Maalipallouutisia meiltä ja maailmalta

Uutisia maalipallomaailmasta


Kansainvälisiä uutisia

  • B-Sarjan EM-Kilpailut Israelin Afulassa lokakuun puolivälissä on
    peruttu koronaviruspandemian vuoksi. Näin ollen Suomen naiset eivät
    pääse vielä lokakuussa metsästämään paluuta A-Sarjaan. Kisoille
    etsitään nyt uutta isäntää ja uutta ajankohtaa ja uutisia saattaa olla
    luvassa piakkoin.
  • Suomenkin tavoittelemat vuoden 2023 IBSA:n Maailmankisat on
    myönnetty Englannin Birminghamille. Maailmankisat ovat maalipallossa
    yhtä kuin paralympiakarsinnat; Birminghamissa Pariisin
    paralympiapaikoista kilvoitellaan siis 18. – 27. elokuuta 2023.
  • Euroopan Maalipalloseurojen Liitto (EGCA) käynnistää tänä iltana
    aivan uudenlaisen ohjelmaformaatin; Quiet Please! Mistä on kyse;
    seuraa Facebookissa ”European Goalball Club Association”-sivua, niin
    pääset todistamaan jotain ennenkokematonta maalipallon saralla! Kotimaan uutisia
  • Koronaviruksen vuoksi tauolla ollut maalipallon harjoitustoiminta
    saatetaan käynnistää jälleen kesäkuun alussa, mutta vielä odotetaan
    virallista vahvistusta harjoitusvuoroista. Tiedotamme asioista heti,
    kun meillä on virallinen tieto.
  • Suomalaisen maalipallon uusi koti = goalball.fi-nettisivustoa
    työstetään parhaillaan ahkerasti sisällön ja ulkoasun puolesta.
    Tavoitteenamme on saada avattua uudet maalipallosivut 1.6.!
  • Suomen Maalipalloyhdistys tulee ilmoittamaan pikapuolin
    mahdollisesta  uudesta ajankohdasta keväältä siirretylle 2 vs
    2-turnaukselle sekä oman ajankohtansa perinteiselle SMY Cupille.

Be the first to reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *