Alla on otteluraportit kaikista Suomen miesten pelaamista otteluista Saksan pääkaupungissa Berliinissä järjestetystä kansainvälisestä Nations Cup-turnauksesta 15. – 17. maaliskuuta 2024 2024.

SUOMI – EGYPTI / PERJANTAI 15.3.2024

Suomen maalipallomiehet pelasivat vuoden 2024 ensimmäisessä ottelussaan Saksan pääkaupungissa Berliinissä järjestetyssä Nations Cup-turnauksessa hallitsevaa Afrikan mestaria Egyptiä vastaan. Egypti oli järjestänyt jo aamusta jättiyllätyksen kukistamalla USA:n 11-8-lukemin. Suomen miehet lähtivät otteluun kokoonpanolla #3 Eetu Eronen ykkösessä (oikea laita), #5 Leo Hintsanen sentterinä ja #9 Joni Ylönen seiskassa (vasen laita).

Joko egyptiläiset leijuivat edelleen USA-voiton jälkeisessä euforiassa tai sitten joukkueen avauskolmikko oli vielä päiväunilla, sillä suomalaiset pistivät ensimmäisten minuuttien aikana egyptiläispäädyssä hyrskyn myrskyn tai ainakin heikun keikun. Erityisesti egyptiläisten kolmosväli vuoti kuin se kuuluisa seula, mihin Joni Ylönen ja Eetu Eronen iskivät armottomasti; Ylöselle kolme osumaa ja Eroselle kaksi, joiden turvin Suomi 5-0-johdossa.

Suomen miesten loisteliaan avauspuoliajan ainoa pieni kupru oli egyptiläisten 1-5-kavennusmaali napakalla heitolla vitosväliin nelisen minuuttia ennen puoliaikaa. Erinomaisen iltapäiväpuhteen suorittanut Ylönen siirtyi kaksi minuuttia ennen puoliaikasummerin sointia vaihtopenkin puolelle ja tilalle #2 Ville Montonen. Puoliajalle Suomen 5-1-johtolukemista.

Puoliajalla niin ikään täydellistä työtä paiskinut Eronen vaihtopenkin puolelle ja #6 Markus Tihumäki kehiin. Egyptiläisten korkea pomppu painui Suomen häkkiin vitosvälistä ja tilanne hieman kaventui. Montoselta pitkä heitto neljän minuutin pelin jälkeen, ja egyptiläisten vuorenvarma rankkarityöskentely tuotti 3-5-kavennuksen.

Tihumäki oli tämän jälkeen elementissään; ensiksi pallo terävällä viskaisulla egyptiläisten seiskalaiturin käsien kautta verkon perukoille, ja hetken päästä egyptiläisten vitosvälistä kuului vain pölähdys, kun Tihumäki napautti Suomen jälleen tukevampaan johtoon.

Ottelun viimeisillä minuuteilla Egypti sai pientä kirivaihdetta silmään, mutta Tihumäen rankkariosuma viimeistään katkaisi ”kamelin” selkärangan. Kolme minuuttia ennen ottelun päätöstä myös #1 Seemi Hintsanen pääsi sotisopaan seiskalaituriksi Montosen tilalle. Vaikka Egypti hiipikin lopulta kahden maalin päähän, niin lopulta Suomen miehille maukas avausvoitto turnauksessa 8-6-lukemin.

”Todella hyvä startti matsiin ja koko avauspuoliaika oli rautaista peliä joukkueeltamme. Mahtavaa oli saada jokaiselle pelaajalle peliaikaa ja myöskin tärkeitä onnistumisia ja sitä kautta itseluottamusta tulevaan”, summasi päävalmentaja Koivukari Egypti-ottelun annin.

SUOMI – UKRAINA / PERJANTAI 15.3.2024

Suomen miehet saivat Berliinin Nations Cup-turnauksen toisessa ottelussa vastaansa hallitsevan Euroopan mestarin Ukrainan ja otteluun lähdettiin aamuiseen tapaan kokoonpanossa #3 Eetu Eronen ykkösessä (oikea laita), #5 Leo Hintsanen sentterinä ja #9 Joni Ylönen seiskassa (vasen laita).

Reilut pari minuuttia pelattuna, kun ukrainalaisten maalitykki Rodion Zhyhalin lähetti huipputarkan ristiheiton kohti Suomen seiskakulmaa, minne pallo löysikin tiensä ja Ukraina johtoon. Seuraavaksi Suomen päässä pientä hätäilyä, minkä seurauksena Erosen pomputus lipsahti rangaistuksen arvoiseksi, eikä toinen ukrainalaistykki Vasyl Oliinyk jättänyt Eroselle mahdollisuuksia, vaan pallo upeasti sisään seiskakulmasta.

