O.P. VIXENS AVOIMEN SM-RUNKOSARJAN KUNINGATTARIKSI – O.P. KARUN SINNITTELI TOISEKSI

O.P. Vixensin turnauksen parhaana palkittu Iida Kauppila ja koko runkosarjan paras naismaalintekijä (kokonaistilaston 3.) Krista Leppänen seisomassa pallon kanssa maalin edessä. Kuva: Henriikka Toivola

Avoimen SM-sarjan neljäs ja samalla viimeinen runkosarjan turnaus pelattiin menneenä viikonloppuna 19.-21. huhtikuuta Vantaan Lehtikuusen koululla. Turnauksen järjestänyt vantaalainen Aisti Sport kiittää jokaista turnaukseen osallistunutta ja sen järjestämisen mahdollistanutta yksilöä ja yhteisöä.

Turnauksessa pistettiin kaikkien pelaajien kestävyys koetukselle joukkueiden pelatessa täyden kierroksen otteluita. Kovasta rasituksesta huolimatta puolustus piti ja kymmenellä maalilla katkenneita pelejä nähtiinkin koko turnauksessa harvinaisen vähän, vain yksi!

O.P. VIXENS RUNKOSARJAN YKKÖNEN, TOISEKSI SIJOITTUNEEN O.P. KARUNIN MILANOVIC MAALIPÖRSSIN VOITTOON

O.P. Vixensin turnausviikonloppu oli sitä taattua laatua mitä joukkueelta on nähty läpi kauden. Edellisen turnauksen väliin jättänyt Hanna Svensson teki hienon paluun Suomen sarjakentille. Pieninä takaiskuina joukkueella olivat iltapeleissä kärsityt tappiot Näpäjä XX:lle sekä Aisti Unitedille. Turnaus oli kuitenkin hieno päätös tämän tulokasjoukkueen runkosarjalle, Vixensien voittaessa runkosarjan lopulta kahdeksan pisteen erolla kakkoseen. Joukkueen johtohahmo Iida Kauppila palkittiin myös turnauksen arvokkaimpana pelaajana. 

Aisti Inclusion keräsi kauden päätösturnauksesta yhtä monta pistettä kuin sarjakärki Vixens eli kaksitoista, ja ylipäätään yli kaksinkertaisti koko pistesaldonsa. Reilun takamatkan vuoksi hieno turnaus ei kuitenkaan auttanut joukkuetta nousemaan sarjataulukossa kuudennelta sijalta. Markus Kanninen oli koko turnauksen kovin maalintekijä viidellätoista maalillaan, Rebekah Krebsin ja Miina Grönroosin pitäessä huolen joukkueen puolustuslinjan lujuudesta. Myös Henriikka Toivola säväytti hienoilla puolustuksellisilla suorituksillaan pitkän loukkaantumiskierteensä jälkeen.

Turnauksessa kolmanneksi parhaiten suoriutui Aisti United, joka päätyi myös runkosarjassa kolmanneksi. Joukkueella oli saumaa peräti suoraan välieräpaikkaan, mutta tiukkaakin tiukempi peli O.P. Karunia vastaan päättyi 3-2 tappioon johti lopulta siihen, että joukkue aloittaa pelinsä finaaliturnauksessa jo perjantaina Inclusionia vastaan. Laura Korte avasi runkosarjan maalitilinsä tarkoilla heitoillaan. Myös Lauri Saapunki on oppinut pohjoisessa heittämisen salat, sillä hän heitti yhtä lailla kaksi maalia uransa ensimmäisessä turnauksessa.

Näpäjä XX, jonka pelaajat saapuivat Lehtikuuseen päällään näyttävät vaaleanpunaiset rusetit, esitti sekin ihan kelpo otteita. Lahtelaisten turnaus pyörähti käyntiin näyttävällä 10-0 voitolla Aisti Openista ja lauantain päätteeksi joukkue kaatoi myös sarjakärki-Vixensin. Sunnuntaina meno kuitenkin hiljalleen hyytyi ja runkosarjan kolmesta viimeisestä pelistä irtosi vain yksi tasapelipiste Unitedia vastaan. Näpäjä tipahtikin hieman, päätyen runkosarjassa neljännelle sijalle.

Iloinen O.P. Gladiatorsin joukkue nappasi myös kiitettävän pistepotin kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä. Katja Heikkinen teki hienon paluun avoimeen sarjaan Lehtikuusen koululla kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen, heittäen kahdeksan maalia. Jorma Kivinen oli totuttuun tapaan joukkueensa kovin maalitykki, ollen takaamassa joukkueelle sen viidettä sijaa runkosarjassa.

O.P. Karun joutui taistelemaan runkosarjan päätösturnauksen ilman runkosarjan maalipörssin (poissaolostaan huolimatta) voittanutta Ibrahim Milanovicia. Karunin riveissä nähtiin turnauksen toinen isä-poika -kaksikko Ali Reza Ahmadin tehdessä pelidebyyttinsä, avaten myös samalla maalitilinsä Inclusionia vastaan.  Joukkue onnistui nujertamaan pahimmat kilpakumppaninsa eli Unitedin ja Näpäjän, voittaen molemmat vain maalin erolla ja varmistaen näin suoran paikkansa välierissä hienosti runkosarjakakkosena.

