KAUSIENNAKKO – AVOIN SM-SARJA 2022 – 2023

Viime kausi oli ensimmäinen laatuaan, kun maalipallon Avointa SM-sarjaa pelattiin kyseisen nimen alla; aiemmin sarja on tunnettu mm. Perussarjana, Noususarjana ja 1-Divisioonana.

Tulevalla kaudella sarjassa on mukana peräti seitsemän joukkuetta, mikä on suurin joukkuemäärä sarjan historiassa. Runkosarjaturnauksia kauden aikana pelataan neljä, ja lopulta runkosarjan päätteeksi jokainen joukkue on pelannut 18 ottelua kohdaten toisensa kolmeen otteeseen.

Runkosarjan kaksi parasta joukkuetta etenevät suoraan finaaliturnauksen välierävaiheeseen, kun taas sijoille 3 – 6 sijoittuneet joukkueet aloittavat finaaliturnauksen puolivälieräotteluilla. Runkosarjan seitsemännen kohtalona on karsiutua finaaliturnauksesta. Finaaliturnauksessa runkosarjan kolmonen kohtaa runkosarjan kuudennen ja runkosarjan nelonen runkosarjan viidennen paras 3:sta-puolivälieräsarjassa (ensin kaksi voittoa ottanut joukkue etenee välieriin). Välieräsarjat ovat niin ikään paras 3:sta-systeemillä. Finaali- ja pronssiottelu ovat yksiosaisia.

Alta löydät pienen ennakoinnin Avoimen SM-sarjan joukkueista kaudella 2022 – 2023. Joukkueiden kokoonpanoihin tarkemmin pääset syventymään täältä.

AISTI INCLUSION – SARJAN NUORIN JOUKKUE ON OPPIA AMMENTAMASSA

Aisti Inclusion sijoittui viime kaudella sarjassa viidenneksi ja joukkueen perusrunko on säilynyt hyvinkin ennallaan. Joukkueen pelillisenä johtajana toimii naisten maajoukkueessakin avauskokoonpanoon paikkansa vakiinnuttanut Miina Grönroos. Toinen joukkueen ehdoton kantava voima erityisesti hyökkäyspäässä tulee olemaan viime kaudella jo maalintekijätilaston neloseksi yltänyt ja kauden päätteeksi Maalipallogaalassa vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Eemi Utriainen; jännityksellä odotamme, mihin 16-vuotiaan huippulahjakkuuden tehot riittävät tulevalla kaudella.

Aisti Inclusion koki kovan takaiskun, kun joukkueen viime kauden tähtipelaaja Aleksi Aittola siirtyi tulevaksi kaudeksi uuden Aisti United-joukkueen vahvuuteen. Aisti Inclusionin joukkueen keski-ikä huitelee lähellä 18 ikävuotta, joten joukkue on ylivoimaisesti sarjan nuorin. Tuleva kausi tulee takulla olemaan nuorille kehittyville pelaajille oiva tilaisuus saada runsaasti peliaikaa ja sitä kautta ammentaa oppia tulevia kausia silmällä pitäen. Inclusion-poppoo on onnistunut runkosarjassa erinomaisesti, mikäli joukkue nähdään kauden huipentavassa finaaliturnauksessa.

AISTI OPEN – IRTOAAKO VOITTOJA VAHVISTUNEEN HYÖKKÄYKSEN TURVIN?

Aisti Open juhli railakkaasti sarjan mestaruutta kauden 2018 – 2019 päätteeksi, mutta tämän jälkeen juhlan aiheet ovat joukkueella olleet vähissä. Viimeisen kolmen kauden aikana joukkue on voittanut 39 pelaamastaan ottelusta vain kolme ja se on jäänyt samaisilla kolmella kaudella sarjan jumbosijalle.

