TOKION PARALYMPIALAISET 2020 – NAISTEN PUOLIVÄLIERÄOTTELUIDEN TULOKSET JA KATTAVA RAPORTTI

Tokion Paralympialaisten kolmanneksi viimeisenä kisapäivänä, keskiviikkona 1. syyskuuta olivat ohjelmassa naisten puolivälieräottelut. Alapuolelta löydät ottelutulokset ja kattavan raportin siitä, mitkä maat pelaavat välierä- ja mitaliotteluissa tämänkertaisissa Paralympialaisissa.

Turkki – Australia 10-6 (7-3)

Maalintekijät / Turkki: Sevda Altunoluk 8, Celik, Guler
Maalintekijät / Australia: Horsburgh 5, Smith

Tokion Paralympialaisten naisten turnauksen puolivälierät käynnistyivät, kun hallitseva paralympiavoittaja Turkki ja viimeisimpien Aasian mestaruuskilpailuiden kolmonen Australia iskivät yhteen.

Turkin naiset saapuivat Tokioon pienenä kysymysmerkkinä, sillä joukkueen kokoonpanossa oli tapahtunut isoja muutoksia. Joukkueen tärkein palanen, maalilinko Sevda Altunoluk oli kuitenkin joukkueen vahvuudessa ja nainen iskikin alkulohkoon 21 osumaa siivittäen näin Turkin kolmella voitolla ja yhdellä maalin tappiolla D-lohkon voittoon.

Australian naisten turnaus sai kehnoimman mahdollisen alun, kun se hävisi kymmenen maalin erolla Israelille. Tämän jälkeen Kiina rökitti aussit 6-0. Australia nappasi ensimmäisen paralympiatason voittonsa 25 vuoteen, kun se kellisti Kanadan ja todellisen sensaation joukkue järjesti, kun alkulohkon päätösottelussa se kaatoi äärimmäisen vakuuttavan esityksen jälkeen Venäjän Paralympiakomitean joukkueen.

Turkkilaiset saivat aloittaa puolivälieräkamppailun; Altunoluk on iskenyt lähes jokaisessa ottelussa maalin avausheitollaan ja tälläkin kertaa naisen avausheitto oli tuhoisa aussien kannalta. Australia otti jo reilun puolentoista minuutin jälkeen aikalisän ja selvästi joukkueen valmennus käski kokenutta Meica Horsburghia ottamaan kohteekseen vasta 17-vuotiaan turkkilaisten ykköslaiturin Fatma Gul Gulerin, jonka kulmassa soikin välittömästi aussien aikalisän jälkeen ja peli tasan.

Tämä hermostutti hieman Altunolukia, jolta heti aussien tasoitusmaalin jälkeen pomppuheittorangaistus, mutta Horsburghin rankkari aussien kannalta painui valitettavasti seiskatolpan vierestä ulos. Altunolukin korkeat pomput tuottivat ylitsepääsemättömiä ongelmia Australian sentteripelaaja Jennifer Blow’lle ja nopeaan tahtiin Turkki siirtyi 3-1-johtoon.

Vajaat viisi minuuttia pelattuna, kun turkkilaisilta metelöintirangaistus, ja tällä kertaa 23-vuotias Brodie Smith onnistui ohittamaan Gulerin rankkaritilanteessa. Guler suivaantui tästä niin, että tykitti hetken päästä pallon Blow’n käsien kautta maalin perukoille. Kun Altunoluk tinttasi lukemiksi jo 5-2, Australia vaihtoi sentteriksi Raissa Martinin.

Myöskään Martin ei onnistunut vaimentamaan Altunolukin hirmuheittoja, vaan reilun kahdeksan minuutin pelin jälkeen tulostaululla komeilivat Turkin 7-2-johtolukemat. Tämän jälkeen hetkeksi tilanne rauhoittui ja turkkilaiset tarjoilivat jälleen rankkarimahdollisuutta, vaan ei Horsburghille kavennusmaali maistunut. Horsburgh toi vielä aussit neljän maalin päähän ennen puoliaikaa, kun naisen terävä siivu puhkoi turkkilaispuolustuksen vitosesta.

Puoliajalla Australian päässä nähtiin vaihto; Martin sivuun ja sotisopaan kokenut Tyan Taylor, joka tuli kentälle seiskalaituriksi, Smithin siirtyessä sentterin tontille. Turkkilaiset saivat heti pelinviivytysrangaistuksen, mutta Horsburgh missasi jo ottelun kolmannen rankkarimahdollisuutensa.

Toisen puoliajan alussa Brodie Smithin erinomainen puolustustyöskentely sentterin tontilla hiljensi hetkeksi turkkilaisten Altunolukin tehot. Seuraavaksi turkkilaisilta pomppuheittorangaistus, mutta tällä kertaa oli Taylorin vuoro epäonnistua yksi vastaan yksi-tilanteessa. Vajaat viisi minuuttia pelattuna toista puoliskoa, kun Altunoluk pystyi ensimmäisen kerran yllättämään Smithin jalkapuolelta; eikä tässä vielä kaikki, vaan heti seuraava Altunolukin täsmäisku sisään vitospuolelta ja peli lohduttomasti 9-3 aussien näkökulmasta.

