Suomen miesten vuoden 2017 ehdoton päätapahtuma, koti EM-Kilpailut Liikuntakeskus Pajulahdessa koittivat 18. – 22. syyskuuta 2017.

Kymmenen Euroopan parasta maalipallomaata oli kokoontunut Pajulahteen kilvoittelemaan EM-mitaleista. Lisäksi kolme heikoiten sijoittunutta joukkuetta putoaisivat EM-Kilpailuiden B-Sarjaan vuodeksi 2018. Suomen miehet joutuivat tulemaan kisoissa toimeen ilman yhtä tärkeimmistä pelaajistaan, kun Erkki Miinala loukkaantui pahasti vain vajaa kuukausi ennen Pajulahden kisoja.

Kaikki turnauksen alkulohkotulokset löytyvät täältä (ohjautuu kisojen virallisille nettisivuille)

Kaikki jatko-otteluiden tulokset puolestaan löytyvät täältä (ohjautuu kisojen viralliselle nettisivulle)

Kisojen maalintekijätilasto löytyy puolestaan täältä (ohjautuu kisojen virallisille nettisivuille)

Lohkojako

Lohko A: Iso-Britannia, Saksa, Tshekki, Turkki, Ukraina

Lohko B: Belgia, Liettua, Ruotsi, Slovenia, Suomi

Suomen Joukkue

Pelaajat

Pelinumero / Nimi

1 Jarno Mattila

2 Ville Montonen

6 Markus Tihumäki

7 Eetu Eronen

8 Miika Honkanen

9 Joni Ylönen

Päävalmentaja: Jarkko Pokkinen

Apuvalmentaja: Petri Posio

Apuvalmentaja: Jarno Peltovako

Huoltaja: Oskari Nyström

Otteluraportit

Alta löytyvät otteluraportit jokaisesta Suomen miesten ottelusta Pajulahden vuoden 2017 EM-Kilpailuissa.

Suomi – Belgia

Suomen miehet avasivat Pajulahden EM-Kilpailut ottelulla Belgiaa vastaan. Suomen avauskokoonpanossa olivat #1 Mattila seiskassa (vasen laita), #8 Honkanen keskellä (sentteri) ja #7 Eronen ykkösessä (oikea laita). Suomi ja Belgia olivat melko jännittyneitä avauserän ensimmäisen puoliskon. Belgialaisilta pitkä heitto, mutta Mattilan rankkariyritys rajusti ulos seiskapuolelta. Erän puolenvälin jälkeen belgialaisten kovin maalinsylkijä, seiskalaituri Klison Mabreni iski Belgian avausmaalin Honkasen jalkojen kautta verkon perukoille. Mattilan pomppu nousi belgialaisten ykköslaiturin kautta Belgian ykköstolppaan ja siitä takaisin kentälle. Mabreni yllätti pompullaan seuraavaksi Honkasen käsipuolelta. 3-0-lukemat samainen Mabreni tinttasi kolmosesta Erosen jalkojen kautta. Suomalaisten peli oli avauserän ajan varovaista ja Belgia määräsi pelin temmon täysin.

Puoliajalla Suomen vaihto; ulos #7 Eronen ja ykköslaitaan #6 Markus Tihumäki. Suomalaisten erän alku oli pahin mahdollinen, kun Mabreni jatkoi maalitehtailuaan iskemällä pallon sisään vitosesta. Suomalaisten tukala tilanne pakotti joukkueen ottamaan riskejä hyökkäyksessään. Mattilalta pomppuheittorangaistus, mutta mies venyi hienosti belgialaisten rankkarin tielle. Tihumäki heitti seuraavaksi pitkän, ja tällä kertaa belgialaisten Bruno Vanhove ujutti pallon verkon perukoille keskisektorilta. Mattilalta vuorostaan pomppuheittorangaistus, ja jälleen kerran Vanhove onnistui maalinteossa kakkosesta.

