O.P. GLADIATORS JUHLII DIVARIN MESTARUUTTA

Kansallisten maalipallosarjojen mestaruusviikonloppu vuosimallia 2021 huipentui Tapiolan Liikuntahallilla Espoossa sunnuntaipäivän välieriin ja mitaliotteluihin. Alta raporttia tapahtumista tulosten ja tilastojen kera.

Välierät

Ensimmäisessä yksiosaisessa välieräottelussa kohtasivat alkusarjan ykkönen O.P. Gladiators ja alkusarjan nelonen Nääsvil Tampere. Joukkueiden välisessä alkusarjan kohtaamisessa Gladiaattorit olivat peräti 13-5-lukemin tamperelaisia etevämpiä. Nääsvil onnistui siirtymään ottelun avausminuutilla johtoon, mutta tämä jäi ainoaksi hetkeksi, kun tamperelaiset johtivat ottelua, sillä Gladiatorsit painoivat päälle armottomasti kovalla hyökkäysarsenaalillaan johtaen puoliajalla 4-1. Toisella puoliskolla Gladiators vain lisäsi vettä myllyyn ja lopulta Tommi Hauskasen seitsemällä sekä Kevin Colletin viidellä osumalla joukkue kukisti Nääsvil Tampereen 12-3-lukemin ja eteni näin Divarin finaaliin.

Alkusarjan kakkonen O.P. Juniors ja alkusarjan kolmonen O.P. Flying Ducks iskivät yhteen toisessa välieräkamppailussa; alkusarjassa Juniors oli selvästi niskan päällä kukistamalla Ducksit 8-0-lukemin. Tällä kertaa Flying Ducks ei ollut valmis myymään nahkaansa näin helpolla, vaan koko ajan peliään parantanut joukkue puolusti tiukasti ja hollantilaisvahvistus Stephanie Boeninkin kahdella maalilla Ducksit johtivat ottelua 2-1 juuri ennen ensimmäisen puoliskon päättymistä. O.P. Juniorsit tekivät oivan vaihdon ottamalla kentälle Heikki Penttisen, joka iski kahdesti avauspuoliskon viimeisen minuutin aikana johdattaen näin joukkueensa tauolle 3-2-johtolukemista. Flying Ducks tuli vielä toisen puoliajan aikana kerran tasoihin rankkarista, mutta tämän jälkeen Juniors onnistui iskemään Arttu Luiron johdolla tarvittavat maalit Flying Ducksien kukistamiseen 6-3-lukemin ja näin Juniorseille myös paikka Divarin finaalissa.

Mitaliottelut

Pronssiottelusta muodostui erittäin tiukka taistelu Nääsvil Tampereen ja O.P. Flying Ducksien välillä. Avauspuoliajalla Krista Leppänen osui tamperelaisille kahdesti ja puolestaan Stephanie Boenink kertaalleen Duckseille, joten puoliajalle edettiin Nääsvil Tampereen 2-1-johtolukemista. Stephanie Boenink nosti Ducksit tasoihin toisen puoliskon puolivälissä ja alkoi hermoja raastava ratkaisumaalin jahtaaminen. Lopulta Nääsvil Tampereen monivuotinen luottopelaaja Konsta Saloniemi sai ujutettua pallon Flying Ducksien verkkoon vain reilut puoli minuuttia ennen ottelun päätöstä, eikä Ducksit tämän jälkeen löytäneet enää tasoitusvaihdetta, vaan pronssiset mitalit matkasivat Tampereelle Nääsvil-joukkueen mukana. Flying Ducksit pelasivat nousujohteisen ja ennen kaikkea urhoollisen turnauksen, sillä joukkueella oli vain kolme pelaajaa rosterissaan.

O.P. Gladiators ja O.P. Juniors esittivät jo alkusarjassa huikean trillerin, jonka lopulta Gladiators käänsi edukseen 7-5-lukemin aivan ottelun viime hetkillä. Finaalista muodostui vielä alkusarjan otteluakin jännittävämpi näytelmä. Avauspuolisko oli erittäin tasainen, mutta Gladiatorsit olivat hitusen terävämpiä ensimmäisen 12-minuuttisen aikana johtaen näin puoliajalla 3-2. Juniors kiri toisen puoliajan alkuun tasoihin, kunnes muutaman minuutin päästä Gladiatorsit ottivat jälleen kuskin paikan ottelussa, mutta vain hetkeksi; Heikki Penttinen tasoitti ottelun 4-4-lukemiin ottelun kolmannella maalillaan. Pitkään näytti jo siltä, että finaalin ratkaisu venyisi jatkoajalle, kunnes 15 sekuntia ennen ottelun päätöstä Tommi Hauskanen otti sankarin viitan harteilleen; miehen upea tykitys upposi Juniorsien verkkoon vastustamattomasti ja näin Divarin maalikuninkaan turnauksen 27. osuma varmisti kultaiset mitalit Gladiators-joukkueelle. Näin kahden vuoden takainen finaaliottelun jatkoaikatappio Aisti Openille on pois pyyhitty Gladiaattoreiden mielistä.

Tulokset

Välierä: O.P. Gladiators – Nääsvil Tampere 12-3 (4-1)
Maalintekijät / Gladiators: Hauskanen 7, Collet 5
Maalintekijät / Nääsvil: Leppänen 2, Saloniemi

Välierä: O.P. Juniors – O.P. Flying Ducks 6-3 (3-2)
Maalintekijät / Juniors: Luiro 4, Penttinen 2
Maalintekijät / Ducks: Boenink 3

Pronssiottelu: O.P. Flying Ducks – Nääsvil Tampere 2-3 (1-2)
Maalintekijät / Ducks: Boenink 2
Maalintekijät / Nääsvil: Leppänen 2, Saloniemi

Finaali: O.P. Gladiators – O.P. Juniors 5-4 (3-2)
Maalintekijät / Gladiators: Hauskanen 3, Collet 2
Maalintekijät / Juniors: Penttinen 3, Kauppila

Kaikki turnauksen tulokset ja tilastot löytyvät täältä.

Maalintekijätilasto TOP5

Sijoitus / Nimi / Joukkue / Maalit yhteensä

1 Tommi Hauskanen / O.P. Gladiators / 27

2 Kevin Collet / O.P. Gladiators / 20

3 Krista Leppänen / Nääsvil Tampere / 15

3 Arttu Luiro / O.P. Juniors / 15

5 Stephanie Boenink / O.P. Juniors / 14