Oliinyk uudestaan asialla, kun nelisen minuuttia oli avauspuoliaikaa jäljellä; todella viheliäinen heitto Suomen kolmosväliin, mistä pallo Erosen jaloista verkon perukoille. Tällöin Eronen otettiin vaihtopenkin puolelle ja #6 Markus Tihumäki tositoimiin lauteille. Tihumäki saapui kentälle tyylillä tinttamalla pallon väkisin ukrainalaisten vitosvälistä pömpeliin ja peli 1-3. Ukrainalaiset kaunistelivat taukojohdokseen 4-1, kun Oliinyk ohitti Tihumäen rankkaritilanteessa, ja näin puoliajalle 4-1-lukemista.

Ukraina otti puoliajalla uutta voimaa kentälle. Yevheniy Tsyhanenko vastasikin huutoon, kun mies onnistui kahteen otteeseen yllättämään suomalaispuolustuksen kolmospuolelta. Tsyhanenko kruunasi hattutemppunsa iskemällä 7-1-osuman Suomen ykköskulmaan, kunnes Tihumäki onnistui tekemään kavennusmaalin kolmosvälistä.

Tämän jälkeen ukrainalaiset näyttivät kuitenkin vahvuutensa ja kun ukrainalaisten Anton Strelchyk pääsi niin ikään vauhtiin maalinteossa, niin lopulta joukkue marssi selvään voittoon 11-2-lukemin. Toisella puoliajalla kentälle pääsivät myös Seemi Hintsanen ja Ville Montonen, mutta nämä eivät onnistuneet muuttamaan ottelun kulkua suotuisammaksi suomalaisittain.

SUOMI – LIETTUA / LAUANTAI 16.3.2024

Suomen miehet avasivat Berliinin Nations Cup-turnauksen toisen kisapäivän ottelulla rakasta kilpakumppania Liettuaa vastaan kokoonpanossa #3 Eetu Eronen ykkösessä (oikea laita), #5 Leo Hintsanen sentterinä ja #9 Joni Ylönen seiskassa (vasen laita). Suomen miehillä oli edessään peräti kolmen ottelun päivä.

Suomalaisten ja erityisesti sentteri Hintsasen ottelun alku ei ollut helpoin mahdollinen, sillä liettualaisten hyökkäystykit Justas Pazarauskas ja Nerijus Montvydas yllättivät kumpainenkin ”Lexan” jalkapuolelta ja Liettua karkasi välittömästi 2-0-johtoasemaan. Tällöin Hintsanen vaihtui Hintsaseen, kun Leon isoveli Seemi sotisopaan sentteriksi.

Erosen vastausta ei kauaa tarvinnut odotella, kun miehen pomppu kimpoili liettualaispuolustuksen kautta nautinnollisesti ykköskulmasta sisään ja peli 1-2. Liettua jatkoi kuitenkin suomalaispuolustuksen puhkomista vuoroin Pazarauskaksen ja vuoroin Montvydaksen taholta ja peli nopeasti jo 4-1 Liettualle, ja Suomi oli pakotettu jo avauspuoliajan toiseen aikalisäänsä.

Viisi ja puoli minuuttia avauspuoliskoa jäljellä, kun Eronen iski toistamiseen pomputtamalla pallon Pazarauskaksen ylitse häkkiin, ja hetken päästä oli jälleen läheltä piti tilanne Liettuan päädyssä. Liettua rauhoitteli tilannetta vaihdon muodossa, mikä poiki myös nopeasti yhden osuman lisää Montvydaksen maalisarakkeeseen, kun miehen korkea pomppu leijaili vastustamattomasti Suomen rysään, ja Liettua 5-2 edellä. Nämä olivat myös puoliaikalukemat.

Toinen puoliaika käynnistyi jälleen suomalaisittain todella lupaavasti, kun Ylönen iski 3-5-kavennusmaalin kolmosvälistä minuutin pelin jälkeen. Seuraavasta liettualaishyökkäyksestä puoliajalla kentälle vaihdettu Arturas Jonikaitis syyllistyi rangaistukseen pitkästä heitosta; Eronen oli päättäväinen rankkaritilanteessa sijoittamalla pallon kakkosesta pömpeliin ja peli hetkessä 4-5. Valitettavasti hetken päästä liettualaiset saivat tehtyä jälleen pientä hajurakoa iskemällä pallon nuottaan kolmosvälistä.