Suomelta vaihto, kun seitsemän minuuttia pelaamatta; ulos #1 Mattila ja sisään #2 Montonen, joka otti Mattilan paikan seiskalaidassa. Tihumäeltä jälleen pitkä heitto, mutta tällä kertaa belgialaisten rankkari painui ulos seiskapuolelta.Montoselta kovaa yritystä, mutta tuloksena pomppuheittorangaistus, eikä Vanhove epäonnistunut tälläkään kertaa. Vajaat viisi minuuttia jäljellä, kun Belgian Mabrenilta pomppuheittorangaistus. Samassa ajassa Suomelta vaihto; ulos #6 Tihumäki ja sisään #1 Mattila, joka otti rangaistusheiton hoitaakseen. Mattila tulitti pallon väkisin nuottaan ja näin Suomen avausmaali oli Pajulahden EM-Kilpailuissa syntynyt.

Mattila sai pian toisen tilaisuuden, kun Vanhovelta pitkä heitto, mutta mies liimasi helposti keskisektorille tulleen rankkarin. Montoselta räikeä pomppuheittorangaistus, ja Vanhove napautti jo erän neljännen rankkarimaalinsa. Kaksi ja puoli minuuttia ennen ottelun päätöstä Suomelta vaihto; ulos #8 Honkanen ja sisään #9 Ylönen, joka sai näin ensimmäiset arvokisaminuuttinsa urallaan. Ylönen olikin viime hetkillä lähimpänä suomalaisista maalintekoa, mutta enempää maaleja ottelussa ei syntynyt, joten Suomelle rankka tappio vaisun esityksen jälkeen 8-1-lukemin.

Suomi – Ruotsi

Suomen miehet avasivat Pajulahden EM-Kilpailuiden toisen ottelunsa länsinaapuri Ruotsia vastaan kokoonpanossa #1 Mattila seiskassa (vasen laita), #8 Honkanen keskellä (sentteri) ja #6 Tihumäki ykkösessä (oikea laita). Kokenut ruotsalaisporukka päätti haastaa ottelun alussa nuorta Tihumäkeä; tämä taktiikka toimi, kun ruotsalaisten veteraanipelaaja Jimmy Björkstrand iski kaksi kertaa pallon Suomen verkkoon Tihumäen sektorilta. Ruotsalaisten Seremeti kävi kiertämässä seiskapuolelta ja pommitti pallon Suomen rysään kolmosesta. Tällöin Suomi oli pakotettu vaihtoon; ulos #6 Tihumäki ja sisään #2 Montonen, joka tuli seiskalaituriksi, Mattilan siirtyessä ykköslaituriksi. Ruotsi pelasi todella varmaa puolustuspeliä ja malttoi vältellä virheitä hyökkäyspelissään. Puoliajalle ruotsalaisten 3-0-johtoasemasta.

Suomalaiset olivat jälleen pakotettuja riskinottoon toisen erän alussa; ensin Mattilalta pomppuheittorangaistus, mistä seuranneen rankkarin mies upeasti torjui. Kolmisen minuuttia toista erää pelattu, kun #2 Montonen ulos ja #7 Eronen sisään. Eronen ykköslaituriksi ja Mattila takaisin seiskalaitaan. Seuraavaksi Honkaselta pitkä heitto, mutta ruotsalaisten rankkari painui ulos ykköspuolelta. Ruotsalaisten ovela kierre yllätti totaalisesti Erosen ykköskulmasta. Tämä suututti kapteeni Mattilan, joka sortui pitkään heittoon, ja tällä kertaa Seremetin rankkari upposi sisään ykköskulmaan. Eronen räjäytti ensimmäisen kerran kotiyleisön hurrauksiin, kun miehen pomppu leijaili ruotsalaisten sentterin kautta rysään ja tilanne 1-5. Suomi sai tästä virtaa ja ensimmäistä kertaa ”Neljäs kenttäpelaaja”,kotiyleisökin syttyi kunnolla suomalaisten esityksistä.

