SUOMEN MIESTEN MAALIPALLOMAAJOUKKUE PALAA KANSAINVÄLISILLE KENTILLE PUOLENTOISTA VUODEN TAUON JÄLKEEN – PETRI POSIO MUKANA JOUKKUEEN PELAAJAVAHVUUDESSA

Suomen miesten maalipallomaajoukkue on joutunut odottamaan koronaviruspandemian vuoksi puolitoista vuotta paluuta kansainvälisille kentille, mutta tulevana viikonloppuna joukkue pääsee ottamaan tuntumaa Euroopan ehdottomaan huippuun Liettuan pääkaupungissa Vilnassa pelattavassa Great Lions Cupissa.

  1. – 25. heinäkuuta pelattavaan Liettuan turnaukseen osallistuvat viimeisimpien EM-kilpailuiden kuusi parasta maata: Saksa, Ukraina, Liettua, Turkki, Suomi ja Belgia. Näistä huippumaista ainoastaan Suomi jäi valitettavasti ulos puolentoista kuukauden päästä pelattavista Tokion Paralympialaisista. Suomen miesten päätähtäin on tänä vuonna marraskuun alussa Turkissa pelattavat EM-kilpailut, joissa joukkue tavoittelee paluuta arvokisojen mitalikantaan kuuden vuoden tauon jälkeen.

Suomen miesten maalipallomaajoukkue on saanut kokoonpanoonsa merkittävän vahvistuksen, kun Lontoon vuoden 2012 paralympiavoittaja ja lukuisten arvokisamitalien mies Petri Posio tekee virallisesti paluunsa Suomi-paitaan yli neljän vuoden tauon jälkeen. Posio on ”sapattinsa” aikana toiminut Suomen naisten maalipallomaajoukkueen peräsimessä ja ollut aktiivisesti mukana leirivalmentajana miesten maajoukkueleireillä, mutta nyt veteraanin veri on vetänyt takaisin maajoukkueen pelaajavahvuuteen.

Alta löydät Suomen joukkueen kokoonpanon kokonaisuudessaan ja turnauksen otteluohjelman. Tulemme totutusti päivittämään Suomen miesten tulokset maalintekijöineen uunituoreina otteluiden jälkeen ja myös otteluraportit päivittyvät goalball.fi-sivustolle pelipäivien aikana; tulossivuston löydät täältä. Mikäli turnauksesta on tarjolla livestream-kuvaa, niin ilmoitamme siitä tietysti ennen turnauksen alkua.

SUOMEN JOUKKUE

Pelinumero / Nimi

1 Ehsan Zoveidavi

3 Eetu Eronen

4 Erkki Miinala

7 Petri Posio

8 Miika Honkanen

9 Joni Ylönen

Päävalmentaja: Jarkko Pokkinen

Fysiikkavalmentaja: Pasi Koivukari

Videoanalyysit: Mikko Häyrinen (Kihu)

OTTELUOHJELMA

Perjantai 23.7.2021

Alkamisaika / Kotijoukkue – Vierasjoukkue

9.00 Liettua – Ukraina

10.00 Saksa – Turkki

11.00 Belgia – Suomi

12.00 Liettua – Saksa

13.00 Ukraina – Suomi

15.00 Turkki – Belgia

16.00 Saksa – Ukraina

17.00 Belgia – Liettua

18.00 Suomi – Turkki

Lauantai 24.7.2021

9.00 Ukraina – Turkki

10.00 Liettua – Suomi

11.00 Saksa – Belgia

12.00 Turkki – Liettua

13.00 Belgia – Ukraina

14.00 Suomi – Saksa

16.00 Välierä 1: Alkusarjan 1. – Alkusarjan 4.

17.30 Välierä 2: Alkusarjan 2. – Alkusarjan 3.

Sunnuntai 25.7.2021

9.00 Sijat 5 – 6: Alkusarjan 5. – Alkusarjan 6.

10.30 Pronssiottelu

12.00 Finaali