IBSA MAAILMANKISAT 2023 – NAISTEN TURNAUKSEN ENNAKKO

Kuvassa Suomen naisten joukkue

Suomen naisten maalipallomaajoukkue on yksi 12 maasta, jotka osallistuvat IBSA Maailmankisojen naisten maalipalloturnaukseen Englannin Coventryssä 20. – 27.8.2023. Alun perin mukana oli Suomen lohkossa myös Tanska, joka joutui kuitenkin vetäytymään kisoista; joukkueella oli mukana Coventryssä vain kolme pelaajaa, joista yksi ei läpäissyt luokitusta. Turnauksen voittajalle on luvassa suora paikka ensi vuonna kisattaviin Pariisin Paralympialaisiin. Alta lyhyet esittelyt kaikista turnaukseen osallistuvista maista alkulohkottain. Suomalaisten kokoonpanot, otteluohjelman, livestream-linkin sekä tulokset ja tilastot löydät täältä.

LOHKO A

Lohkossa A on etukäteiskaavailuissa kivenkova amerikkalaisten jättiläisten kolmikko, jotka ratkaisevat todennäköisesti lohkon kärkisijat keskenään. Kolmen etukäteiskaavailuissa todella tasaisen eurooppalaismaan ryhmä tulee ratkaisemaan neljännen jatkopaikan.

  • Brasilia: Brasilia on kuulunut naismaalipalloilun kärkimaihin ja mitalisuosikkeihin aina Rion vuoden 2016 Paralympialaisista lähtien. Joukkue voitti Amerikan mestaruuden 2021 kotikentällään Sao Paolossa. Tokion Paralympialaisissa 2021 joukkue hävisi välieräottelunsa USA:lle vapaaheittokilpailussa jääden lopulta Paralympialaisten neloseksi häviämällä pronssiottelun emäntämaa Japanille. Viime aikoina brassien kone on kuitenkin yskähdellyt pahasti, sillä viimejoulukuisissa MM-kilpailuissa joukkue jäi peräti alkulohkoon todella vaisujen esitysten jälkeen. Tästä huolimatta Brasilian odotetaan pääsevän jatkoon Maailmankisojen alkulohkostaan, sillä sen verran laadukas ja rutinoitunut rosteri joukkueelta löytyy.
  • Kanada; Kanadalla on äärimmäisen vahva, monipuolinen ja vuosi vuodelta kokeneempi joukkue, joka on noussut viime vuosien aikana jälleen mitalikandidaatiksi arvokisoissa. Joukkue oli jo hyvin lähellä mitalia Portugalin vuoden 2022 MM-kilpailuissa, mutta lopulta kanukit joutuivat taipumaan pronssiottelussa Israelin rautaisen hyökkäyksen edessä. MM-kisoissa loistaneen Amy Burken johdolla Kanada lienee pomminvarma jatkaja Maailmankisojen puolivälieriin, mutta joko joukkueen paukut riittäisivät mitalisijalle?
  • Saksa; Saksa voitti riemukkaasti EM-pronssia kotikisoissaan Rostockissa vuonna 2019, mutta tämän jälkeen joukkue on valahtanut hieman alaspäin ollen edellisten EM-kilpailuiden seitsemäs. Joukkue on työskennellyt nyt reilut pari vuotta uuden valmennuksen alaisuudessa, joten tuloksia voidaan alkaa potentiaaliselta ryhmältä odottamaan, mutta osuuko onnistumiset näihin Maailmankisoihin, sen kertoo tuleva viikko.
  • Suomi; Viime marraskuussa saavutetun B-sarjan EM-kilpailuiden kultamitalin jälkeen Suomen naiset ovat tehneet rajusti ja systemaattisesti töitä näitä Maailmankisoja silmällä pitäen, ja nyt on aika mitata töiden tulos. Mikäli Suomen avainpelaajat Iida Kauppila ja Krista Leppänen ovat optimaalisessa vireessään, niin positiivisia tuloksia on lupa odottaa. Toki jännityksellä odotetaan sitä, millaisella kokoonpanolla Suomi lähtee menestystä hakemaan, sillä valmistavassa turnauksessa Berliinissä kesäkuussa joukkueen valmennus peluutti pelaajiaan hyvin tasaisesti. Pelin loksahtaessa kohdilleen sekä hyvällä hermojen hallinnalla Suomen naisilla on täydet saumat edetä turnauksen puolivälierävaiheeseen.
  • Tanska; Ei pysty osallistumaan turnaukseen!
  • Ukraina; Ukraina on Suomen ohella ollutviime vuosina hissijoukkue EM-kilpailuiden A- ja B-sarjan välillä. Ottaen huomioon maan todella vaikean sotatilanteen, Ukrainan naiset ottavat varmasti kaiken ilon irti siitä, että pääsevät kilpailemaan kansainvälisillä areenoilla. Ukraina pystyy haastamaan muut eurooppalaiset maat takuuvarmasti yksittäisissä otteluissa, mutta melko vähäinen kokemus kansainvälisistä koitoksista voi koitua kuitenkin joukkueen kompastuskiveksi siinä, ettei riittävää tasaisuutta otteisiin löydy. Etukäteisarvioissa Ukraina on jäämässä A-lohkon jumbosijalle.
  • USA; Vuoden 2021 Tokion Paralympialaisten hopeajoukkue taisteli myös urhoollisesti viime joulukuussa Portugalissa pelattujen MM-kilpailuiden puolivälierissä tulevaa mestaria Turkkia vastaan, häviten ottelun vasta jatkoajalla. USA:lla on huippukokenut ja rutinoitunut ryhmä, jolta alisuoritumista lienee turha odottaa. Amanda Denniksen tähdittämä joukkue taistelee todennäköisesti tiensä välierä- ja mitaliotteluihin, mutta huipputasoisissa kisoissa kaiken on napsahdettava kohdilleen, mikäli joukkue aikoo napata suoran paralympiapaikan.