Mattila pommitti suomalaisten kavennusmaalin kolmosesta. Suomelta jälleen vaihto erän puolivälin jälkeen, kun ulos #7 Eronen ja sisään #6 Tihumäki. Tihumäki tuli seiskalaituriksi ja Mattila puolestaan ykköslaitaan. Eikä pitkäänkään tästä, kun Mattila jälleen asialla samaisesta paikasta, ruotsalaisten kolmosvälistä. Avauserässä pois vaihdettu ruotsalaisten henkinen ja pelillinen johtaja Björkstrand palasi kentälle ja yllätti suomalaispuolustuksen vitosesta. Pallo meni Honkasen alta, Tihumäki pääsi vielä väliin, mutta pallo kääntyi lopulta Suomen verkkoon. Tihumäki ja Mattila vaihtoivat laitoja. Björkstrand iski Honkasen torjunnan kautta tilanteeksi jo 7-3.

Mattilalta pomppuheittorangaistus, ja jälleen Björkstrand onnistui maalinteossa. Reilut kaksi minuuttia ennen ottelun päätöstä #8 Honkanen ulos ja sisään #9 Ylönen. Seremeti yllätti suomalaispuolustuksen kolmosesta ja loppulukemiksi 10-3 Seremeti viimeisteli rankkarista. Suomalaisille Pajulahden EM-Kilpailuiden avauspäivä tarjosi todellista shokkihoitoa, kun joukkue hävisi molemmat ottelunsa tylyllä maalierolla 4-18.

Suomi – Slovenia

Suomen miehet avasivat Pajulahden EM-Kilpailuiden toisen päivän ottelulla Sloveniaa vastaan. Joukkue oli selkä seinää vasten, sillä Sloveniasta oli raavittava voitto väkisin. Joukkue aloitti kokoonpanossa #1 Mattila seiskassa (vasen laita), #8 Honkanen keskellä (sentteri) ja #7 Eronen ykkösessä (oikea laita). Suomen valmennus oli tehnyt ahkerasti skouttaustyötä ja joukkue oli latautunut laittamaan kaikkensa peliin. Ottelun alussa joukkueen kapteeni #1 Mattila näytti mallia, kun mies iski juuri slovenialaisten heikkouksiin. Ensiksi slovenialaisten sentteri nosti pallon keskeltä nuottaan ja seuraavaksi verkko vinkui kolmosesta. Slovenialaiset vapisivat Suomen leijonan ulvoessa; #7 Eronen pomputti pallon jälleen Slovenian sentterin käsien kautta pömpeliin ja kun kapteeni Mattila jatkoi huikeilla tehoilla pamauttamalla pallon sisään kolmosesta,

slovenialaiset olivat pakotettuja tekemään vaihdon. Tämä ei hidastanut Mattilaa, vaan miehen nopea palautus sujahti sisään kolmosesta. Slovenialaiset yllättivät ensimmäistä kertaa upeasti toimineen suomalaispuolustuksen, kun pari minuuttia ennen erätaukoa slovenialaisten #8 Pirc pomputti pallon kolmosesta Suomen häkkiin. Mattila ei ollut tästä moksiskaan, vaan laittoi jälleen sisään tulleen slovenialaissentterin nostamaan pallon byyriin, ja kun vielä erän viimeisellä minuutilla Mattila kävi hakemassa pallon Erosen puolelta ja tykitti sen upeasti seiskakulmaan, niin puoliajalle suomalaisten murskaavista 7-1-johtolukemista.

Toisen puoliskon alku oli pitkään hyvin tunnustelevaa peliä, eikä kumpikaan saanut oikein vastapuolen puolustusta horjumaan. Mitä pidemmälle erää kuitenkin mentiin, sitä väsyneempiä slovenialaiset alkoivat olemaan ja pallot pyörivät jatkuvasti vaarallisesti Slovenian päässä. Mattila löysi vihdoin reiän slovenialaisten kolmosvälistä ja Suomi juhli 8-1-maalia. Valitettavasti Eronen – Honkanen-akseli nukahti pahasti tämän jälkeen ja #1 Ledinek tulitti heti seuraavasta heitosta kavennuksen kolmosesta.

