Alta löydät otteluraportit kaikista Suomen naisten pelaamista otteluista Saksan pääkaupungissa Berliinissä järjestetystä kansainvälisestä Nations Cup-turnauksesta 15. – 17. maaliskuuta 2024.

SUOMI – FIFH MALMO / PERJANTAI 15.3.2024

Suomen maalipallonaiset pelasivat vuoden 2024 ensimmäisen ottelunsa Saksan pääkaupungissa Berliinissä käydyssä Nations Cup-turnauksessa. Ottelussa vastaan asteli ruotsalainen seurajoukkue FIFH Malmo, joka on ollut tuttuakin tutumpi vastustaja suomalaisille seurajoukkueiden Mestareiden Liigasta. Suomi starttasi ottelun kokoonpanolla #4 Raisa Kuusela ykkösessä (oikea laita), #7 Miina Grönroos sentterinä ja #5 Iida Kauppila seiskassa (vasen laita).

Ottelun alkuminuuteilla FIFH Malmo oli selvästi hermostuneempi ja joukkue tarjosikin kaksi rankkarimahdollisuutta Suomelle ensimmäisen kahden minuutin aikana, mutta ensimmäinen Kauppilan kokeilu pysähtyi seiskatolppaan ja toisen vastustajan puolustaja onnistui vaimentamaan. Kauppila sai kuitenkin vihdoin onnistumisen tililleen, kun reilut viisi minuuttia avauspuoliaikaa oli jäljellä; tarkka sijoitus ykköskulmaan ja Suomi johtoon.

Malmöläisten vastaus tuli välittömästi, kun pallo sujahti Suomen reppuun seiskakulmasta. Kauppila ei pitkään tätä takaiskua harmitellut, vaan seuraava naisen hyökkäys pomppi flipperimäisesti malmöläisten puolustuksessa ylittäen lopulta onnekkaasti maaliviivan ja Suomi takaisin johtoon. FIFH Malmo tuli kuitenkin tasoihin, kun heidän ykköstykkinsä Cristensen kuritti suomalaisia keskisektorilta.

Vajaat puolitoista minuuttia pelaamatta avauspuoliaikaa, kun Kuusela iski oivallisesti pallon vastustajan seiskakulmaan vieden Suomen jälleen johtoasemaan. Heti seuraavasta hyökkäyksestä malmöläiset rapsauttivat jälleen hyökkäysvirheen; liekö avauspuoliajan alussa epäonnistuneet rankkarit kummitelleet hieman Kauppilan mielessä, sillä tällä kertaa naiselta rankkarista pitkä heitto. Christensen napautti omasta rankkarimahdollisuudestaan puolestaan pelin jälleen tasoihin kutospuolelta, joten puoliajalle 3-3-lukemista.

Reilut neljä minuuttia oli toista puoliaikaa tahkottuna, kun Kuusela namutteli jälleen pallon malmöläisten pömpeliin seiskakulmasta. Kuusela sai mahdollisuuden hetken päästä jo tuplata Suomen johdon malmöläisten pitkän heiton jälkeisestä rankkarista, mutta tällä kertaa Kuuselalta hermoilua rankkariheitossaan ja tuloksena pitkä heitto. Onneksemme malmöläistenkään kuti rankkaritilanteessa ei ollut kohdillaan, vaan pallo ohi Suomen maalin.

Kuusela jatkoi hyökkäysvirheiden tiellä; tällä kertaa nainen joutui jo torjuntatöihin, mutta vuorenvarma koppi piti Suomen yhä johdossa. Ja kun malmöläiset harmittelivat tuhlattuja rankkareitaan, niin Kuusela napautti jälleen… mistäs muualta kuin seiskakulmasta Suomelle 5-3-johtolukemat, kun vielä puolet toista puoliskoa pelaamatta.

Kauppila oli saanut koottua ajatuksensa rankkaritilanteessa, ja kun otteluaikaa oli viisi ja puoli minuuttia jäljellä, Kauppilan rankkariviimeistely johdatti Suomen jo 6-3-johtoasemaan. Malmöläiset käynnistelivät kiriään, kun Kuuselalta erän kolmas hyökkäysvirhe; ja kolmas kertahan useimmiten toden sanoo, pallo Suomen rysään kutosesta ja tilanne 4-6.

