KANSALLISTEN MAALIPALLOSARJOJEN KAUSI 2020 – 2021 – MAALIPALLOJAOSTO TIEDOTTAA KEVÄÄN AIKATAULUSTA

Suomen Paralympiakomitean alainen maalipallojaosto on tehnyt eilisessä kokouksessaan päätöksiä koskien kansallisten maalipallosarjojen kautta 2020 – 2021. Kyseisiin päätöksiin on vaikuttanut vallitseva koronavirustilanne ja Suomen Paralympiakomitean suositus kilpailutoiminnan keskeyttämisestä tammikuun loppuun asti. Lisäksi tammikuun lopulta myöhemmälle keväälle siirtyneet B-Sarjan EM-Kilpailut ja epävarmuus kisojen ajankohdasta on ollut mukana vaikuttamassa päätöksiin. Alla kuitenkin lisätietoa tulevan kevään turnauksista tämän hetkisen tiedon valossa.

RUNKOSARJATURNAUKSET

Aisti Sportin oli määrä järjestää 28. – 29. marraskuuta kansallisten maalipallosarjojen kauden toinen runkosarjaturnaus, mutta koronarajoitukset estivät tämän. Uudeksi turnausajankohdaksi kaavailtiin tammikuun puoltaväliä, mutta vammaisurheilun kilpailutapahtumien ollessa keskeytyksissä tammikuun loppuun asti ei turnaukselle enää löydetty kevään ruuhkaisesta kalenterista uutta ajankohtaa, joten kausi 2020 – 2021 supistuu kolmeen runkosarjaturnaukseen.

Old Powerin oli määrä järjestää 6. – 7. helmikuuta runkosarjaturnaus Oulussa, mutta konsultoituaan Suomen Paralympiakomitean koronatyöryhmää turnauspaikka on päätetty siirtää pääkaupunkiseudulle, jossa suurin osa maalipallon sarjatoiminnassa mukana olevista henkilöistä asuu. Tällä toimenpiteellä pyritään välttämään maakuntarajojen ylittävää ei-välttämätöntä liikennettä. Tarkempi turnauspaikka julkaistaan piakkoin.

Tulevat turnausajankohdat:

  1. Runkosarjaturnaus / Kansalliset Maalipallosarjat Kausi 2020 – 2021: 6. – 7.2.2021, Pääkaupunkiseutu (järjestäjänä Old Power ry)
  2. Runkosarjaturnaus / Kansalliset Maalipallosarjat Kausi 2020 – 2021: 20. – 21.3.2021, Vantaa (järjestäjänä Aisti Sport ry)

FINAALITURNAUS

Suomen Paralympiakomitean ja Nääsvil Tampereen isännöimä kauden finaaliturnaus oli määrä järjestää Tampereella 17. – 18. huhtikuuta, mutta tilavarausasioiden mutkistumisen vuoksi finaaliturnaus siirtyy pelattavaksi joko viikkoa aikaisemmaksi (10. – 11. huhtikuuta) tai viikkoa myöhemmäksi (24. – 25. huhtikuuta). Turnauspaikkana on edelleen Tampere. Ilmoitamme niin pian kuin mahdollista lopullisen tapahtuma-ajankohdan finaaliturnaukselle.

MAALIPALLOGAALA

Loppuun hieman iloisempia uutisia; maalipallojaosto on hahmottelemassa maalipalloväelle yhteistä kauden päätöstapahtumaa Maalipallogaalaa, jonka tarkoituksena on koota maalipalloväki yhteen huipentamaan kausi yhteisen ohjelman ja rennon illanvieton merkeissä. Tapahtumaan on tervetulleita pelaajat, valmentajat, huoltajat, tuomarit, aktiiviset toimitsijat ja taustavaikuttajat; kyseessä on turnaustapahtumista erillään oleva viikonloppuilta, jonka ajankohta ja tarkempi sisältö paljastetaan alkukeväästä.