2.04 jäljellä, kun Suomelta vaihto; ulos upean puolustuspelin pelannut #7 Eronen ja sisään #6 Tihumäki ykköslaiturin hommiin. Reilua minuuttia ennen ottelun päätöstä toinen vaihto suomalaisilta; ulos pelin ehdoton hahmo, seitsemän maalin mies #1 Mattila ja sisään #2 Montonen. Slovenialaiset tulittivat pallon vielä suomalaisten seiskatolppaan, mutta Suomi otti rauhoittavan aikalisän 12 sekuntia ennen ottelun päätöstä. Valmennus antoi ohjeistuksen heittopaikasta #8 Honkaselle, joka iskikin turnauksen avausmaalinsa vain viisi sekuntia ennen ottelun päätöstä, kun pallo nousi jälleen slovenialaisten murheenkryynin, sentteripelaajan kautta verkkoon. Suomelta upea peli-ilmeen muutos; peli oli rentoa, hyökkääminen rohkeaa ja nälkäistä, puolustus toimi ja joukkueen kapteeni Mattilan hurjien tehojen ansiosta Suomelle 9-2-voitto ja haaveet jatkopaikasta olivat vielä hengissä.

Suomi – Liettua

Suomen miehet avasivat alkulohkonsa viimeisen ottelun hallitsevaa paralympiavoittajaa Liettuaa vastaan kokoonpanossa #1 Mattila seiskassa (vasen laita), #8 Honkanen keskellä (sentteri) ja #7 Eronen ykkösessä (oikea laita). Suomalaiset siirtyivät ottelun avausminuutilla 1-0-johtoon, kun kapteeni Mattila jatkoi siitä, mihin aamupäivän Slovenia-ottelussa jäi; miehen pomppu nousi liettualaissentterin jalkojen kautta häkkiin ja Suomi johtoon. Johtoasema kesti muutaman minuutin upean puolustuksen turvin, kunnes vanha herra #8 Zibolis rysäytti pallon Suomen verkkoon kolmosesta Erosen varpaiden kautta. Zibolis haistoi, että Eronen – Honkanen-akseli oli hieman epävarma kolmospaikan torjumisesta ja pamautti pallon uudestaan samasta paikasta sisään.

Seuraavaksi Liettuan #3 Pazarauskaksen pomppu upposi samaisesta paikasta ja Liettua 3-1-johtoasemassa. Tämä suututti #8 Honkasen, joka tinttasi pompun kohti liettualaissentterin jalkoja, joista pallo nousikin jälleen verkkoon. Pazarauskakselta pomppuheittorangaistus; suomalaiset käyttivät hienoa hämäystä rankkarissaan, kun kaksi suomalaispelaajaa juoksi eri laidoista ja kun tämä sai Pazarauskaksen aivan hämilleen, niin Mattila tulitti pallon sisään kakkosesta.

”Neljäs kenttäpelaaja”, äänekäs kotiyleisö rupesi hiillostamaan liettualaispelaajia toden teolla. Liekö tämä saanut jopa 42-vuotiaan veteraanin Ziboliksen hieman sekaisin, sillä kun Eronen heitti pomppuheittorangaistuksen, niin Ziboliksen rankkarisuoritus oli todella räikeä pitkä heitto, minkä Eronen kaikesta huolimatta vielä torjui hienosti. Mattila jujutti Ziboliksen väärään suuntaan ja Suomi palasi johtoasemaan. Liettualaisten peli oli totaalisen hermostunutta; jokainen suomalaisheitto hieman pyöri liettualaisten torjunnoista. Honkanen nostatti pallon jälleen liettualaisten sentterin kautta rysään ja Suomi tämän maalin turvin puoliajalle 5-3-johtolukemista.

