O.P. GLADIATORSILTA SATUMAINEN NOUSU AVOIMEN SM-SARJAN MESTARUUTEEN

Artikkelin kuvat: Hanna Manninen ja Oskari Nyström

Artikkelin teksti: Erkki Miinala

Kansallisten maalipallosarjojen kauden 2023 – 2024 finaaliturnaus pelattiin Espoossa, leppävaaran Liikuntahallilla 17. – 19. toukokuuta, Suomen Paralympiakomitean vastatessa turnausjärjestelyistä. Finaaliturnauksen puolivälierä- ja välieräottelut ovat kaksiosaisia, missä kahden osaottelun jälkeen enemmän pisteitä kerännyt joukkue eteni jatkoon.

Avoimessa SM-sarjassa nähtiin huikeaa jännitystä jo perjantai-iltapäivästä lähtien. Puolivälieräsarjoissa
koettiin yllätyksiä yllin kyllin, kun runkosarjan kolmonen Aisti United taipui sisarjoukkueelleen, runkosarjan kuudennelle Aisti Inclusionille. Aisti United hävisi ensimmäisen osaottelunsa 3–7 ja päätyi toisessa osaottelussa 7–7-tasapeliin johdettuaan ottelua vielä avauspuoliajan jälkeen viidellä maalilla.

Toisessa puolivälieräsarjassa kohtasivat runkosarjan nelonen Näpäjä XX ja runkosarjan viides O.P. Gladiators. Viihdyttävää maalipalloa sisältänyt joukkueiden välinen ensimmäinen osaottelu päättyi lopulta pistejakoon 6–6-tuloksella. Toisessa osaottelussa Gladiatorsit repivät heti alkuun turvallisen kolmen maalin
johdon, minkä jälkeen joukkueen puolustuspeli alkoi loksahdella pala palalta paikalleen. Gladiators eteni välieriin 7–3-voittolukemin.

Lauantaisissa välierissä runkosarjan ykkönen, ainoastaan naispelaajista koostunut O.P. Vixens esitti huikeaa tasoaan kaatamalla Aisti Inclusionin 6–4 ja 5–2. Vixensien sankari oli huippukokenut maajoukkuenainen Krista Leppänen 9 osumallaan.

Toisesta välieräparista odotettiin tasaista näytöstä runkosarjakakkosen O.P. Karunin ja sisarjoukkue O.P.
Gladiatorsien välillä. Toisin kävi, sillä Gladiaattorit pelasivat häikäisevää puolustuspeliä molemmissa osaotteluissa. Kun joukkueen veteraanipelaaja, kaiken maalipallossa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin voittanut Juha Oikarainen roihahti liekkiin hyökkäyspäässä, marssi Gladiators enemmän kuin näytöstyyliin finaaliotteluun.

Myös sunnuntaisesta finaaliottelusta O.P. Vixensin ja O.P. Gladiatorsin välillä ennustettiin tasaista ja
vähämaalista trilleriä, ja sellainen toden totta päästiin todistamaan Leppävaaran liikuntahallilla.
Maalittoman avauspuoliajan jälkeen piinaavassa jännityksessä ollut yleisö pääsi tuulettamaan maalia
vihdoin toisen puoliajan toisella minuutilla, kun viimekesäinen seurajoukkueiden EM-kultamitalisti Hannele Gröhn onnistui murtamaan Vixens-puolustuksen.

Tämän jälkeen pelattiin todellista kissa–hiiri-leikkiä, jossa Gladiators sai parikin oivaa mahdollisuutta tuplata
johtonsa rankkariheitoista. Niin Gröhn kuin Oikarainenkin jättivät kuitenkin tilaisuutensa käyttämättä.
Vihdoin 35 sekuntia ennen ottelun päätöstä Krista Leppäsen kolmas hyökkäysvirhe kostautui, ja Oikarainen sijoitti pallon Vixens-verkkoon varmistaen mestaruuden joukkueelleen. 17 suomenmestaruudellaan Juha Oikarainen on kaikkien aikojen menestynein maalipalloilija Suomessa.

Kuvassa Juha ”Jupe” Oikarainen torjuu palloa.

  • Oli kyllä jännä ottelu, finaalin arvoinen. 2–0 tuloksella tiukka peli, niin kuin finaalin kuuluukin olla,
    tunnelmoi täydellistä sentteripeliä Gladiators-nutussa finaaliottelussa esittänyt Susanna Halme.

Halme summaa joukkueensa satumaisen nousun mestaruuteen:

  • Rakensimme joukkueemme peliä hyvin koko kauden. Ponnistimme tänne runkosarjan viidenneltä sijalta, mutta nyt viikonloppuna joukkueemme jokainen pelaaja pelasi omalla tasollaan ja jopa sen
    yli. Ja kun saimme puolustuksemme toimimaan vielä aukottomasti, oli se resepti mestaruuteen.

Avoimen SM-sarjan pronssiottelussa O.P. Karun täydensi Espoon Old Powerin värisuoran kukistamalla Aisti Inclusionin lukemin 10–4 kokeneen pelimiehen Heikki Penttisen johdolla.

  • Hyvä peli. Pelattiin yhteen ja puolustettiin – korjattiin eiliset virheet. Myös omaan neljään maaliin olen tyytyväinen, heitto kulki ja meni sinne minne piti, tiivisti tyytyväinen Penttinen ottelun jälkeen.

Avoimen SM-sarjan koko kauden maalikuningas on O.P. Karunin Ibrahim Milanovic 65 osumallaan.
Vanavedessä seuraavat O.P. Vixensien Krista Leppänen ja Aisti Unitedin Jarno Saapunki 59 maalilla.

Koko kauden maalintekijätilasto löytyy täältä

Katso kaikki Avoimen SM-sarjan tulokset maalintekijöineen täältä

LOPPUJÄRJESTYS AVOIMESSA SM-SARJASSA KAUDELLA 2023 – 2024

Yhteiskuvassa espoolaisen Old Powerin kolme mitalijoukkuetta.

  1. O.P. Gladiators (Pelaajat: Hannele Gröhn, Susanna Halme, Jorma Kivinen, Juha Oikarainen ja Axel Sundholm. Valmentaja: Oskari Nyström)
  2. O.P. Vixens (Pelaajat: Stephanie Boenink, Iida Kauppila, Milla Lappalainen, Krista Leppänen ja Hanna Svensson. Valmentaja: Thomas Svensson)
  3. O.P. Karun (Pelaajat: Ali Ahmadi, Ali Reza Ahmadi, Arttu Cowell, Ibrahim Milanovic ja Heikki Penttinen. Valmentaja: Ehsan Zoveidavi)
  4. Aisti Inclusion
  5. Aisti United
  6. Näpäjä XX
  7. Aisti Open

Kiitos jokaiselle joukkueenjäsenelle huikeasta ja ennätystasaisesta Avoimen SM-sarjan kaudesta.