SUOMEN MIESTEN MAALIPALLOMAAJOUKKUEEN VUOSI KÄYNNISTYI YHTEISLEIRILLÄ TUOREEN EUROOPAN MESTARIN KANSSA

Kun perinteikäs uuden maalipallovuoden käynnistävä Pajulahti Games-tapahtuman yhteydessä pelattava kansainvälinen maalipalloturnaus jouduttiin vuoden 2022 osalta perumaan, avautui Suomen miesten maalipallomaajoukkueelle upea mahdollisuus yhteisleiriin tuoreen Euroopan mestarin, todellisen miesmaalipalloilun kestomenestyjän Liettuan kanssa.

Tunnelmia pajulahden yhteisleriltä. Kuvassa sekajoukkue, keskellä miesten Markus Tihumäki ja taka-alalla kaksi Liettuan pelaajaa

Liettua saapui seitsemän pelaajan suuruisella kokoonpanollaan Liikuntakeskus Pajulahteen torstaina; valitettavasti joukkueen uunituore päävalmentaja Klaidas Janeika joutui jäämään kotimaahansa koronavirustartunnan johdosta. Liettualaisten kokoonpanosta löytyi neljä pelaajaa, jotka olivat osana marraskuussa Turkin Samsunissa pelattujen EM-kilpailuiden voittoisaa joukkuetta. Toisaalta kolme nuorta herraa joukkueen riveissä ottivat Pajulahdessa ensiaskeliaan maalipallon kansainvälisessä toiminnassa.

Koronavirus oli nakertanut hieman myös Suomen joukkueen kokoonpanoa; tätä nykyä yhdeksän miehen vahvuisesta maajoukkueringistä seitsemän herraa pystyi osallistumaan kolmipäiväiselle yhteisleirille. Lisäksi koko valmennusryhmän nelikko oli mukana vuoden avausleirillä; maajoukkueen päävalmentajana jatkaa Jarkko Pokkinen, fysiikkavalmentajana Pasi Koivukari, fysioterapeuttina Antti Kauppila ja huoltajana Axel Sundholm.

Marraskuisten EM-kilpailuiden jälkeen kumpikaan joukkueista ei ollut päässyt pelaamaan kansainvälisiä pelejä, joten tästä syystä leirin pääteemana olikin itse pelaaminen. Suomi ja Liettua pelasivat useita ystävyysotteluita viikonlopun aikana, joissa Suomi oli ilahduttavasti hienoisesti niskan päällä.

Tunnelmia pajulahden yhteisleriltä. Kuvassa sekajoukkue, 1 Laidassa Liettuan pelaaja. Keskellä Leo Hintsanen ja 7. laidassa Ville Montonen

Lisäksi viikonlopun aikana pelattiin myös runsaasti otteluita sekajoukkueilla. Nämä ottelut ovat todella mielekkäitä pelaajille, sillä ne tarjoavat todella hienoja tilaisuuksia ammentaa arvokasta oppia ja uusia näkökulmia pelaamiseen toisilta lajin taitajilta sekä luoda uusia sosiaalisia suhteita.

”Leiri oli uuden pelitavan sisäänajamisen ensiaskeleita. Liiemmälti ei olla päästy pelaamaan KV-pelejä, joten tähän leiri antoi myös uudenlaisen mahdollisuuden suuremmalla rotaatiolla toimittaessa, kokoonpanoja vaihdellen”, summasi leirin antia Suomen miesten päävalmentaja Jarkko Pokkinen.

”Meillä on jo pidemmän aikaa ollut suunnitelmissa tavoittaa yhteisleiri Japanin kanssa. Tähän yhteistyöhön osallistuu myös naisten maajoukkue. Tapahtumaa siirretty kolmesti ja sille etsitään parhaillaan uutta ajankohtaa. Tällä hetkellä turnaus- ja leiritoiminnassa eletään hetkessä ja seurataan tilanteen kehittymistä globaalisti. Toivottavasti kaikki normalisoituu mahdollisimman nopeasti”, jatkoi Pokkinen spekulaatioon mahdollisista tulevista yhteisleireistä.

Suomen miesten maalipallomaajoukkue koki suoranaista shokkihoitoa marraskuisissa Turkin EM-kilpailuissa, kun joukkue sijoittui todella vaisujen otteiden jälkeen vasta kahdeksanneksi pudoten 12 vuoden tauon jälkeen EM-kilpailuiden B-sarjaan. Tänä vuonna pelatuiksi suunniteltujen B-sarjan EM-kilpailuiden virallista isäntää ja ajankohtaa ei ole vielä julkistettu, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä sekä Suomen miesten että naisten maalipallomaajoukkueen vuoden päätähtäin siintää vasta loppuvuodessa.

Tunnelmia Pajulahdessa pideltyltä yhteisleiriltä. Kuvassa Suomen joukkue, 1. Laidassa Petri Posio, Keskellä Leo Hintsanen ja 7. Laidassa Seemi Hintsanen

Sen verran tulevista B-sarjan EM-kilpailuista jo kuitenkin tiedetään, että miesten turnaukseen tulee osallistumaan kymmenen maata, joista kolmelle parhaalle avautuu paikka ”auringossa” eli nousu A-sarjaan ja sitä myötä mahdollisuus vielä kilvoitella pääsystä vuoden 2024 Pariisin Paralympialaisiin. Suomen alkulohko tulee olemaan enemmän kuin herkullinen, sillä samassa lohkossa pelaavat pohjoismaista Ruotsi ja Tanska, kaksissa edellisissä B-sarjan EM-kilpailuissa katkerasti neljänneksi jäänyt puola sekä samaisissa kisoissa viidenneksi sijoittunut Portugali.

”Joukkue jatkaa oman toimintansa kokonaisvaltaista kehittämistä matkalla EM-kisoja kohti. Tavoitteena on kehittää päivittäisen toiminnan laatua koko ajan. Toki analyysejä omasta ja muiden pelaamisesta Turkin EM-kisoissa tehtiin. Pelillisiäkin muutoksia ollaan tekemässä vastaamaan paremmin KV-pelaamisen haasteisiin”, tiivistää Pokkinen Suomen miesten toiminnan painopisteitä vuodelle 2022.

Tunnelmia Pajulahdessa pideltyltä yhteisleiriltä. Kuvassa Suomen joukkuepenkkialueelta katsottuan pelikenttää

Suomen miehet osallistuvat seuraavan kerran kansainväliseen turnaukseen näillä näkymin 13. – 15. toukokuuta Liettuan Vilnassa, missä pelataan perinteisesti todella kovatasoinen Great Lions Cup-turnaus juuri kesäkuun alun Kiinan MM-kilpailuiden kynnyksellä.

Artikkelin kuvat: Axel Sundholm