Joukkue on kokenut yhden merkittävän pelaajamuutoksen viime kaudesta, kun Krister Linnas on siirtynyt upouuteen Aisti United-leiriin ja tilalle on pestattu debyyttinsä sarjassa viime kaudella O.P. Gladiators-paidassa tehnyt Arttu Cowell. Kahteen turnaukseen osallistunut Cowell tekikin oivaa jälkeä Gladiators-nutussa iskien peräti 30 osumaa ja sijoittuen maalipörssin seitsemännelle sijalle. Cowell tarjoaakin varmasti oivaa tulitukea Akseli Makkoselle, joka taisteli tuimasti viime kaudella jopa sarjan maalikuninkuudesta jääden vain kahden maalin päähän Ibrahim Milanovicista. Mikäli naisten maajoukkueessakin pelaavat Azra Tayyebi ja Jasmin Mikkola onnistuvat ottamaan askeleita eteenpäin puolustuspäässä ja Cowell & Makkonen-duo pystyy säilyttämään tehonsa hyökkäyspäässä, saattaapi Markus Tihumäen luotsaama Open-ryhmä palata voittoisan maalipallon tielle.

AISTI UNITED – TULOKASJOUKKUEESTA TODELLINEN MUSTA HEVONEN

Vantaalainen Aisti Sport-seura on perustanut tulevalle sarjakaudelle myös kolmannen joukkueen Aisti Unitedin. Joukkueon kerrassaan mielenkiintoinen paketti, sillä joukkueen kokoonpanosta löytyy yhtä lailla kokemusta kuin myös kehittyvien pelaajien nälkää. Aleksi Aittola kuuluu Avoimen SM-sarjan ehdottomiin avainpelaajiin, ja mikäli vain mies on kunnossa on hän korvaamaton voimavara joukkueelleen niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin.

Raisa Kuusela kuuluu niin ikään United-leirin kokeneeseen portaaseen, jolta voidaan odottaa niin takuuvarmaa ja laadukasta työskentelyä pelikentällä kuin myös kokemuksen mukanaan tuomaa johtajuutta. Krister Linnas ja Bruno Okello ottavat jatkuvasti askeleita eteenpäin omalla vasta alussa olevalla peliurallaan, kuinka pitkiä nuo askeleet ovat tulevan kauden aikana määrittää hyvin pitkälti sen, voisiko Aisti United nousta kauden ”mustan hevosen”-statuksestaan menestykseen finaaliturnauksen parrasvaloissa?

NÄPÄJÄ XX – MESTARUUS TÄHTÄIMESSÄ

Näpäjäläisten viimeisimmästä sarjan mestaruudesta on ehtinyt vierähtää jo kuusi vuotta; viime kaudella joukkue oli lähes sensaatiomaisesti yltää korkeimmalle korokkeelle, mutta 2-3-finaalitappio Flying Duckseille jäi varmasti veteraanijoukkuetta kaivelemaan. Joukkue on tällekin kaudelle saanut kasaan täyden rosterin ja ainut pelaajamuutos on nelinkertaisen suomenmestarin Sami Mustosen saapuminen paikkaamaan Sanna Tynkkysen jättämää aukkoa joukkueessa.

Näpäjäläisleiristä löytyy ratkaisijoita laajalla rintamalla; olkoonkin että triolla Heikkinen-Laamanen-Lehtola on kilsoja mittarissa vaikka muille jakaa, niin kevään ratkaisupeleissä lukemattomista maalipallovuosirenkaista on vain etua. Mustonen tuo vain entistä enemmän syvyyttä joukkueen rosteriin ja erityisesti sentteriosasto on miehen läsnäolon myötä takulla kunnossa. Näpäjältä tullaan näkemään eittämättä runkosarjan aikana vielä melko ailahteleviakin otteita, mutta finaaliturnauksessa millään joukkueella ei ole varaa aliarvioida tätä mestaruutta janoavaa raudanlujaa konkariosastoa.

O.P. FLYING DUCKS – JATKUUKO ANKKOJEN LENTO?

Flying Ducks-joukkueen usean vuoden Suomi-Hollanti-yhteistyö tuotti maukkaimman mahdollisen hedelmän viime kauden päätteeksi, kun joukkue juhli suomenmestaruutta. Joukkueen ydinryhmän; Boenink, Halme, Leppänen ja Troost voittokulku sai jatkoa myös vajaa kuukausi sitten naisten SM-turnauksen kultamitalin myötä.

Huippukokenut Jorma Kivinen viipyi ankkapaidassa vain yhden kauden, palatakseen tulevaksi kaudeksi Gladiators-leiriin. Ducksit saavat jo kolmannen hollantilaisvahvistuksen rosteriinsa Imre Himmelbauerista. Joukkueen ehdoton ykköskolmikko on kuitenkin naisten maajoukkuekonkari Leppäsen sekä huippunälkäisten nuorten hollantilaisten Boeninkin ja Troostin muodostama, äärimmäisen toimivaksi osoittautunut kombinaatio. Kesällä pahan loukkaantumisen kokenut Susanna Halme on toistaiseksi joukkueen vahvuudessa valmentajan roolissa. Avoimesta SM-sarjasta löytyy vastustajilta hurja määrä hyökkäysvoimaa, mutta ”ankkalauman” teräksinen puolustusmuuri ja riittävän tehokas hyökkäs voivat siivittää joukkueen jälleen urotekoihin kauden huipennuksessa.

O.P. GLADIATORS – GLADIAATTORIT JANOAVAT PALUUTA VALLANKAHVAAN

Viime kausi oli melkoisen repaleinen vuoden 2021 mestarijoukkue Gladiatorseille moninaisista syistä, mutta nyt joukkue on saanut jälleen jalkeille todella iskukykyisen ryhmän. Piakkoin 52 vuotta täyttävän Jorma Kivisen paluu joukkueen rosteriin otetaan varmasti ilolla vastaan, sillä armottoman kovan kokemuksensa lisäksi mies tuo ryhmään voittamisen kulttuuria sekä hyökkäyspeliin juonikkuutta.

Kovana menetyksenä joukkueelle voidaan pitää Kevin Colletin jäämistä pois joukkueen rosterista tulevan kauden osalta, mutta Gladiaattorit eivät ole jääneet tätä liiaksi murehtimaan, vaan joukkueen riveihin on värvätty kaikkien aikojen menestynein kansallisten maalipallosarjojen pelaaja, käsittämättömän 16 SM-kullan mies Juha ”Jupe” Oikarainen. Nähtäväksi jää, minkä verran tämän 54-vuotiaan legendan otteista päästään tulevan kauden turnauksissa nauttimaan, sillä tätä nykyä miehen päälajina on sokkopingis. Mutta mikäli Oikarainen pääsee vain osallistumaan turneisiin ja saa pelituntumaansa takaisin on etenkin finaaliturnauksessa vastustajat eittämättä ihmeissään tämän kaikenkokeneen veteraanin kanssa. Löytyypä Gladiators-nutusta myös mukavan freshiä tuulahdusta juuri naisten maajoukkueeseen liittyneen Milla Lappalaisen muodossa.

O.P. JUNIORS – JÄTTIPETTYMYKSESTÄ UUTEEN NOUSUUN

Harva olisi uskonut, että viime kaudella runkosarjassa kaikki 15 otteluaan voittanut O.P. Juniors olisi jäänyt vaille finaalipaikkaa kauden huipennuksessa, mutta kirvelevä välierätappio Näpäjälle tarjosi viime kauden suurimman sensaation. Tulevalle kaudelle Juniorsien pelaajarunko on pysynyt pitkälti samana; Arttu Luiro on lähdössä kokeilemaan siipiään Miesten SM-sarjan puolelle ja hänet Juniors-leirissä tulee korvamaan toinen Rovaniemen mies, 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä miesten maajoukkueessakin pelannut Jarno Saapunki.

Juniorsien pelillinen selkäranka muodostuu sarjan kaikkien aikojen parhaasta maalintekijästä Ibrahim ”Ibis” Milanovicista (myös viime kauden maalikuningas), viime kaudella sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi palkitusta Mari Mattilasta sekä naisten maajoukkueen kapteenista Iida Kauppilasta. Tähän keitokseen kun vielä lisätään huippukokeneet Heikki Penttinen ja Jarno Saapunki, niin Juniors on täysin valmis paketti menestymään jälleen. Tuskin joukkue sentään täysin ilman pistemenetyksiä runkosarjaa läpi klaaraa tällä kertaa, mutta se tuskin joukkuetta harmittaa, mikäli kauden päätteeksi kultaiset mitalit koristavat joukkueen pelaajien kaulaa.

Edessä on yksi kaikkien aikojen jännittävimmistä Avoimen SM-sarjan kausista, joten kiinnittäkää turvavyönne, kohta mennään ja kovaa!