LUOTSAAKO LAITINEN PORTUGALIN NOUSUKIITOON, KUINKA KÄY NAAPURIMAIDEMME – MIESTEN TURNAUKSEN ENNAKKOPAKETTI PAJULAHDEN B-SARJAN EM-KILPAILUISTA

Vaikka varmasti meidän suomalaisten päähuomio onkin huomenna käynnistyvien Pajulahden B-sarjan EM-kilpailuiden osalta Suomen naisten otteissa, niin samaan aikaan naisten turnauksen kanssa pelataan kymmenen maan miesten turnaus, jossa riittää myös yllin kyllin seurattavaa ja jännitettävää.

Kaikki miesten joukkueetkin selvisivät negatiivisin tuloksin keskiviikkoisista koronavirustesteistä, joten yhtäkään joukkuetta ei tarvinnut sulkea kisoista, mikä on luonnollisesti mahtava uutinen.

Edessä on varmasti yllätykselliset kisat, sillä koronaviruspandemia on vaikuttanut taatusti isollakin kädellä joukkueiden voimasuhteisiin ja ennen kaikkea joukkueilla on ollut hyvin erilaiset valmistautumismahdollisuudet näihin Pajulahden kisoihin.

Esittelemme nyt lyhyesti jokaisen miesten turnauksen joukkueen, valotamme millaisin lähtökohdin joukkue turnaukseen lähtee ja mitkä ovat sen mahdollisuudet turnauksessa. Miesten turnauksen otteluohjelman ja tulokset löydät täältä.

Lohko A

Kreikka

  • Kreikka oli lähellä ihmettä vuoden 2019 EM-kilpailuissa Rostockissa, kun se johti pitkään puolivälieräotteluaan tulevaa Euroopan mestaria, isäntäjoukkue Saksaa vastaan. Lopulta Kreikka kuitenkin taipui kisoissa kahdeksanneksi pudoten B-sarjaan;
  • Kreikka on kisojen ehdottomia ennakkosuosikkeja; joukkueella on yksi laajimmista rostereista ja sen riveistä löytyy yksi kisojen kovimmista maalitykeistä #2 Athanasios Chatzipantou, joka oli Rostockin EM-kilpailuiden toiseksi kovin maalintekijä heti Suomen Erkki Miinalan jälkeen;
  • Kreikka on leireillyt ahkerasti viimeiset kolme kuukautta ja se pelasi yhden valmistavan turnauksen Israelissa, jonka se voitti, joten joukkueella on tilanteeseen nähden hyvät lähtökohdat ja se on valmis menestymään.

Portugali

  • Nuori ja nälkäinen Portugalin joukkue peräsimessään legendaarinen Timo Laitinen on valmis menestykseen; vuoden 2018 Puolan B-sarjan EM-kilpailuissa joukkue taipui viidenneksi, mutta nyt voi olla hyvinkin toinen ääni kellossa;
  • Laitisen miehistö koostuu pitkälti nuorista herroista, jotka kävivät voittamassa Euroopan Nuorten Paralympialaiset Pajulahdessa kaksi vuotta sitten, joten pelaajistolla on varmasti hienoja muistoja tämän kertaisesta kisapaikasta. Joukkue on yhtenäinen, taisteleva ja sillä löytyy riittävästi taitoa kukistaa kenet tahansa tässä turnauksessa;
  • Pientä jobinpostia joukkueelle toi sen yhden kovimman maalintekijän Hadiley Sacramenton viime hetken loukkaantuminen, mutta tämä ei poista Portugalia suosikkien listalta. Kansainvälisiä pelejä Portugali ei ole päässyt pelaamaan ennen Pajulahden kisoja, joten tämä saattaa heijastella varsinkin alkukisoista joukkueen otteissa. Suurin este menestyksen tiellä saattaakin olla paineiden käsittelemisen onnistuminen ja pään kylmänä pitäminen, mutta muutoin Laitinen on valmis luotsaamaan Portugalin nousukiitoon.

Israel

  • Joko nyt – ei nyt, joko nyt – ei taaskaan… tuskallista tarinaa on ollut Israelin viimeisimmät B-sarjan EM-kilpailut, sillä joukkue on ollut monta kertaa hilkulla nousta A-sarjaan, vaan neljänneksi on joukkueen ollut taipuminen useamman kerran;
  • Israel on erittäin hyökkäysvoimainen joukkue, mutta sen peliä leimaa pahat henkilökohtaiset virheet puolustuspäässä ja monesti yliyrittäminen hyökkäyspelissä, mikä johtaa helposti hyökkäysvirheiden tielle;
  • Israel pääsi pelaamaan huhtikuun lopulla yhden valmistavan turnauksen yhdessä Kreikan ja Iso-Britannian kanssa, joten se sai hieman tuntumaa pitkän kansainvälisten pelien tauon jälkeen. Israel ei ole putoamisuhan alla, mutta riittääkö sen puhti tällä kertaa välieriin ja aina mitaleille saakka, sen tulevat päivät kertovat meille.