Liettualaiset suorittivat puoliaikavaihdon, kun ulos #8 Zibolis ja sisään #9 Suchovejus. Erän alun suomalaiset puolustivat todella hienosti, mutta neljän minuutin pelin jälkeen liettualaisten Pazarauskas teki lyhyen ajan sisään kaksi osumaa, jotka tasoittivat ottelun. Suchovejukselta pitkä heitto, ja jälleen suomalaisten hämäystaktiikka puri ja Suchovejus oli täysin kebabkioskilla, kun Mattila tinttasi rankkarin sisään keskeltä. Suchovejus paikkasi virheensä tasoittamalla ottelun jälleen Erosen varpaita hiponeella vedolla kolmoseen.

Suomalaiset eivät antaneet tämän lannistaa lainkaan, vaan kapteeni Mattila näytti mallia ja pomputti jälleen upeasti pallon liettualaissentterin kautta ykköskulmaan. Liettualaisten Pazarauskas hölmöili seuraavaksi heittämällä pomppuheittorangaistuksen. Tällä kertaa Mattila ei pyytänyt hämäystä, vaan tinttasi pallon vuorenvarmasti sisään kakkosesta räjäyttäen kotiyleisön jälleen villiin hurraukseen. Erän puolenvälin jälkeen liettualaisten ykköslaituri Pazarauskas alkoi selvästi väsyä, ja kun kotiyleisökin hieman miestä kuumotti, niin tuloksena oli käsin kosketeltavaa epävarmuutta. Ensin Pazarauskas nosti Mattilan terävän pompun ylärimaan ja seuraava Mattilan heitto oli puolestaan aivan upea ulkokierre, joka painui vastustamattomasti Liettuan nuottaan kolmosesta, kun Pazarauskas makasi kulmassaan ja sentteri #5 Brazauskis jäätyi täysin.

Liettualaiset yrittivät vielä parantaa tilannettaan tekemällä vaihdon, Suchovejus ulos ja Zibolis kentälle. Neljä ja puoli minuuttia pelaamatta, kun #7 Eronen maalaa; miehen kierteinen pomppu kiipeili väkisin Pazarauskaksen ylitse verkon perukoille ja tilanne jo 10-6 Suomelle. Pazarauskas oli selvästi poissa tasapainosta ja mies heitti pomppuheittorangaistuksen; Mattila heitti iljettävän hitaan kierteen, mikä hämäsi liettualaispuolustajaa pahemman kerran ja pallo lirui Liettuan rysään. ”Super-Mattila” iski näin ottelun kahdeksannen osumansa!!!

Liettualaiset saivat hieman balsamia haavoilleen, kun Zibolis heitti hienon kierteen Suomen verkkoon vitosesta. Pazarauskakselta vielä yksi hyökkäysvirhe, mutta Mattilalle tuli yksi kauneusvirhe, kun miehen rankkari jysähti seiskatolppaan ja painui siitä ulos. Suomalaiset jäädyttivät upeasti pelin aikalisien avulla ottelun viimeisillä minuuteilla ja joukkueen taisteleva ja uhrautuva peli-ilme konkretisoitui hienolla puolustuspelillä. Suomelta huikean hieno voitto Liettuasta 11-7-lukemin!

Suomen jatkopaikka oli kiinni Slovenia – Ruotsi-ottelun tuloksesta, joka oli B-lohkon viimeinen ottelu. Slovenian piti voittaa Ruotsi yhdeksällä maalilla, jotta se olisi kammennut suomalaiset pois jatkopaikalta. Slovenia voitti ottelun 6-4, mutta tämä ei riittänyt, vaan Slovenia putosi B-Sarjaan ja Suomi jatkaa puolivälieriin!!! Puolivälierissä vastaan asettuu positiivisesti kisoissa esiintynyt Saksa.