Valitettavasti Suomen vahva puolustus ei kestänyt aivan koko ottelua, sillä puolitoista minuuttia ennen päätössummerin sointia FIFH Malmo hiipi jo maalin päähän, ja 31 sekuntia myöhemmin pallo pomppaili erittäin harmillisesti suomalaispuolustuksen kautta nuottaan kitkerän tasoituksen merkiksi. Tämän jälkeen haettiin vielä ratkaisevaa maalia molemmin puolin, mutta enempää osumia ottelussa ei nähty, joten pisteet tasattiin viihdyttävän ottelun päätteeksi 6-6-lukemin.

SUOMI – PUOLA / PERJANTAI 15.3.2024

Suomen naiset aloittivat Berliinin Nations Cup-turnauksen avauspäivän toisen ottelunsa hieman harvemmin kohdattua Puolaa vastaan kokoonpanossa #4 Raisa Kuusela ykkösessä (oikea laita), #6 Jasmin Mikkola sentterinä ja #5 Iida Kauppila seiskassa (vasen laita).

Kupletin juoni oli pelin alusta asti ilmiselvää; Puola yritti jollain tavalla roikkua Suomen kyydissä ja taistella vääjämätöntä vastaan. Kahden minuutin pelin jälkeen Kauppila avasi Suomen maalijuhlat iskemällä pallon kolmospuolelta pömpeliin, ja reilu minuutti myöhemmin Kuusela puhkoi puolestaan puolalaispuolustuksen vitossaumasta.

Avauspuoliskon puolenvälin krouvissa Kauppila taiteili pallon kahteen otteeseen Puolan nuottaan kolmosvälistä ja peli hetkessä 4-0. Kauppila oli ilmiliekeissä ja naisen kädestä syntyi myös Suomen viides osuma, tällä kertaa pallo häkkiin vitosesta. Kuuselakin pääsi heiluttelemaan vuorostaan puolalaisten verkkoa sijoittamalla rankkarin vakuuttavasti sisään kutosesta, ja vielä oli kolme ja puoli minuuttia kellossa.

Puola yritti vaihdoilla saada jonkinlaista ryhtiliikettä tekemiseensä, mutta reilut kaksi minuuttia avauspuoliaikaa pelaamatta, kun Kauppila sivalsi pallon seiskakulmasta sisään yllättäen näin juuri kentälle saapuneen puolattaren. Kuusela jatkoi tyrmäävien iskujen antamista puolalaisille pomputtelemalla pallon pömpeliin kolmosesta. 45 sekuntia ennen puoliaikasummerin sointia Kauppila siirtyi lepäilemään vaihtopenkille ja #8 Kaisu Hynninen estraadille seiskalaiturin tontille. Avauspuoliajalla puolalaiset missasivat peräti kolme rankkarimahdollisuutta ja Suomikin yhden. Puoliajalle Suomen 8-0-johtolukemista.

Heti toisen puoliskon alkuun Hynniselle tuomittiin rangaistus pitkästä heitosta, ja Puola rikkoi kuparisensa tarkkaakin tarkemmalla ykköskulmaan sujahtaneella rankkarilla. Kuusela vastasi lähes välittömästi niittaamalla pallon jälleen puolalaisten vitosvälistä häkkiin ja peli 9-1 Suomelle.

Tämän jälkeen pelattiin pienimuotoinen suvantovaihe ottelussa, kunnes Puola pääsi toistamiseen tuulettamaan maalia, kun puolalaisheitto lipsahti Hynnisen alta verkkoon. Seitsemän minuuttia pelaamatta, kun Kuusela vaihtui Kauppilaan, ja Kauppila tällä kertaa siis ykköslaiturin tontille. Kauppila ehti olla kentällä hiukan yli puolitoista minuuttia, kunnes naisen maalisarake saa jälleen kaunistusta; tällä kertaa pallo reppuun rankkarista. Hynninen avasi maalitilinsä osumalla Puolan vitosväliin ja peli 11-2 Suomelle, kun vajaat viisi minuuttia pelaamatta.

Tämän jälkeen Kauppila alkoi metsästämään kymmenen maalin armovoittoon oikeuttavaa osumaa ehkä turhankin hanakasti, mikä johti kahteen hyökkäysvirheeseen, mutta puolalaisten kuti ei ollut rankkareissa ihan tarkimmillaan, joten Kauppila loisti myös rankkaritorjunnoillaan. Kolme minuuttia pelaamatta, kun Hynninen ulos ja #7 Miina Grönroos sotisopaan seiskalaituriksi.