LOHKO B

Lohko B on A-lohkon tavoin etukäteen jakautunut vahvasti ”kahden kerroksen väkeen”. Aasian huippumaiden Kiinan ja Japanin lisäksi viime MM-kilpailuiden pronssijoukkue Israel ratkaisevat suurella todennäköisyydellä lohkon kärkikolmikon. Tämän jälkeen on kolmikko, joista kuka tahansa voi yltää vielä puolivälieriin.

  • Australia; Australian joukkueessa on paljon nuoruutta ja potentiaalia, mutta nyt ryhmästä on saatava ulosmitattua paras mahdollinen, jotta päävastuksista Iso-Britanniasta ja Kreikasta irtoaisi puolivälieräpaikkaan oikeutettavat pisteet. Toki Australia voi yksittäisessä ottelussa härnätä myös lohkon etukäteissuosikkeja, mutta joukkuen ehdoton päätavoite on hoidella nimiinsä juurikin brittien ja kreikkalaisten päänahat.
  • Iso-Britannia; Britit ovat väläytelleet, että joukkueella on potentiaalia kukistaa jopa maita aivan lajin ehdottomalta huipulta kuten kävi kaksi vuotta sitten Turkin EM-kilpailuissa, missä joukkue kaatoi sensaatiomaisesti emäntämaan, hallitsevan paralympiavoittaja Turkin. Britit taistelivat myös Portugalin MM-kilpailuiden puolivälierässä pitkään rinta rinnan Kanadan kanssa välieräpaikasta, mutta lopulta Kanadan väkevä hyökkäys oli leijonan lailla taistelleille briteille liikaa. Nyt kotiyleisönsä edessä Coventryssä britit ovat takulla nälkäisiä aiheuttamaan jälleen lisää shokkiaaltoja huippumaille, mutta varmasti tärkeämpää joukkueelle on löytää hyvä flow pelaamiseensa sekä tasaisuutta otteisiin, jotta myös etukäteen brittien kanssa tasavertaisista tai jopa heikommista joukkueista irtoaisi tarvittavat voitot. Iso-Britannia on ehdottomasti ykkössuosikki menemään B-lohkosta neljäntenä jatkoon.
  • Israel; Israel on hitaasti, mutta varmasti sementoinut paikkansa naismaalipalloilun ehdottomalla huipulla. Joukkue on voittanut mitaleja monissa peräkkäisissä EM-kilpailuissa ja vihdoin viime vuonna Portugalin MM-kilpailuissa tuli myös jättionnistuminen muidenkin maanosien huippumaita vastaan pronssimitalin muodossa. Lihi Ben David on varmasti tällä hetkellä turkkilaisen Sevda Altunolukin jälkeen maailman kovin hyökkäyspelaaja ja hänen huimilla tehoillaan joukkue voi liitää todellakin pitkälle, mutta joukkuepuolustuksen ja myöskin hermojen hallinnan on oltava rautaa, jotta näin kovassa seurassa mitali Coventrystä lähtisi israelilaisten matkaan.
  • Japani; Japani on totuttu näkemään arvokisojen mitalipeleissä tämän tästä. Joukkue voitti pronssia Tokion Paralympialaisissa sekä Aasian mestaruuden 2022. Portugalin MM-kilpailuiden puolivälierissä sensaatiojoukkue Etelä-Korea pudotti japanilaiset jatkosta 3-2-lukemin, mutta huikean varman puolustuksensa ja ykköstykkinsä Norika Hagiwaran tehojen myötä Japani voi olla kukistumaton kanto kaskessa kenelle tahansa vastustajalle tulevan kisaviikon aikana.
  • Kiina; Kiinan nimeen voidaan aina liittää laatutakuu, luvassa on kovaa hyökkäystä ja erittäin tiukkaa joukkuepuolustusta. Vaikkemme olekaan saaneet vielä tietoomme joukkueen kokoonpanoa, niin Kiina harvemmin pettää, vaan voimme luottaa siihen, että joukkue on yksi varteenotettavimmista mestarisuosikeista myös Coventryssä. Joukkueelta jäi koronaviruspandemian vuoksi väliin viime vuoden Aasian mestaruuskilpailut sekä sitä myötä Portugalin MM-kilpailut, joten ihan pieniä kysymysmerkkejä joukkueen yllä vielä on, joiden uskotaan kuitenkin hälvenevän nopeasti ensimmäisten alkusarjaotteluiden myötä.
  • Kreikka; Kreikka on ollut niin ikään vahvassa hissiliikkeessä EM-kilpailuiden A- ja B-sarjan välillä ja viimeksi viime marraskuussa joukkue nousi takaisin A-sarjaan kakkossijalta Suomen vanavedessä. Helppo ei tule kreikkalaisten urakka olemaan, sillä etukäteiskaavailuissa se olisi jäämässä B-lohkon viimeiseksi. Joukkueen hyökkäys on jopa liiaksikin Vasiliki Agkon harteilla, joten taakka voi kasvaa nuorelle naiselle liiankin suureksi. Kreikkalaiset pystyvät parhaimmillaan todella teräksiseen joukkuepuolustukseen, millä se on tylsyttänyt monen vastustajan terän hyökkäyksestä, mutta nyt sen olisi toimittava täydellisesti, mikäli Kreikka jatkaisi vielä turnauksen puolivälierävaiheeseen.