Puolivälierä: Suomi – Saksa

Suomen miehet avasivat puolivälieräottelunsa Saksaa vastaan kokoonpanossa #1 Mattila seiskassa (vasen laita), #8 Honkanen keskellä (sentteri) ja #7 Eronen ykkösessä (oikea laita). Suomi sai otteluun pahimman mahdollisen alun, kun saksalaisten avausheitto, kisojen maalipörssiä johtavan #1 Michael Feistlen kevyt pomppu yllätti Erosen ykköskulmasta. 7.25 pelaamatta avauserää, kun saksalaisten #3 Steiger sai pallon pomputettua Honkasen käsien kautta vitosesta; pallo nousi Honkasen kautta Mattilan ylitse ja saksalaiset 2-0-johtoon. Tästä vain puoli minuuttia, kun Feistle toisti Steigerin tempun ja jälleen soi suomalaisten vitosesta. Tällöin Suomelta aikalisä.

3.55 pelaamatta, kun saksalaisten Steiger kävi kiertämässä ja napautti yläkierteisen pompun, joka yllätti Honkasen keskisektorilta. Steiger iski hetken päästä jälleen Honkasen käsiä hipovan vedon suoraan Suomen rysään. Tällöin Honkanen jouduttiin ottamaan vaihtoon ja kentälle #2 Montonen seiskalaituriksi, ja Mattila sentterin paikalle. Eroselta pomppuheittorangaistus, kun puolitoista minuuttia avauserää pelaamatta. Eronen tuli pitkälle kuuden metrin viivalle vastaan Feistlen heittämää rankkaria ja venyi upeaan torjuntaan. Puoliajalle kuitenkin todella tuskaisesta tilanteesta, Saksan 5-0-johdosta.

Puoliajalla vaihto; ulos #7 Eronen ja sisään #6 Tihumäki tuomaan lisää heittovoimaa kentälle. Tihumäen ensimmäinen kuti aiheutti heti suuria ongelmia saksalaispuolustukselle ja pallo pyöri jo maaliviivan tienoolla. Montonen yllätti saksalaisten ykköslaiturin; #6 Höraufin kädet pettivät Montosen vedon voimasta ja Suomelle avausmaali, kun pari minuuttia toista erää oli pelattu. Saksalaisten ykköslaituri Hörauf alkoi väsymään suomalaisten painostuksessa ja hänet otettiin vaihtoon ja hänen tilalleen kokenut #5 Hawranke. Mattila yllätti saman tien Hawranken ykköskulmasta, kun 8.55 vielä kellossa. Valitettavasti vain hetki tästä, kun Tihumäeltä pitkä heitto . Saksalaiset ottivat aikalisän, suunnitellakseen rauhassa rankkariaan. Feistle tinttasi pallon vitosesta sisään ja jälleen tilanne muuttui tukalammaksi, 6-2 Saksalle.

7.35 pelaamatta, kun Suomelta aikalisä. Tihumäki nostatti pallon ilmaan torjunnastaan, mutta pelasti itse pallon läheltä maaliviivaa, nousi ylös ja tulitti pallon Saksan vitosvälistä sisään ja kavensi tilanteeksi 3-6. Jälleen suomalaisilta hyökkäysvirhe; Mattilan pomppuheittorangaistus kostautui, kun Feistle tykitti pallon ykköskulmaan ja saksalaiset jälleen neljän maalin johtoasemassa. Suomelta vaihto, kun viisi ja puoli minuuttia ottelua jäljellä; ulos #2 Montonen ja sisään #8 Honkanen. Honkanen takaisin sentteriksi ja Mattila seiskalaitaan.