Liettua kiihdytti jo 7-4-johtoasemaan tinttaamalla pallon sisään Suomen keskisektorilta ja tällöin tapahtui vaihto suomalaispäädyssä; mukiin menevästi pelannut Eronen ulos ja #6 Markus Tihumäki kentälle tuomaan uudenlaista hyökkäysilmettä, kun vielä seitsemän ja puoli minuuttia oli pelaamatta.

Seemi Hintsanen onnistui avaamaan maalitilinsä turnauksessa, kun espoolaisen heitto kimpoili liettualaispuolustuksen läpi vitospuolelta, ja Suomi jälleen kahden maalin päässä. Tämän jälkeen erittäin luotettavasti pelanneelle Ylöselle sattui pari peräkkäistä virhettä; ensiksi hyökkäysvirhe, mistä liettualaiset rokottivat armotta ja hetken päästä pallo Ylösen seiskakulmasta sisään. Tämän jälkeen Suomi laittoi vaihtorulettia pyörimään, mutta lopulta hyvin laihoin tuloksin, kun taas liettualaiset pääsivät useaan kertaan kaunistelemaan johtoaan.

Reipas minuutti pelaamatta, kun #2 Ville Montonen pääsi vielä tositoimiin tehden sen varsin mallikkaasti,
sillä miehen ensimmäinen viskaisu tuotti hetkessä maalin kolmosvälistä, mutta tämä jäi lopulta hyvin kosmeettiseksi osumaksi, kun Liettua jyräsi loppujen lopuksi murskavoittoon 14-6-lukemin.

SUOMI – USA / LAUANTAI 16.3.2024

Suomen miehet aloittivat Berliinin Nations Cupin lauantaipäivän ottelunsa USA:ta vastaan kokoonpanossa #6 Markus Tihumäki ykkösessä (oikea laita), #5 Leo Hintsanen sentterinä ja #7 Seemi Hintsanen seiskassa (vasen laita). Ottelun alku oli hyvin tasaista iskujen vaihtoa, kunnes reilun kolmen minuutin pelin jälkeen jenkkien Calahan Young sivalsi avausmaalin Suomen kolmosvälistä. Tämän jälkeen Hintsaset haastoivat vuorollaan jenkkejä; Seemi oli lähellä jo tasoitusmaalia, mutta jenkit vielä pelastuivat. Seuraavaksi Leo mursi jenkkipuolustuksen vitosesta ja peli tasan. Avauspuolisko oli juuri lähestymässä puoltaväliään, kun jenkit siirtyivät 2-1-johtoasemaan iskemällä pallon sisään vitosesta. Tämän jälkeen Suomen päässä alkoi olla aistittavissa pientä paniikkia; pallo kävi ensiksi ylärimassa, tämän jälkeen Tihumäelle rangaistus pomppuheitosta (ei maalia jenkeille, pallo ulos) ja tämän sekavan jakson päätteeksi jenkeille 3-1-osuma sentteri Lexan kautta verkon perukoille. Tasan kolme minuuttia oli avauspuoliaikaa pelaamatta, kun jälleen jenkit kunnostautuivat maalinteossa; tällä kertaa pallo Suomen rysään kolmosvälistä. Eikä tämä vielä jenkeille riittänyt, sillä puoli minuuttia myöhemmin pallo löytyi jälleen Suomen häkistä, tällä kertaa ykköskulmasta. Tämän jälkeen Tihumäki otettiin vaihtopenkin puolelle ja #3 Eetu Eronen kentälle ykköslaiturin tontille. Tämä rauhoitti hieman suomalaisten peliä, joten puoliajalle jenkkien 5-1-johtoasemasta. Puoliajalla Suomi vaihtoi Seemi Hintsasen ulos ja kentälle #9 Joni Ylönen. Ylöselle toisen puoliajan alku ei toden totta ollut helpoin, sillä todella oivallinen jenkkien ristiheitto yllätti miehen seiskakulmasta. Eronen toi pientä huojennusta suomalaisten tilanteeseen reilun kahden minuutin pelin jälkeen, kun miehen ulkokierteinen pomppu yllätti jenkkien seiskalaiturin ja näin peli 2-6-lukemissa. Eronen laittoi tuulemaan oikein kunnolla, sillä 40 sekuntia myöhemmin pallo löytyi jälleen jenkkien repusta, kun tällä kertaa verkko vingahteli kolmosessa. Jenkit saivat kuitenkin ottelun jälleen haltuunsa, kun 7-3-osuma syntyi varsin onnekkaasti; Eronen torjui pallon, joka kimmahti sentteri Lexan selän kautta lopulta Suomen maaliviivan ylitse. Jenkkien hyökkäys toimi oivallisesti ja 8-3-osuma syntyi vitosvälistä vajaat kuusi minuuttia ennen ottelun päätöstä. Suomen aikalisäkään ei auttanut, vaan hetken päästä jenkit uudestaan rymistelivät Suomen vitosvälistä sisään ja peli melko lohduttomasti 3-9. Suomi otti vaihdon neljä ja puoli minuuttia ennen ottelun päätöstä; Ylönen vaihtopenkille ja #2 Ville Montonen tilkitsemään Suomen vitosväliä. Jenkkienkin päässä nähtiin ahkeraa vaihtorulettia. Ottelun viimeisellä minuutilla jenkit iskivät vielä kahdesti suomalaisten keskisektorilta ja näin Suomen miehille toinen tappio päivään melko tylyin lukemin, tällä kertaa 11-3.

SUOMI – ETELÄ-KOREA / LAUANTAI 16.3.2024

Suomen miesten kolmas ottelu Berliinin Nations Cup-turnauksen lauantaipäivässä oli kamppailu Etelä-Koreaa vastaan ja otteluun lähdettiin tämän turnauksen vakio avauksella #3 Eetu Eronen ykkösessä (oikea laita), #5 Leo Hintsanen sentterinä ja #9 Joni Ylönen seiskassa (vasen laita). Etelä-Korealla oli todella paljon panosta ottelulle, sillä se taisteli vielä B-lohkon voitosta.

Eronen johti suomalaisten sisäistä maalipörssiä ennen Etelä-Korea-ottelua ja jälleen mies aloitti vahvasti, kun pomppu upposi kolmoseen ja Suomi kuskin paikalle. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä korealaisten vastaus tuli miltei välittömästi, pallo häkkiin Suomen vitosvälistä.

Korea nappasi vuorostaan johdon ottelussa, kun pallo löysi tiensä Erosen vartioimaan ykköskulmaan. Ja kun korealaiset olivat huomanneet Erosella pientä väsymyksen merkkiä, niin nämäpä päättivät iskeä uudestaan ykköspuolelle ja jälleen pallo singahti Suomen pömpeliin, 1-3 Korealle.

Tämän jälkeen Suomi sai jälleen hyvän vaihteen silmään, kun ensiksi Eronen ja hetken päästä Ylönen mursivat korealaispuolustuksen kolmospuolelta ja hetkessä peli oli tasan, kun vajaat viisi minuuttia avauspuoliaikaa pelaamatta. Korealaiset saivat iskettyä taukojohdoksi 4-3 rankaisemalla kirurgisen tarkalla rankkariheitolla ykköskulmaan Erosen pomppuheittorangaistuksen johdosta.

Korealaiset aloittivat toisen puoliskon painostamalla Erosen puolta voimakkaasti, ja lopulta muutaman läheltä piti tilanteen jälkeen korealaiset saivat osuman, kun pallo nousi Erosen jaloista kohti seiskakulmaa, mistä Ylönen oli jo irtaantunut varmistushommiin, joten 5-3 Korealle. Tällöin Eronen otettiin vaihtopenkin puolelle keräämään lisäenergiaa ja #6 Markus Tihumäki kentän puolelle ykköslaiturin tontille.

Tihumäki sai tilaisuuden maaliverkon heiluttamiseen rankkarista korealaisten pomppuheittorangaistuksen tiimoilta, mutta valitettavasti huittislähtöisen Makken heitto ohi maalista. Onneksemme myös korealaiset tuhrivat oman rankkarimahdollisuutensa heti perään. Seuraavaksi kuitenkin Leo Hintsanen syyllistyi pomppuheittorangaistukseen, ja tätä rankkaritilaisuutta korealaiset eivät enää hassanneet, vaan pallo maaliin ja ero kolmen maalin suuruiseksi.

Suomi ei antanut kuitenkaan periksi, ja kun korealaiset tarjoilivat jälleen rankkarimahdollisuuden Suomelle, niin Ylönen tarttui tuumasta toimeen ja pussitti pallon varmasti verkkoon ja tilanne 4-6. Ja korealaisten hermoilu jatkui, kun seuraavaksi joukkueelta pitkä heitto; Ylönen iski pallon keskisektorilta reppuun tuoden Suomen maalin päähän. Tämän jälkeen alkoi kova tasoitusmaalin metsästys, ja Suomi yritti vaihdoilla löytää lisävoimaa kentälle ja saada hieman korealaisia herpaantumaan. Valitettavasti kuitenkin kesken suomalaisten kiivaimman takaa-ajon korealaiset iskivät naulan Suomen arkkuun osumalla jälleen tarkasti ykköskulmaan. Ottelun viime hetkillä Suomelle vielä rangaistus pelinviivyttämisestä, mutta Ylönen ei ollut enää yllätettävissä rankkaritilanteessa, joten huiman taistelun jälkeen kitkerän makuinen 5-7-tappio Suomen miehille.

