KANSALLISET MAALIPALLOSARJAT 2021 – 2022 – MIESTEN SM-SARJAN RUNKOSARJA HUIPENTUI OULUSSA, OLD POWER VASTUSTAMATTOMASTI RUNKOSARJAVOITTOON

Kansalliset maalipallosarjat tekivät paluunsa viiden vuoden tauon jälkeen Ouluun, kun viime viikonloppuna pelattiin kauden 2021 – 2022 kolmas ja samalla viimeinen runkosarjaturnaus Kaakkurin koulun palloiluhallilla, Old Powerin vastatessa turnausjärjestelyistä.

Miesten SM-sarjan puolella hallitseva mestari, espoolainen Old Power jatkoi siitä, mihin edellisessä turnauksessa maaliskuun alussa Vantaalla oli jäänyt; joukkueen dynaaminen hyökkäysarsenaali kylvi tuhoaan ottelusta toiseen iskemällä keskiarvoisesti 13 maalia ottelua kohti. Joukkueen tähtinä kunnostautuivat turnauksen ahkerin maalintekijä Erkki Miinala (26 osumaa) sekä turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Jani Vesalainen (21 maalia). Old Power hävisi runkosarjan aikana ainoastaan kolme ensimmäistä otteluaan, vieden tämän jälkeen kaikki yhdeksän ottelua nimiinsä.

Aisti Revolutionilla oli vielä hyvät mahdollisuudet napata runkosarjan voitto, mutta joukkue koki tappion sekä Aisti Sportille että Old Powerille, mikä murensi haaveet runkosarjavoitosta.

Aisti Sport ja O.P. Hurricanes kamppailivat runkosarjan kolmossijasta, ja tässä taistelussa Aisti Sport veti pidemmän korren, kun joukkue onnistui nujertamaan veljesjoukkueensa Aisti Revolutionin lauantai-iltapäivässä ja lopulta kukistamaan erittäin vajavaisella kokoonpanolla operoineen Hurricanes-ryhmän. Aisti Sportista turnauksen aikana säväytteli maajoukkuemies Markus Tihumäki (19 maalia). O.P. Hurricanesille siis Oulun reissulta jäi vain luu käteen, sillä joukkue hävisi kaikki neljä otteluaan vajoten näin runkosarjan neloseksi. Hurricanes-paidassa Miesten SM-sarjadebyyttiturnauksensa pelasi ”pohjoisen poika” Arttu Luiro, joka onnistuikin iskemään viisi maalia turnauksen aikana.

Kaikki Oulun turnauksen tulokset maalintekijöineen löydät täältä. Turnauksen loppujärjestys ja maalintekijätilasto on tarkasteltavissa alapuolella.

Old Powerille siis selkeä runkosarjan ykköstila kuuden pisteen erolla ennen Aisti Revolutionia. Runkosarjassa ahkerimmin maali verkkoa vingutteli Old Powerin Erkki Miinala 68 osumallaan vanavedessään Petri Posio Aisti Revolutionista 61 maalilla, Jani Vesalainen Old Powerista 55 maalilla ja Markus Tihumäki Aisti Sportista 54 maalilla. Runkosarjan lopullinen sarjataulukko ja tämän hetkinen maalintekijätilasto löytyvät täältä.

Kauden huipentava finaaliturnaus on ohjelmassa 21. – 22. toukokuuta Espoossa Leppävaaran Liikuntahallilla. Lauantaina 21. toukokuuta ohjelmassa on paras 3:sta-välieräsarjat Old Powerin ja O.P. Hurricanesin sekä Aisti Revolutionin ja Aisti Sportin välillä; ensimmäisenä kaksi voittoa toisesta napanneet joukkueet etenevät finaaliin. Finaali- ja pronssiottelu ovat vuorossa sunnuntaina 22. toukokuuta.

Miesten SM-sarjan loppujärjestys / Oulun turnaus

Sijoitus / Joukkue / Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Ttehdyt-Päästetyt / Maaliero / Pisteet

  1. Old Power / 4 / 4 / 0 / 0 / 52-24 / +28 / 12
  2. Aisti Sport / 4 / 2 / 0 / 2 / 33-34 / -1 / 6
  3. Aisti Revolution / 4 / 1 / 0 / 3 / 26-38 / -12 / 3
  4. O.P. Hurricanes / 4 / 0 / 0 / 3 / 17-31 / -14 / 0

Miesten SM-sarjan maalintekijät / Oulun turnaus

Sijoitus / Pelaajan nimi / Joukkue / Maalit yhteensä

1 Erkki Miinala / Old Power / 26

2 Jani Vesalainen / Old Power / 21

3 Markus Tihumäki / Aisti Sport / 19

4 Petri Posio / Aisti Revolution / 14

5 Ville Montonen / Aisti Revolution / 12

6 Jarno Mattila / O.P. Hurricanes / 11

7 Seemi Hintsanen / Aisti Sport / 8

7 Petteri Peitso / O.P. Hurricanes / 8

9 Miika Honkanen / Aisti Sport / 6

10 Arttu Luiro / O.P. Hurricanes / 5

10 Mikko Viittala / Old Power / 5