Kun maaleja ei alkanut syntymään, niin Suomelta jälleen aikalisä, ja 3.13 armon aikaa kellossa. Aikalisän jälkeen heti Tihumäeltä pitkä heitto, eikä Feistle epäröinyt, vaan pamautti pallon vitoseen ja tilanne jo 8-3 Saksalle. Tihumäki tulitti pallon saksalaisten sentterin Feistlen käsien kautta sisään , kun 2.45 pelaamatta. Seuraavaksi Tihumäeltä pitkä heitto, mutta tällä kertaa mies venytti pallon eteen vitoseen. 2.15 jäljellä, kun Mattilan nopea palautus nousi saksalaispuolustuksesta ylärimaan, vaan ei uponnut.

Suomelta vaihto jälleen; ulos #6 Tihumäki ja sisään #2 Montonen. Montonen seiskaan ja Mattila ykköslaituriksi. Mattilalta välittömästi seuraavasta hyökkäyksestä pomppuheittorangaistus, mutta Feistle sijoitti pallon ykköskulmasta ohitse. Montonen kävi hakemassa pallon itselleen ja pommitti omalta paikaltaan upeasti kolmosesta reppuun, ja reilu puolitoista minuuttia oli vielä aikaa kellossa. Suomelta vielä yksi vaihto, kun ulos #2 Montonen ja sisään #6 Tihumäki. Enempää kavennusmaaleja ei valitettavasti saatu tehdyksi, vaikka pallo käväisi viimeisellä minuutillakin Saksan maaliviivan välittömässä tuntumassa. Suomelle puolivälierätappio Saksalle 8-5-lukemin kehnon avauserän vuoksi ja näin Suomen tie vie sijoitusotteluihin.

Sijat 5 – 8: Suomi – Turkki

Suomen miehet aloittivat sijoitusottelunsa Turkkia vastaan kokoonpanossa #1 Mattila seiskassa (vasen laita), #8 Honkanen keskellä (sentteri) ja #7 Eronen ykkösessä (oikea laita). Mikäli Suomi voittaisi ottelun, säilyisi se A-sarjassa ja samalla varmistuisi myös paikka ensi vuoden Malmön MM-Kilpailuihin. Suomalaiset aloittivat pelin rauhallisesti puolustuksen kautta, mutta hyökkäämisessäkin näkyi elementtejä jo rohkeammasta ja määrätietoisemmasta tekemisestä. Suomelta aikalisä, kun neljä ja puoli minuuttia avauserää oli pelaamatta. Hermoja raastavaa puolustuspeliä suosivat molemmat joukkueet.

Turkki aloitti kuitenkin maalinteon vain puoli minuuttia suomalaisten aikalisästä, kun turkkilaisten seiskalaituri #4 Gündogdu pamautti pallon vastustamattomasti Erosen ykköskulmaan ja näin Turkki kuskin paikalle ottelussa. ”Kun alkuun on päästy, niin antaa mennä vaan”, totesi Gündogdu, kun hetken päästä mies tulitti kolmosesta Honkasen jalkojen kautta pallon jälleen Suomen rysään. Tällöin Suomen valmennus otti vaihdon; ulos #7 Eronen ja sisään #2 Montonen, joka tuli kentälle seiskalaituriksi, Mattilan siirtyessä ykköslaitaan. Avauserän viimeisellä minuutilla Turkilta vaihto; ulos ykköslaidasta #6 Tosun ja sisään #8 Karakaya. Valitettavasti Mattilalta pomppuheittorangaistus, kun vajaat parikymmentä sekuntia pelaamatta avauserää, eikä Gündogdu epäröinyt, vaan toimitti pallon vastustamattomasti Suomen häkkiin ykköspuolelta. Puoliajalle jälleen todella vaikeista asetelmista, kun Turkki johti 3-0.

