KANSALLISET MAALIPALLOSARJAT 2021 – 2022 – KOKO KAUDEN OTTELUOHJELMA JULKAISTU

Kansallisten maalipallosarjojen kausi 2021 – 2022 käynnistyy reilun kuukauden kuluttua ja toiveissa on, että sitten kauden 2018 – 2019 kaikki suunnitellut turnaukset saataisiin pelattua eikä korona-ajalle tyypillisiä valitettavia siirtoja ja peruutuksia enää tapahtumille tulisi.

Kansallisia maalipallosarjoja hallinnoiva Suomen Paralympiakomitean alainen maalipallojaosto on tehnyt ison muutoksen tulevaa kautta silmällä pitäen, kun sarjojen nimet on muutettu pohjautuen seurojen vahvaan tahtotilaan. Näinpä aiemmin SM-Sarjana tunnettu sarjataso on jatkossa Miesten SM-Sarja, kun puolestaan pitkään 1-Divisioona-nimeä kantanut sarjataso on muutettu Avoimeksi SM-Sarjaksi. Maalipallojaosto on julkaissut myös koko kautta koskevan otteluohjelman, johon pääset tutustumaan alapuolelta löytyvistä linkeistä. Lisäksi alapuolella on tarkempaa tietoa sarjojen pelisysteemistä ja osallistuvista joukkueista. Joukkueiden kokoonpanot ja kausiennakko julkaistaan pari viikkoa ennen avausturnausta.

MIESTEN SM-SARJA

Miesten SM-Sarjaan osallistuu tulevalla kaudella neljä joukkuetta: Aisti Revolution (Vantaa), Aisti Sport (Vantaa), Old Power (Espoo, hallitseva mestari) ja O.P. Hurricanes (Espoo).

Kauden aikana Miesten SM-Sarjassa pelataan kolme runkosarjaturnausta. Jokaisessa runkosarjaturnauksessa joukkueet pelaavat yksinkertaisen kaikki kaikkia vastaan alkusarjan ja lisäksi yhden ekstraottelun. Runkosarjan päätteeksi joukkueet ovat kohdanneet toisensa neljään otteeseen ja pelanneet yhteensä 12 ottelua. Runkosarjassa otteluvoitosta joukkue tienaa kolme, tasapelistä yhden ja tappiosta nolla pistettä.

Kauden huipentavassa finaaliturnauksessa välieräparit muodostuvat seuraavasti: runkosarjan ykkönen kohtaa runkosarjan nelosen, kun taas runkosarjan kakkonen ja kolmonen kohtaavat omassa välieräsarjassaan. Välierät pelataan paras 3:sta-systeemillä, eli finaaliin matkaa joukkue, joka on onnistunut ensimmäisenä nappaamaan kaksi voittoa vastustajastaan.

Kaikki välierä ottelut ja mitaliottelut pelataan ratkaisuunsa saakka, mikä tarkoittaa, että jos varsinaisen peliajan jälkeen ottelu on tasan, niin ensiksi edessä on 2 * 3 minuutin jatkoaaika ”kultaisen maalin”-säännöllä (ensiksi maalin tehnyt joukkue voittaa ottelun), ja mikäli jatkoaikakaan ei tuo ratkaisua, niin edessä on vapaaheittokilpailu.

Tutustu Miesten SM-Sarjan koko kauden otteluohjelmaan täältä.

Miesten SM-Sarjan sarjasääntöihin pääset syventymään puolestaan täältä.

AVOIN SM-SARJA

Avoimeen SM-Sarjaan osallistuu tulevalla kaudella kuusi joukkuetta: Aisti Inclusion (Vantaa), Aisti Open (Vantaa), Näpäjä XX (Lahti), O.P. Flying Ducks (Espoo), O.P. Gladiators (Espoo, hallitseva mestari) ja O.P. Juniors (Espoo).

Kauden aikana Avoimessa SM-Sarjassa pelataan neljä runkosarjaturnausta. Jokaisessa runkosarjaturnauksessa joukkueet pelaavat yksinkertaisen kaikki kaikkia vastaan alkusarjan, minkä jälkeen joukkueille on kertynyt runkosarjan aikana 20 ottelua. Runkosarjassa jjoukkue tienaa ottelun voitosta kolme, tasapelistä yhden ja tappiosta nolla pistettä.

Runkosarjan kaksi parasta joukkuetta varmistavat suoraan paikkansa kauden huipentavan finaaliturnauksen välierä- ja mitaliotteluissa. Runkosarjan kolmonen kohtaa runkosarjan kutosen, ja runkosarjan nelonen puolestaan runkosarjan vitosen kaksi ottelua sisältävissä puolivälieräsarjoissa. Puolivälieristä välierävaiheeseen etenee joukkue, joka on onnistunut keräämään enemmän pisteitä kahdesta osaottelusta. Mikäli pistett ovat kahden osaottelun jälkeen tasan, pelataan 2 * 3 minuutin jatkoaika ”kultaisen maalin”-sännöllä ja tarvittaessa ratkaisu otteluparin välillä haetaan aina vapaaheittokilpailusta asti. Välierät ovat yksiosaisia kuten myös mitali- ja sijoitusottelut.

Avoimen SM-Sarjan osalta koko kauden otteluohjelmaan pääset tutustumaan täältä.

Kun taas Avoimen SM-Sarjan sarjasäännöt löytyvät täältä.

KAUDEN OHJELMA

Turnaus 1: 4. – 5.12.2021, Lehtikuusen koulu, Vantaa (järjestäjä Aisti Sport ry)

Turnaus 2: 29. – 30.1.2022, Kaakkurin Palloiluhalli, Oulu (järjestäjä Old Power ry)

Turnaus 3: 5. – 6.3.2022, Sotungin koulu, Vantaa (järjestäjä Aisti Sport ry)

Turnaus 4 (vain Avoin SM-Sarja), 26. – 27.3.2022, Pääkaupunkiseutu (järjestäjä Old Power ry)

Finaaliturnaus: 9. – 10.4.2022, Pääkaupunkiseutu (järjestäjä Suomen Paralympiakomitea ry)

10.4.2022, :