen laita).

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli todella nihkeä aistilaisittain, sillä joukkueen puolustus oli jatkuvasti hieman ihmeissään brittiläisheittojen kanssa. Toisaalta Aisti-leiristä Markus Tihumäki uhkui todella vahvaa hyökkäysvirettä pitäen joukkueensa mukana ottelussa upeilla osumillaan.

Mitä pidemmälle ensimmäinen puolisko eteni, sitä vaikeampaa aistilaisten puolustaminen oli; sentteri-Hintsanen jouduttiin ottamaan pois 6-3-lukemissa, kun Tigersit olivat yllättäneet nuoren herran kahteen otteeseen peräkkäisillä heitoilla. Posio saapui kentälle ykköslaitaan, Montonen siirtyi sentteriksi ja Tihumäki otti seiskalaidan hoitaakseen. Britit yllättivät kuitenkin nopeasti myös Montosen kolmospuolelta ja näin puoliajalle edettiin Fen Tigersin 7-3-johtolukemista.

Toisen puoliajan alkuun aistilaiset tulivat todella latautuneina; Tihumäki vei vihulaisen ykköslaituria kuin kuuluisaa litran mittaa ja hetkessä peli oli jo 6-7-lukemissa. Hetken päästä Montonen käytti puoliajalla kentälle saapunutta Tigersien seiskalaituria ponnahduslautana sinkoamaan pallon verkon perukoille ja peli oli jo tasan vain parin minuutin pelin jälkeen.

Ja kun tämän jälkeen myös Posio sai maalijyvänsä kohdilleen, niin tämä tiesi todellisia ongelmia brittiläisille, jotka putosivat nopeasti kelkasta. Posio naputti pallon ensiksi sisään vitosvälistä, seuraavaksi upposi kolmosvälistä ja hattutemppu täyteen rankkarista. Tästä brittiläiset eivät enää toipuneet, vaan aistilaiset saivat vapautuneesti varmistella turnauksen avausvoittonsa. Ottelun loppuhetkillä myös aistilaisten #5 Seemi Hintsanen pääsi kentälle onnistuen myös iskemään turnauksen avausmaalinsa. Todela tahmean avauspuoliskon jälkeen upea nousu Aisti Sportilta voittoon 14-9-lukemin.