Turkkilaiset vaihtoivat puoliajalla ulos maalitykkinsä Gündogdun ja sisään tuli #3 Kaya. Puolitoista minuuttia pelattu, kun Montonen räjäytti ensimmäistä kertaa kotiyleisön tuulettamaan, miehen pompun noustessa turkkilaissentterin jaloista vitosesta Turkin nuottaan ja kuparinen oli rikottu. Vajaat Kolme minuuttia pelattu, kun Mattilan ovela kierre pamahti turkkilaisten seiskatolppaan. Vain hetki tästä, niin Mattila kävi noutamassa pallon Montosen laidalta, juoksi takaisin omaan laitaansa ja pommitti pallon Turkin sentterin haparoidessa sisään vitosesta.

Tällöin turkkilaiset vaihtoivat Kayan pois ja Gündogdun takaisin kentälle. Tämä rauhoitti jälleen turkkilaisten peliä, eikä suomalaiset löytäneet oikein keinoa murtaa turkkilaisten vahvaa puolustusta, vaikka pari kertaa pallo pomppikin vaarallisesti vitospuolella. Suomelta vaihto kaksi ja puoli minuuttia ennen ottelun päätöstä; ulos #1 Mattila lepuuttamaan itseään vaihtopenkille ja sisään #6 Tihumäki.

Kun Suomi painiskeli maalittomuuden kanssa, niin Turkki iski vastaan; Gündogdu jälleen kerran asialla, kun miehen kierteinen pomppu leijaili Montosen käsien alta Suomen häkkiin ja tilanne 4-2 Turkille, kun peliaikaa oli reilut puolitoista minuuttia. Mattila otettiin kentälle minuutti ennen ottelun päätöstä ja Montonen vaihtopenkin puolelle. Puoli minuuttia pelaamatta, kun Mattila tinttasi upean vedon Turkin kolmosesta sisään, mutta tuomari vihelsi Mattilalle rangaistuksen pitkästä heitosta. Mattila piti suomalaisten toivon vielä elossa, kun mies torjui turkkilaisten rankkariyrityksen. Hetken päästä Mattila tulitti uudestaan turkkilaisten kolmosväliin ja tälläkin kertaa upposi ja nyt laillisella heitolla ja Suomi oli enää maalin päässä.

Valitettavasti otteluaikaa oli jäljellä enää kymmenen sekuntia. Suomalaisvalmennus hämmensi turkkilaisia huutamalla aikalisää ja ottamalla taktisen laittoman valmennuksen. Turkkilaiset kieltäytyivät rankkarista, mutta jostain syystä tämä tempaus sai turkkilaisen sen verran sekaisin, että tämä vielä heitti pallon kohti Suomen päätyä, vaikka siihen ei ollut mitään syytä. Kaikki tyyni voitto Turkille 4-3-lukemin, ja Suomelle koitti torstai-illasta todellinen ”kuoleman peli” Ukrainaa vastaan sijoista 7 – 8, sillä tuossa ottelussa pelattiin myös säilymisestä A-Sarjassa.

Sijat 7 – 8: Suomi – Ukraina

Valitettavasti tarkempi otteluraportti puuttuu. Suomen miehet taistelivat kuitenkin Ukrainan kanssa huikean tasaisen ja trillerimäisen ottelun säilymisestä A-Sarjassa. Puoliajalla Suomi johti 3-2 ja toisella puoliskolla Ukraina roikkui Suomen mukana kuin takiainen. Ukrainalaisten vaihto toisen puoliskon puolenvälin tienoolla käänsi ottelua Suomelle, kun sekä Eronen että myös Montonen yllättivärt vastustajan uuden ykköslaiturin, joka vapisi kuin haavan lehti Suomen kotiyleisön grillissä. Lopulta Suomi onnistui pitämään nipin napin ukrainalaiset takanaan ja 6-5-voittolukemin Suomen miehet säilyivät A-Sarjassa.

Tilastot

Suomen miehet pelasivat EM-Kilpailuissa seitsemän ottelua, joista se voitti kolme ja hävisi neljä maalieron ollessa 38-44 / -6.

Maalintekijät

Jarno Mattila – 23

Eetu Eronen – 5

Miika Honkanen – 4

Ville Montonen – 4

Markus Tihumäki – 2