Venäjä

  • Arvoituksellinen itänaapurimme nousi kolmannen sijansa myötä vuoden 2019 C-sarjan EM-kilpailuista B-sarjaan, mutta pystyykö Venäjä tällä kertaa estämään sitä alati vaivanneen hissiliikkeen B- ja C-sarjan välillä;
  • Venäjällä on runsaasti potentiaalia; iso pelaajamassa, mistä valita parhaat, vaan monesti valinnat eivät ole olleet ihan napakymppejä ja myöskin valmennuspuolella on ollut toivomisen varaa. Tällä kertaa näyttäisi, että joukkue on koottu kuitenkin erittäin hyvin;
  • Avauspäivän otteluilla on todella suuri merkitys Venäjälle, sillä se mihin suuntaan lumipalloefekti lähtee pyörimään ratkaisee hyvin paljon myös sen, että pystyykö joukkue säilymään B-sarjassa ja hurjimmissa skenaarioissa jopa haastamaan etukäteissuosikit taistelussa mitalisijoista. Kolikon kääntöpuolena voi olla täydellinen katastrofi ja putoaminen jälleen C-sarjaan.

Romania

  • Villin kortin Pajulahden kisoihin saanut Romania lähtee melko paineettomista lähtökohdista haastamaan etukäteen vahvempiaan, sillä parhaassa tapauksessa joukkue saattaa jopa säilyä B-sarjassa, mutta putoaminenkaan ei ole huono vaihtoehto, sillä Romania järjestää C-sarjan EM-kilpailut marraskuun puolivälissä;
  • Romanialla on potentiaalia kehittyä vähintäänkin B-sarjan vakiojoukkueeksi, sillä joukkueesta löytyy heittovoimaa ja ajoittain joukkueen puolustaminenkin on ihan kelvollista, mutta sen otteet ailahtelevat pahemman kerran otteluiden välillä ja jopa otteluiden sisällä;
  • Romania valmistautui Pajulahden kisoihin yhteisleirillä Montenegron kanssa; usean päivän mittaisen leirin aikana joukkueet pelasivat peräti 15 ystävyysottelua, joista Romania voitti lopulta ainoastaan yhden, mutta varmasti joukkue on voinut tämän jälkeen vielä hieman terävöittää tekemistään.

Lohko B

Ruotsi

  • Rakas länsinaapurimme ei ole ollut itsensä enää sitten vuoden 2017 ja joukkue jäi edellisissä, vuoden 2019 Rostockin EM-kilpailuissa kesyjen esitysten jälkeen yhdeksänneksi pudoten toisen kerran 2010-luvulla B-sarjan puolelle;
  • Tällä kertaa näyttää etukäteen siltä, että joukkue myös tulee pysymään B-sarjassa, sillä sen rosteri koostuu neljästä täysin kansainvälisesti kokemattomasta pelaajasta ja kahdesta veteraanista, jotka olivat jo lopettaneet maajoukkueuransa, vain palatakseen vielä kerran pelastamaan Ruotsia. Konkaripelaajat Fatmir Seremeti ja Mikael Åkerberg ovatkin paljon vartijoina siinä, kuinka Ruotsille lopulta kisoissa käy;
  • Ruotsilla on heti kisojen alkuun paljon määrittävä ottelu etukäteen heikompaa Italiaa vastaan; mikäli Ruotsi onnistuu Italian kukistamaan on se melko varmasti puolivälieräjoukkue. Tämän jälkeen se voikin alkulohkon hioa otteitaan ja hankkia pelituntumaa, jota joukkue epätoivoisesti tarvitsee. Fatmir Seremeti pystyy ottamaan tarpeen tullen joukkueen reppuselkäänsä, mutta mikäli joku nuorista herroista ei ylitä täysin itseään ei Ruotsia nähdä taistelussa mitalisijoista.

