MATKALLA B EM-KISOJA KOHTI
Teksti: Naisten maajoukkueen valmennus / Päivi Tolppanen
Naisten maalipallomaajoukkue leireili Pajulahden Urheiluopistolla 10.-11.4.21. Leiri oli toiseksi viimeinen harjoitusviikonloppu ennen kesäkuussa järjestettäviä maalipallon B EM-kilpailuja. Tämä leiri oli siinäkin mielessä tärkeä, että edellinen leiri jouduttiin perumaan koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi.
Peruutuksissa tai aikataulujen muutoksissa ei sinänsä ole enää mitään erikoista. Voisi jopa sanoa, että ne ovat tätä uutta normaalia. B EM-kilpailujen piti olla lokakuussa 2020, mistä ne siirrettiin tammikuulle 2021 ja sitten vielä kertaalleen kesäkuulle 2021. Leirejä on jouduttu perumaan, harjoitusvuoroja on ollut vaikea ja ajoittain mahdoton saada, julkiset liikuntapaikat ovat olleet kiinni ja lopulta myös yksityiset kuntosalit sulkeneet ovensa.
Urheilijoille tämä on merkinnyt jatkuvaa epävarmuudessa elämistä ja vaatinut heiltä joustavuutta ja mukautumiskykyä. Valmennukselta jatkuva muutos on edellyttänyt kykyä reagoida alati muuttuviin harjoittelutilanteisiin ja pakottanut ajoittain varsin luoviin ja kekseliäisiin ratkaisuihin harjoittelun toteuttamiseksi.
Yhteistyössä urheilijoiden kanssa on syntynyt yksilöllisiä, jokaisen urheilijan oman näköisiä harjoitussuunnitelmia ja toteuttamismuotoja.
Näkövammaiset urheilijat ovat osoittautuneet soveltamisen mestareiksi – kertonee jotain kovasta motivaatiosta urheiluun. Siinä missä näkevä urheilija voi tehdä treeninsä kuntosalin sijasta ulkosalilla, puistossa tai jopa omassa olkkarissa, pitää näkövammaisen urheilijan selvitä kaikesta muutokseen liittyvästä logistiikasta.
Missä uusi harjoituspaikka on? Miten sinne pääsee? Pitääkö mennä taksilla ja jos, niin riittävätkö taksimatkat kohteeseen? Pystyisikö sinne kävelemään ja jos, niin kuka opettaa uuden reitin? Mitä välineitä paikassa on ja missä järjestyksessä ne ovat? Onko mahdollista saada avustaja uuteen paikkaan? Miten tehdä harjoittelu koronaturvallisesti ärsyttämättä muita liikkujia?
Jos treenaa ulkona, niin miten pitää huoli harjoittelun välineistä niin, että ne löytää ulkokentältä? Jos treenaa omassa olkkarissa, miten tehdä harjoittelu niin, ettei mummon perintövaasi kärsi ylitsepääsemättömiä vaurioita? Kaiken tämän huomioon ottaminen vie paljon energiaa. Energiaa, jonka olisi voinut käyttää harjoitteluun tai siitä palautumiseen. Ja silti jengi oli leirille tullessaan täynnä motivaatiota.
Leirin teemana oli maalipaikkojen luominen ja koko joukkueena puolustaminen. Vaikka harjoitussessioiden rytmit ja vaativuustaso olivat täysin erilaiset, pysyi leirin teema kantavana voimana läpi jokaisen harjoituksen. Lauantaina ensimmäinen treeni oli fyysisesti kevyempi, mutta hermostollisesti ärsyttävämpi. Toinen treeni oli varattu haasteotteluita varten.
Leirin pääpaino oli sunnuntaissa. Aamun treeni oli leirin pääharjoitus. Silloin pelattiin kovalla temmolla ajatusnystyrät raksuttaen erilaisia pelitilanteita simuloiden. Leirin viimeinen treeni oli anaerobinen harjoitus, jossa urheilija toimii hapenottokykynsä ja lihasvoimiensa – eli suorituskykynsä – äärirajalla. Harjoitus toteutettiin lajinomaisesti. Sen tavoitteena oli pidentää sitä aikaa, jonka urheilija pystyy pelaamaan täysillä välittämättä kehon tuskaisesta olosta ja kuitenkin ajattelemaan selkeästi sitä mitä on tekemässä.
Ilman hapenottokyvyn testaamistakin pystyi näkemään, että haastavan kevään treeni on purrut koko porukkaan. Kukaan ei oksentanut viimeisen harjoituksen jälkeen ? , tekeminen oli laadukasta ja jälkikäteen analysoitujen sykekäyrien mukaan töitä tehtiin KOVAA. Valmentajien näkökulmasta ollaan aikataulussa kisoihin valmistautumisessa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mahtavaa maalipallo acat!