Aisti Openille turnaus oli odotettuakin haasteellisempi, kun joukkueen kantava kulmakivi, Akseli Makkonen joutui jäämään sivuun. Näin ollen joukkue pelasi kaikki turnauksen kuusi peliä kolmella pelaajalla. Joukkueen kovimmaksi maalitykiksi nousi hieman yllättäenkin Aino Jaakkola neljällä maalillaan. Open pisti paljon peliin ja olikin lähellä yllättää vastustajansa parissakin pelissä: Gladiaattoreita vastaan peli päättyi vain 0-2 -lukemin ja Karunia vastaan Open johti peliä ensimmäisellä puolikkaalla 2-0, uhaten jopa sen suoraa välieräpaikkaa. Joukkue ei kuitenkaan onnistunut kartuttamaan pistesaldoaan ja viherpaitainen Open jääkin toista vuotta peräkkäin ulos finaaliturnauksesta runkosarjan seitsemänneltä sijalta.


4. TURNAUKSEN JOUKKUEKOHTAISET TILASTOT RUNKOSARJAN LOPPUJÄRJESTYKSESSÄ

O.P. Vixens / 6 / 4 / 0 / 2 / 29 / 14 / +15 / 12

Krista Leppänen 14, Iida Kauppila 8, Hanna Svensson 4, Milla Lappalainen 3

O.P. Karun / 6 / 3 / 0 / 3 / 22 / 27 / -5 / 9

Heikki Penttinen 11, Arttu Cowell 10, Ali Reza Ahmadi 1

Aisti United / 6 / 3 / 2 / 1 / 36 / 22 / +14 / 11

Jarno Saapunki 14, Raisa Kuusela 11, Krister Linnas 7, Laura Korte 2, Lauri Saapunki 2

Näpäjä XX / 6 / 2 / 1 / 3 / 31 / 27 / +4 / 7

Sami Heikkinen 12, Kaj Laamanen 8, Jarmo Lehtola 8, Sami Mustonen 3

O.P. Gladiators / 6 / 3 / 1 / 2 / 26 / 28 / -2 / 10

Jorma Kivinen 11, Katja Heikkinen 8, Susanna Halme 4, Axel Sundholm 3

Aisti Inclusion / 6 / 4 / 0 / 2 / 31 / 23 / +8 / 12

Markus Kanninen 15, Rebekah Krebs 11, Miina Grönroos 2, Tuomas Halonen 2, Paavo Tulisalo 1

Aisti Open / 6 / 0 / 0 / 6 / 8 / 42 / -34 / 0

Aino Jaakkola 4, Jasmin Mikkola 3, Azra Tayyebi 1

O.P. Karunin Heikki Penttinen oli maaleillaan ja torjunnoillaan, kuten mustavalkoisessa kuvassa, varmistamassa runkosarjan toista sijaa joukkueelle. Kuva: Henriikka Toivola

LÄHTÖKOHDAT FINAALITURNAUKSEEN

Runkosarja on nyt tullut siis päätökseensä ja toukokuun finaaliturnauksen asetelmat selvinneet. Perjantaina 17.5. Leppävaaran liikuntahallilla pelit pyöräytetään käyntiin puolivälierillä jännittävällä Aistin derbyllä runkosarjan kolmosen Aisti Unitedin ja kutosen Inclusionin kohdatessa toisensa. Toisessa puolivälieräparissa vastakkain asettuvat kokeneet runkosarjan neljäs Näpäjä XX ja viides O.P. Gladiators. 

Runkosarjan kärkikaksikko O.P. Vixens ja O.P. Karun puolestaan aloittaa urakkansa lauantaina suoraan välierissä puolivälieriensä voittajia vastaan.

Perjantai 17.5.2024

Alkamisaika / Sarja – Ottelunumero / Kotijoukkue – Vierasjoukkue

16:30 / 64 – Avoin SM-sarja – Puolivälierä 1 / Aisti United – Aisti Inclusion

17:40 / 65 – Avoin SM-sarja – Puolivälierä 1 / Näpäjä XX – O.P. Gladiators

18:50 / 66 – Avoin SM-sarja – Puolivälierä 2 / Aisti Inclusion – Aisti United

20:00 / 67 – Avoin SM-sarja – Puolivälierä 2 / O.P. Gladiators – Näpäjä XX

Lauantai 18.5.2024

9:00 / 68 – Avoin SM-sarja – Sijat 5 – 6 / Puolivälierien häviäjät

12:45 / 69 – Avoin SM-sarja – Välierä 1 / O.P. Karun – Paremmin runkosarjassa sijoittunut puolivälierävoittaja

14:00 / 70 – Avoin SM-sarja – Välierä 1 / O.P. Vixens – Heikommin runkosarjassa sijoittunut puolivälierävoittaja

17:45 / 71 – Avoin SM-sarja – Välierä 2 / Paremmin runkosarjassa sijoittunut puolivälierävoittaja – O.P. Karun

19:00 / 72 – Avoin SM-sarja – Välierä 2 / Heikommin sijoittunut puolivälierävoittaja – O.P. Vixens

Sunnuntai 19.5.2024

10:00 / 73 – Avoin SM-sarja – Pronssiottelu /

13:00 / 74 – Avoin SM-sarja – Finaali /

Kaikki Avoimen SM-sarjan kauden 2023 – 2024 ottelutulokset maalintekijöineen, runkosarjan loppujärjestyksen sekä maalintekijätilaston löydät Avoimen SM-sarjan sivulta.