SUOMI – TANSKA / SUNNUNTAI 17.3.2024

Suomen miehet päättivät Berliinin Nations Cup-turnauksen sunnuntaiaamusta ottelulla Tanskaa vastaan ja otteluun lähdettiin kokoonpanossa #6 Markus Tihumäki ykkösessä (oikea laita), #1 Seemi hintsanen sentterinä ja #2 Ville Montonen seiskassa (vasen laita).

Avausmaalia saatiin odotella reilut kolme minuuttia, kunnes tanskalaisten Gregersen iski pallon Suomen rysään Montosen vartioimasta seiskakulmasta. Tämän jälkeen Suomen aikalisä, minkä aikana Seemi Hintsanen koski kuitenkin pelilaseihinsa rangaistuksen arvoisesti, eivätkä tanskalaiset tunteneet armoa, vaan rankkarista tilanteeksi 2-0.

Montonen pomputteli oivallisen ristipallon yli tanskalaisten seiskalaiturin kaventaen ottelun 1-2-lukemiin. Karvan veran päälle kuusi minuuttia avauspuoliskoa pelaamatta, kun tanskalaisten Gregersen tinttasi jälleen pallon Suomen seiskakulmasta sisään, mutta vain puoli minuuttia myöhemmin Montonen korjasi virheensä hassuttamalla vuorostaan Gregerseniä kakkosesta, joten tilanne 2-3.

Tanskalaiset repivät jälleen kahden maalin eron, kun pallo löysi tiensä Suomen rysään vitosvälistä, mutta lähes välittömästi tämän jälkeen Tihumäki vastasi upealla tykityksellä keskisektorille. Puoliajalle edetttiin näistä Tanskan 4-3-johtolukemista.

Puoliajalla Suomi vaihtoi Montosen ulos ja #9 Joni Ylönen saapui kentälle seiskalaituriksi. Tanskan päädyssäkin kentälle saapui Miesten SM-sarjasta Old Powerin paidasta tuttu Gustav Koch Rasmussen. Suomi rynnisti tasoihin reilun kahden minuutin pelin jälkeen Seemi Hintsasen nopealla palautuksella vitosväliin. Ja kun rinnalle oli päästy, niin ei muuta kuin ohi; Tihumäki räväytti puolitoista minuuttia Hintsasen maalin jälkeen Suomen 5-4-johtoon seiskakulmasta.

Tanska suoritti tämän jälkeen vaihdon, joka tuottikin toivotun tuloksen, kun kentälle saapunut Friis-Hansen pomputti pallon Suomen keskisektorilta häkkiin ja peli jälleen tasan.

Tanska oli hieman niskan päällä ja Suomen päässä pallo hieman poltti. Kolme ja puoli minuuttia pelaamatta, kun Tihumäelle tuomittiin rangaistus pitkästä heitosta; tanskalaiset onnistuivat harhauttamaan Tihumäen väärään suuntaan rankkarissa ja Tanska jälleen johtoasemaan. Tanskalaiset ehtivät juhlia johtoaan vain minuutin verran, kunnes Ylönen räväytti pelin jälleen tasoihin tarkalla tykityksellä kolmosväliin, ja vielä pari minuuttia oli ottelua jäljellä.

Ottelua oli jäljellä minuutti ja kymmenen sekuntia, kun Tihumäki iski ottelun kolmannen maalinsa, kun pallo nousi tanskalaispuolustuksesta vitosvälistä pomppien sentteri Rasmussenin selän kautta verkon perukoille, ja Suomi jälleen johdossa trillerissä. Tihumäki kruunasi erinomaisen ottelunsa 10 sekuntia ennen ottelun päätöstä lyömällä naulan tanskalaisten arkkuun kutosesta tanskalaisten seiskalaiturin avustuksella, joten Suomi päätti turnauksensa upeaan voittoon Tanskasta 8-6-lukemin.

Suomelle kuudesta ottelusta kaksi voittoa ja neljä tappiota maalierolla 32-55 -23. Berliiniin lähdettiin hakemaan kokemusta kovista kansainvälisistä peleistä ja antamaan peliaikaa hieman pienemmällä vastuulla toistaiseksi olleille maajoukkuemiehille, ja nämä tavoitteet varmastikin täyttyivät mitä parhaimmiten. Suomen miesten seuraava iso tähtäin on puolentoista vuoden päässä häämöttävät Pajulahden koti EM-kilpailut.