Kaksi ja puoli minuuttia pelaamatta, kun Puola onnistuu yllättämään suomalaispuolustuksen kolmosvälistä ja peli 11-3 Suomelle. Mikkola ei antanut tämän kavennusmaalin hetkauttaa itseään, vaan pallo päättäväisesti Puolan katiskaan vitosvälistä. Tasan minuutti myöhemmin eli kun kellossa 1.19 Kauppila herkuttelee ottelun seitsemännen maalinsa sujauttamalla pallon sisään vitosvälistä ja näin Suomen naiset juhlivat 13-3-lukemin voittoa Puolasta.

SUOMI – SAKSA / LAUANTAI 16.3.2024

Suomen naiset lähtivät Saksan Berliinissä pelatun kansainvälisen Nations Cup-turnauksen toisen päivän ainoaan otteluunsa emäntäjoukkue Saksaa vastaan kokoonpanolla #4 Raisa Kuusela ykkösessä (oikea laita), #7 Miina Grönroos sentterinä ja #5 Iida Kauppila seiskassa (vasen laita). Tämän alkulohkon päätösottelun panokset olivat selvät, voitolla jompikumpi joukkueista etenisi sunnuntaisiin välierä- ja mitaliotteluihin ja häviäjän tie veisi sijoitusotteluun sijoista 5 – 6.

Suomi sai otteluun aivan fantastisen startin, kun heti ottelun avausheitollaan Kauppila pomputti pallon Suomen sarjoistakin tutun, juuri Saksan kansalaisuuden saaneen Celeste Troostin kautta häkkiin. Eikä tässä vielä kaikki, sillä vain hetki myöhemmin Kauppila iski toistamiseen pallon Troostin kautta pömpeliin, joten Suomi 2-0-johtoasemassa vajaan minuutin pelin jälkeen,ja Troostin tie vei vaihtopenkin puolelle.

Kuusela napautti Suomen jo 3-0-johtoasemaan kolmosesta, kun ottelun avauspuoliskoa oli pelaamatta vajaat kahdeksan minuuttia. Tämän jälkeen heti Saksan aikalisä, mikä sytyttikin selvästi emäntäjoukkueen uuteen uskoon; välittömästi aikalisän jälkeen pallo nimittäin löytyi Suomen häkistä ykköskulmasta. Saksa lisäsi löylyä, ja tämän saivat tuta myös Kauppila ja Grönroos, jotka joutuivat kumpainenkin antautumaan hetken päästä saksalaisten vahvan hyökkäyksen edessä. Suomi yritti rauhoittaa tilannetta aikalisän muodossa, mutta mikään eituntunut pysäyttävän saksalaisten vyöryä.

Saksa iski toistamiseen keskisektorilta pallon Suomen reppuun, ja näin peli oli keikahtanut täysin päälaelleen. Kauppila siirtyi sentteriksi, Grönroosin ottaessa seiskalaidan hoitaakseen. Tämä paikanvaihto toimi reilut kaksi minuuttia, kunnes Kauppila yllätettiin keskisektorilta, ja vajaa minuutti myöhemmin eli tarkalleen 41 sekuntia ennen puoliaikasummerin sointia saksalaiset rykäisivät pallon häkkiin Grönroosin sektorilta, ja näin puoliajalle hämmentävistä Saksan 6-3-johtolukemista.

Toisen puoliajan alku oli selvästi puolustamiseen keskittyneempää peliä molemmissa päädyissä. Vasta hetki ennen toisen puoliskon puolenvälin krouvia Saksa lihavoitti maalisaldoaan; taas ongelmia oli havaittavissa Suomen keskisektorin puolustamisessa.

Suomalaisten onneksi Saksa tarjosi pientä saumaa päästä mukaan otteluun, kun joukkueelle tuomittiin rangaistus pitkästä heitosta; Kauppila ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä, rankkari sisään vitosesta ja tilanne 4-7. Puolitoista minuuttia myöhemmin Suomi hiipi kahden maalin päähän, kun Kauppila tinttasi pallon väkisin saksalaisten nuottaan vitosvälistä.

Tämän lähemmäksi Suomi ei valitettavasti enää päässyt, vaan saksalaisten 8-5-maali vitosvälistä reilu minuutti ennen ottelun päätöstä päätti suomalaisten pyristelyt ja näin vähintäänkin kitkerä tappio suomalaisittain kerrassaan upean ottelun alun jälkeen 5-8-lukemin. Suomen naiset sijoittuivat näin alkulohkonsa kolmanneksi ja joukkuepelaa sunnuntaisessa sijoitusottelussa sijoista 5 – 6.

