Suomen Maalipallomaajoukkueet ovat palanneet leireilemään – Lue tunnelmia leiriviikonlopulta Pajulahdesta!

Suomen Paralympiakomitea avasi sen alaisuudessa toimivien lajien leiritoiminnan elokuun alussa, joten Suomen maalipallomaajoukkueet kokoontuivat viime viikonloppuna Liikuntakeskus Pajulahteen leireilemään. Alta molempien maajoukkueiden kuulumisia.

Naiset

Suomen naiset ovat jatkaneet voimakkaasti uudistuneen joukkueensa kehittämistä aktiivisella yhteisharjoittelulla kesän ajan tuoreen päävalmentajansa Arttu Mäkisen johdolla. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna joukkue pääsikin jo palaamaan paralympialajien harjoituskeskukseen Pajulahteen. Juuri elokuun alussa varmistui myös, että Suomen naiset pääsevät hakemaan nousua takaisin EM-Kilpailuiden A-sarjaan juurikin Pajulahdessa, jossa B-sarjan EM-Kilpailut järjestetään 25.1. – 1.2.2021.

Suomen naisten ”koronakevään” jälkeisen ajan toinen leiritys järjestettiin Pajulahdessa 15. – 16. elokuuta. Leirillä teemoina olivat yhdessä tekemisen ja iloisen palloilun lisäksi liikkuva pelaaminen, lajitaidot pallon taktisessa liikuttamisessa sekä lajinomainen anaerobinen harjoittelu, jota yksin on haastavaa tai ainakin hyvin mälsää toteuttaa. Leirillä siis tehtiin tulosta kovalla sykkeellä ja vielä kovemmalla tsempillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita kaihtamatta.

Joukkue sai myös vastukseksi lauantaiseen harjoitusotteluun Team-77:n, joka koostui jo aktiivisen maajoukkueuransa paineettomimmille kentille vaihtaneista Heikkisestä, Tynkkysestä ja nykyään naisten maajoukkueen huoltajana toimivasta Tolppasesta. Harjoitusottelun loppulukemat olivat 6-1 maajoukkuenaisten hyväksi.

Seuraavan kerran Suomen naiset kokoontuvat Pajulahteen 26. – 27. syyskuuta.

Miehet

”Koronakevät” pysäytti urheilutoiminnan lähes kokonaan Suomessa ja tästä kärsi luonnollisesti myös Suomen miesten maalipallomaajoukkue, jonka yhteisharjoitukset ja leiritoiminta oli jäissä kuukausien ajan.

Kesäkuun alusta miehet pääsivät kuitenkin takaisin yhteisten viikkoharjoitusten pariin ja kahden kuukauden ajan maajoukkueella olikin kolmet yhteisharjoitukset viikossa. Kesän ajan harjoitusten painopisteinä olivat erityisesti hyökkäämisen monipuolistaminen ja henkilökohtaisten taitojen hiominen.

Leiritoiminnan vapauduttua, Suomen maalipallomiehet tekivätkin paluun tuttuun ja turvalliseen Liikuntakeskus Pajulahteen perjantaiaamupäivästä 14. elokuuta. Heti alkuun miehet pääsivät testaamaan kuinka kesän ahkera harjoittelu näkyisi testituloksissa.

Testeissä mitataan maksimivoimatasoja isometristen laitteiden avulla, räjähtävää voimantuottoa erilaisin hypyin ja kuntopalloheitoin, liikkuvuuksia sekä totta kai myös aeropista kestävyyttä. Luonnollisesti seitsemän miehen pistäessä kaikkensa peliin testitilanteessa, nähtiin paljon onnistumisia ja omia ennätyksiä, mutta kolikon kääntöpuolella tietysti niitä pieniä henkilökohtaisia pettymyksiä tuloksiin.

Perjantai-iltapäivästä miehet pääsivät sitten taas pelaamisen makuun; liekö paluu parkettilattialta hitaammalle taraflex-lattialle ja testien rasitus vaikuttanut, mutta useiden pelaajien kohdalla perjantainen peliharjoitus jätti paljon parantamisen varaa. Perjantai-ilta käytettiin sitten palautumiseen syöden ja venytellen ja kroppaa muutoinkin huoltaen.

Lauantaiaamusta miehillä oli ohjelmassa yhdistetty laji- ja fysiikkaosio. Lajiosion alkuun kukin miehistä teki orientaatiotestin, jossa liikutaan oman joukkuealueen sisällä mahdollisimman nopeasti testiä valvovan tuomarin antamiin paikkoihin, joita testissä tulee yhteensä 16 kappaletta. Miinala rikkoi haamurajana pidetyn minuutin suoriutumalla testistä 57 sekunnissa, kapteeni-Honkasen ollessa toinen 63 sekunnin suorituksellaan.

Lajiosio piti muutoin sisällään monipuolisesti heittosuuntien harjoittelua. Fysiikkaosiossa miesten maajoukkueen tuore fysiikkavalmentaja Pasi Koivukari herätteli miehiä kuntopalloheittojen ja räjähtävien keskivartaloliikkeiden muodossa.

Leirin päätti vielä tiukka 3 * 12 minuutin peliharjoitus, joka oli päävalmentaja Pokkista lainataksemme ”koko kesän parasta tekemistä”, mikä osoittaa, että miesten kova aherrus kesän ajan ei ole mennyt hukkaan ja kehitystä on laajalla rintamalla tapahtunut.

Seuraavan kerran miesten maajoukkue kokoontuu leirin merkeissä Pajulahteen toivon mukaan kuukauden kuluttua!