Kansallisten maalipallosarjojen kaudella 1999 – 2000 pelattiin kuusi SM-Sarjan ja viisi Perussarjan turnausta. Suurin osa turnauksista oli yksittäisiä sarjaturnauksia, mutta perinteikäs ”pikkujouluturnaus” Loma- ja kurssikeskus Onnelassa joulukuussa sekä Turussa järjestetty finaaliturnaus olivat yhteisturnauksia SM-Sarjan ja Perussarjan kesken.

SM-Sarjan puolella kauteen osallistui kuusi joukkuetta. Runkosarjassa väkevimmin esiintyi 30 ottelussa 71 pistettä kerännyt Gebards, joka jätti toiseksi tulleen Old Powerin kuuden pisteen päähän. Finaaliturnauksessa voimasuhteet kääntyivät toden teolla, kun Hunaja passitti Gebardsit pronssiotteluun tylyin lukemin ja kahden edelliskauden mestari Old Power joutui taipumaan nälkäisen Erikois-Näpäjän käsittelyssä. Lopulta Erikois-Näpäjän voitontahto riitti aina suomenmestaruuteen saakka, kun Hunaja taipui finaaliottelussa 2-1-lukemin.

Valitettavasti SM-Sarjan osalta kahden runkosarjaturnauksen maalintekijätilastoja ei ole löytynyt arkistojen kätköistä, joten sen vuoksi virallista maalintekijätilastoa kaudelta 1999 – 2000 ei ainakaan toistaiseksi ole saatavilla. Alla olevassa maalintekijätilastossa on vain maalimäärät, jotka tilastoarkistosta ovat toistaiseksi löytyneet.

Perussarjan puolella kauteen osallistui viisi joukkuetta. Runkosarjassa nähtiin todella tasaisia otteluita ja ailahtelevuutta joukkueiden otteissa turnauskohtaisesti. Lopulta runkosarjan vahvin oli kuitenkin Team Espoo 41 pisteellään, jonka vanavedessä tulivat HUN 34 ja Peruspelaajat 31 pisteellä. Ajoittain kaudella erittäin vahvasti esiintynyt Mini-Panthers joutui jäämään finaaliturnauksesta pois, joten mitalien kohtalo ratkaistiin neljän joukkueen kesken. HUN pystyi kipuamaan mestariksi, vaikka Team Espoo iskikin parhaansa mukaan kapuloita rattaisiin, mutta 3-2-voittolukemin HUN vei finaaliottelun nimiinsä.

Myös kauden lopullinen maalintekijätilasto aiheutti iloa HUN-leirissä, kun Jari Mikola vei maalikuninkuuden nimiinsä 69 osumallaan.

SM-SARJA

SM-Sarjan joukkueet kaudella 1999 – 2000

Alta löytyvät SM-Sarjan turnauskohtaiset tulokset ja tilastot, loppujärjestys finaaliturnauksessa, runkosarjan sarjataulukko ja maalintekijätilasto koko kauden osalta.

Turnaukset

Turnaus 1: 9.10.1999, Joensuu

Turnaus 2: 10. – 11.12.1999, Tuusula

Turnaus 3: 5.2.2000, Tampere

Turnaus 4: 4. – 5.3.2000, Nastola

Turnaus 5: 1.4.2000, Lahti

Turnaus 6: 29.4.2000, Tuusula

Finaaliturnaus: 20. – 21.5.2000, Turku

Loppujärjestys finaaliturnauksessa

  1. Erikois-Näpäjä
  2. Hunaja
  3. Old Power
  4. Gebards
  5. Näpäjä
  6. Husaari-Team

Runkosarjan sarjataulukko

Sijoitus / Joukkue / Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Tehdyt-Päästetyt / Maaliero / Pisteet

  1. Gebards / 30 / 23 / 2 / 5 / 212-136 / +76 / 71
  2. Old Power / 30 / 21 / 2 / 7 / 143-75 / +68 / 65
  3. Erikois-Näpäjä / 30 / 20 / 2 / 8 / 131-98 / +33 / 62
  4. Hunaja / 30 / 13 / 2 / 15 / 115-102 / +13 / 41
  5. Näpäjä / 30 / 7 / 0 / 23 / 97-204 / -107 / 21
  6. Husaari-Team / 30 / 2 / 0 / 28 / 72-165 -93 6

Maalintekijätilasto

Huom. Kaudelta puuttuvat kahden runkosarjaturnauksen maalintekijätilastot, joten tähän tilastoon on laskettu ainoastaan selvillä olevat maalimäärät, joten tilasto ei ole virallinen.

Pelaajan Nimi / Joukkue / Maalit Yhteensä

Marko Kauppila / Gebards / 84

Jorma Kivinen / Gebards / 60

Arttu Mäkinen / Hunaja / 59

Juha Oikarainen / Old Power / 46

Jani Kallunki / Erikois-Näpäjä / 40

Asko Kinnunen / Old Power / 38

Veli-Pekka Muikku / Erikois-Näpäjä / 36

Jarmo Lehtola / Näpäjä / 25

Reino Leppänen / Erikois-Näpäjä / 22

Veli-Matti Aittola / Näpäjä / 22

Kai Kattelus / Husaari-Team / 21

Hannu Mattila / Näpäjä / 20

Harri Ivonen / Old Power / 17

Kalle Haukka / Husaari-Team / 16

Teemu Ruohonen / Hunaja / 13

Petri Posio / Hunaja / 9

Pauli Viertonen / Husaari-Team / 8

Janne Köri / Näpäjä / 5

Jari Liimu / Gebards / 5

Georg Schleifer / Hunaja / 5

Kari Timonen / Old Power / 5

Maija Piiroinen / Hunaja / 4

Kaisa Penttilä / Husaari-Team / 3

Jouni Rantala / Erikois-Näpäjä / 3

Sami Heikkinen / Näpäjä / 2

Arto Rantanen / Gebards / 1

PERUSSARJA

Perussarjan joukkueet kaudella 1999 – 2000

Alta löytyvät Perussarjan turnaustulokset ja tilastot, finaaliturnauksen loppujärjestys, runkosarjan sarjataulukko ja koko kauden maalintekijätilasto.

Turnaukset

Turnaus 1: 6.11.1999, Turku

Turnaus 2: 10. – 11.12.1999, Tuusula

Turnaus 3: 8.1.2000, Tuusula

Turnaus 4: 19.2.2000, Mikkeli

Turnaus 5: 11.3.2000, Pori

Finaaliturnaus: 20. – 21.5.2000, Turku

Loppujärjestys finaaliturnauksessa

  1. HUN
  2. Team Espoo
  3. Peruspelaajat
  4. Mixed-Team
  5. Mini-Panthers

Runkosarjan sarjataulukko

Sijoitus / Joukkue / Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Tehdyt-Päästetyt / Maaliero / Pisteet

  1. Team Espoo 20 13 2 5 80-49 +31 41
  2. HUN 20 11 1 8 79-57 +22 34
  3. Peruspelaajat 20 10 1 9 72-62 +10 31
  4. Mini-Panthers 20 8 0 12 61-100 -39 24
  5. Mixed-Team 20 6 0 14 91-115 -24 18

Maalintekijätilasto

Sijoitus / Pelaajan Nimi / Joukkue / Maalit Yhteensä

1 Jari Mikola / HUN / 69

2 Arto Rautiainen / Mixed-Team / 64

3 Heikki Penttinen / Peruspelaajat / 51

4 Ibrahim Milanovic / Team Espoo / 47

5 Kari Viljanen / Mixed-Team / 40

6 Katja Posio / Peruspelaajat / 39

7 Päivi Tolppanen / Mini-Panthers / 33

8 Heidi Orava / Mini-Panthers / 19

9 Juhani Nykänen / Team Espoo / 16

10 Veli Laasala / Team Espoo / 15

11 Ville Lamminen / HUN / 12

11 Sami Mustonen / Team Espoo / 12

13 Merja Hanski / HUN / 9

13 Mahabad Namiq / HUN / 9

15 Marja Katajisto / HUN / 7

16 Senni Hakkarainen / Mini-Panthers / 3

16 Piia Hyvönen / Mini-Panthers / 3

16 Meeri Korte / Mixed-Team / 3

16 Jaana Pesari / Peruspelaajat / 3

20 Kari Tetri / Mixed-Team / 2

20 Sanna Tynkkynen / Peruspelaajat / 2

20 Anni Virtalaakso / HUN / 2

23 Sanna Arkko / Mixed-Team / 1

23 Jarno Mattila / Mini-Panthers / 1