Puola

  • Puolan miesjoukkueen hurjat satsaukset A-sarjaan nousemiseksi koti B-sarjan EM-kilpailuista vuonna 2018 tyssäsivät lopulta kirvelevään pronssiottelutappioon Espanjaa vastaan ja tämän jälkeen joukkue on kokenut myllerrystä;
  • Katkeraan tappioon päättyneiden kisojen jälkeen valmennus meni uusiksi ja tämä aiheutti myös, että osa avainpelaajistosta ei ollut valmiita jatkamaan maajoukkueessa uuden valmennuksen alaisuudessa. Nyt onkin aika uusien pelaajien ottaa vastuuta ja nousta parrasvaloihin;
  • Puola pelasi toukokuun aikana peräti kaksi kansainvälistä turnausta, eikä sen esitykset todellakaan olleet hullumpia; joukkue nappasi muutamia isojakin päänahkoja ja erityisesti joukkueen hyökkäyspeli näytti olevan uomissaan. Puola onkin aina perustanut pelaamisensa kovaan hyökkäykseen, mutta joukkueen puolustus on ollut pahemman kerran tuuliajolla ja hyökkäysvirheiden määrä ottelua kohti on lisäksi ollut aivan liian suuri, mikäli joukkue haluaa pelata voittavaa maalipalloa. Puola on kuitenkin noussut viime aikojen lupaavilla suorituksillaan yhdeksi potentiaalisista nousijakandidaateista.

Iso-Britannia

  • Brittien valtava pelaajamassa on ollut jo pitkään tiedossa, mutta samoin on ollut myös, ettei joukkue ole saanut valjastettua tuosta pelaajamassasta siinä määrin toimivaa maajoukkuetta, joka pystyisi vakiinnuttamaan paikkansa Euroopan kärjessä tai edes A-sarjassa;
  • Vuoden 2018 B-sarjan EM-kilpailuissa Puolassa joukkue hädin tuskin säilyi kyseisellä sarjatasolla, vaikka odotukset olivat taatusti joukkueella aivan toisenlaiset;
  • Brittien menneen vuoden koronavirustilanne on varmasti kaikkien tiedossa, joten joukkueen valmistautuminen ei ole sujunut varmastikaan valmennuksen toivomusten mukaisesti. Yhden harjoitusturnauksen britit kävivät pelaamassa Israelissa huhtikuun lopulla, mutta toiko tuo visiitti riittävästi tuntumaa kansainvälisistä otteluista. Brittien tähtipelaajana toimii Dan Roper, joka on varmasti yksi kisojen kovimmista maalintekijöistä, mutta saako Roper pelikavereiltaan riittävästi tukea puolustuspäässä ja löytääkö brittivalmennus yhteen hiileen puhaltavaa ja uhrautuvaa kolmikkoa kentälle?

Montenegro

  • Montenegro on miesten turnauksen ehdoton musta hevonen, joka omaa jopa potentiaalin, millä olisi mahdollista nousta A-sarjaan. Joukkue nousi kakkossijansa turvin vuoden 2019 C-sarjan EM-kilpailuista takaisin B-sarjaan ja nyt joukkueen minimitavoite on varmasti säilyminen B:ssä;
  • Montenegrolla on hyvin kapea rosteri, sillä noin 600 000 asukkaan maan viisi aktiivista maalipallopelaajaa muodostavat maajoukkueen. Tämä tarkoittaa automaattisesti myös sitä, että joukkue on taatusti hitsautunut hyvin yhteen. Joukkueen hyökkäyksen priimuksena toimii kovia pommeja tarjoileva Nikola Nikolic, joka on aivan varmasti top5-maalintekijäkamaa miesten turnauksessa;
  • Montenegron saadessa peliään alati vaivaavan ailahtelevaisuuden ja henkilökohtaisten puolustusvirheiden määrän minimiin on sillä täydet mahdollisuudet taistella välieräpaikasta ja jopa noususta A-sarjaan. Kolikon kääntöpuolena voi olla kuitenkin liian kova tunnelataus, joka menee yli ja sitä kautta joukkueen pelaaminen särkyy pahasti. Kansainvälistä kiritystä joukkueelle tarjoili Romania, jonka kanssa Montenegro pelasi peräti 15 ystävyysottelua muutama viikko taaksepäin, joten Montenegro on valmis sotisopaan.

Italia

  • Italia on toinen villillä kortilla Pajulahden EM-kilpailuihin kutsuttu joukkue. C-sarjaan jumittunut 1990-luvun alun mahtimaa ei ole millään näyttänyt elpymisen merkkejä, vaan joukkueen materiaalin laatu ei ole vain riittänyt kipuamiseen edes B-sarjaan;
  • Toki Italia pystyy pelaamaan nämä kisat hyvin paineettomasti ja jokainen ottelu on sille arvokasta oppia ja kehittymisen paikkaa kohti varmastikin joukkueen päätavoitetta eli C-sarjan EM-kilpailuja marraskuussa;
  • Italia on niitä harvoja joukkueita, joka ei ole valmistautunut turnaukseen kansainvälisten otteluiden merkeissä, joten todennäköisesti joukkue tulee olemaan pahoissa vaikeuksissa hypätessään muutenkin etukäteen kovempiensa kelkkaan, joten murskatappioitakin saattaa olla luvassa.