SIJAT 5 – 6: SUOMI – ESPANJA / SUNNUNTAI 17.3.2024

Suomen naiset päättivät Berliinin Nations Cup-turnauksen sijoitusottelulla sijoista 5 – 6 Espanjaa vastaan. Suomen avauksessa olivat #6 Jasmin Mikkola ykkösessä (vasen laita), syntymäpäiväsankari, 24- vuotta täyttänyt #7 Miina Grönroos sentterinä ja #5 Iida Kauppila seiskassa (vasen laita).

Kauppila käynnisteli suomalaisilotulituksen tykittämällä pallon espanjalaisten ykköskulmasta sisään ja naisen turnauksen 15. osuma siivitti Suomen 1-0-johtoasemaan 23 sekunnin pelin jälkeen. Vajaa minuutti myöhemmin Mikkola pölläytti espanjalaiste maaliverkkoa vitosesta ja peli 2-0. Ja synttärisankarikin sai heti kättelyssä turnauksen maalihanansa auki, kun 24 sekuntia Mikkolan osuman jälkeen Grönroos yllätti espanjalaiset keskisektorilta.

Kesken suomalaisten maalintekotalkoiden Espanja pääsi yllättämään suomalaispuolustuksen Mikkola – Grönroos-välistä ja peli 1-3. Kauppila vaijensi espanlajaisten riemunhuudot lyhyeen tinttamalla pallon niin ikään kolmosesta sisään. Grönroos herkutteli synttäreidensä kunniaksi jo toisen osuman, jälleen kerran espanjalaisten puolustus murtui kolmosesta ja peli 5-1 Suomelle.

5.44 pelaamatta avauspuoliaikaa, kun Suomen valmennus päätti ottaa aikalisän; ohjeistuksen jälkeen ajassa 5.41 Kauppila pääsi juhlimaan jälleen maalia, kun tällä kertaa espanjalaissentteri oli voimaton Suomen tähtihyökkääjän edessä. Tällöin Espanja vaihtoikin sentteriään. Tämä vaihto onnistui rauhoittamaan tilannetta vain reilun minuutin verran, kunnes uusikin sentteri joutui antautumaan Grönroosin vasemman käden kylviessä tuhoaan espanjalaispuolustukselle.

Grönroos oli ensimmäisellä puoliajalla aivan ilmiliekeissä, sillä vajaa puolitoista minuuttia ennen puoliaikasummerin sointia syntyi jo naisen neljäs osuma avauspuoliajalle, ja näistä 8-1-lukemista edettiin puoliajan viettoon.

Puoliajalla ei nähty vaihtoja kummassakaan päädyssä. Tällä kertaa espanjalaiset onnistuivat pelaamaan erän alussa 27 sekuntia ilman takaiskua, kunnes Kauppila sivalsi jälleen pallon päättäväisesti Espanjan reppuun kolmosvälistä. Seuraavaksi Suomen valmennus ottikin erinomaisen päiväpuhteen tehneen Kauppilan vaihtopenkin puolelle ja kentälle saapui #4 Raisa Kuusela. Moni odotti varmasti näkevänsä myös #8 Kaisu Hynnisen kentällä Espanjaa vastaan, mutta loukkaantumisen vuoksi Hynninen ei kyennyt pelaamaan. Suomen vaihdon jälkeen kentällä Suomen kolmikko oli Kuusela ykkösessä, Mikkola sentterinä ja Grönroos seiskassa.

Kauaa ei ehtinyt Kuusela kentällä oleskelemaan, kun nainen oli jo maalintekopuuhissa; pallo Espanjan rysään vitosesta ja Suomi oli enää maalin päässä katkaista ottelun 10 maalin armovoitolla. Kuusela oli energisellä päällä ja naisen kädestä syntyikin lopullinen niitti espanjalaisten kannalta; vitosvälissä verkko vain vinkui, kun Kuusela päätti ottelun Suomen 11-1-voittolukemiin.

Suomen naisilta hieman kaksijakoinen turnaus; ottelut etukäteen heikompia vastuksia vastaan sujui joukkueelta kuin tanssi. Toisaalta kovempia vastustajia vastaan Suomi pelasi ajoittain aivan mahtavaa maalipalloa, mutta niin sanotut ”mustat hetket” venyivät ajoittain liiankin pitkiksi ja selvä johtoasema menetettiin molemmissa tärkeissä alkulohko-otteluissa, joten varmasti vielä johtoasemassa pelaamiseen Suomen valmennus haluaa kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Suomen naiset lopulta siis viidenneksi Berliinin turnauksessa; neljästä ottelusta oli tuloksena kaksi voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio maalierolla 35-18 +17.