Ottelun viime minuuteilla Australian Horsburgh sai vihdoin ujutettua rankkareitakin Turkin verkkoon, mikä kavensi ottelua hieman. Ottelun lopussa niin Turkki kuin Australiakin päästivät kaikki pelaajat aistimaan pelikentän puolella Paralympialaisten puolivälierätunnelmaa. 55 sekuntia ennen ottelun päätöstä turkkilaisten Kader Celik onnistui iskemään ensimmäisellä heitollaan pallon Horsburghin kautta pömpeliin ja sitä myötä todella värikkään ottelun loppulukemiksi 10-6 Turkille. Australia epäonnistui ottelun aikana viidesti rangaistusheitossaan, joten hallitseva paralympiavoittaja tarjosi kyllä tilaisuuksia vastustajalleen. Altunoluk vaikuttaa lähestulkoon täysin pitelemättömältä, mutta välierävaiheessa Turkki ei taatusti voi lepsuilla puolustuspäässään ja tarjota vastustajalle rangaistusheittoja siihen tahtiin kuin se puolivälieräottelussaan teki, mikäli joukkue himoaa finaaliotteluun puolustamaan paralympiakultaansa.

Israel – Japani 1-4 (0-3)

Maalintekijät / Israel: Mahamid Ruzin
Maalintekijät / Japani: Hagiwara 4

Tokion Paralympialaisten naisten maalipalloturnauksen toisessa puolivälierässä välieräpaikasta taistelivat viimeisimpien EM-kilpailuiden hopeajoukkue Israel ja Lontoon vuoden 2012 Paralympialaisten kultajoukkue, turnauksen emäntäjoukkue Japani.

Israelin alkulohkotaival oli melkoista vuoristorataa. Joukkue aloitti murskaamalla Australian kymmenellä maalilla, mutta seuraavassa ottelussa joukkue jäi pahasti Kanadan jyräämäksi, Tämän jälkeen Israel shokeerasi hallitsevaa maailmanmestaria Venäjän Paralympiakomitean joukkuetta, mutta alkulohkon päätösottelussa joukkue joutui tunnustamaan kiinalaiset itseään etevämmiksi.

Japanin naiset puolestaan kokivat pahan selkäsaunan avausottelussaan hallitsevaa paralympiavoittaja Turkkia vastaan. Tämän jälkeen japanilaiset ovat pelanneet kuitenkin tappioitta ja lopulta joukkue kipusi D-lohkon kolmossijalle. Nouseva tähti naismaalipallotaivaalla, 20-vuotias Norika Hagiwara iski alkulohkossa 13 osumaa japanilaisten 18 maalin kokonaissaaliista.

Puolivälieräottelun alku oli melko tunnusteleva ja molemmat joukkueet totuttelivat vastustajaansa, kunnes vajaan neljän minuutin kohdalla juurikin Hagiwara iski pallon upeasti sisään seiskakulmasta jättäen Israelin tähtipelaajan Lihi Ben Davidin ihmettelemään, mikä häneen oikein iski. Ben David lähti hetken päästä kostoreissulle, mutta tuloksena pomppuheittorangaistus; japanilaisten nuori maalitykki Hagiwara ei kuvia kumarrellut, vaan pallo vuorenvarmasti sisään rankkarista.

Tämän jälkeen Lihi Ben David otettiin vaihtopenkin puolelle keräämään ajatuksiaan ja kentälle saapui 31-vuotias Elham Mahamid Ruzin. Japanilaiset olivat horjumattomia puolustustyöskentelyssään koko avauspuoliskon; 44-vuotias sentteripelaaja Rie Urata hoiteli suurelta osin torjuntatyöt, mutta niin Hagiwara kuin Eiko Kakehata tukivat sentteriään loistavasti.

Ben David palasi kentälle kolmisen minuuttia ennen avauspuoliskon päätöstä. Hagiwara kruunasi upean japanilaispuoliajan tinttaamalla vajaa minuutti ennen taukovihellystä pallon israelilaisten sentterin Cal Hamranin avustuksella verkon perukoille ja näin Japani johti puoliajalla 3-0.

Toiselle puoliskolle Israel sai toivomansa startin, kun kokenut Mahamid Ruzin napautti pallon Hagiwaran jalkojen kautta japanilaisten rysään ja näin tilanne kaventui. Tämän jälkeen japanilaiset pistivät fokuksensa puolustuspeliin, kun taas israelilaiset yrittivät kaikin mahdollisin kuvioin rikkoa japanilaisten muuria.

Japanilaiset tekivät rohkeasti vaihdon vain kaksi ja puoli minuuttia ennen ottelun päätöstä; Urata siirtyi sentterin tontilta vaihtopenkille ja tilalle todella kovaan paikkaan saapui 23-vuotias Rieko Takahashi. Japanilaisten puolustus toimi vaihdon jälkeenkin vallan erinomaisesti, joten israelilaisten oli lisättävä riskitasoa entisestään heittoihinsa. Kesken raivoisan kavennusmaalin metsästyksen Hagiwara päätti kokeilla Ben Davidin torjuntataitoja; pallo kiipeili vastustamattomasti verkon perukoille ja Japani 4-1-johtoon minuutti ennen ottelun päätöstä.

Aivan ottelun viime hetkillä Ben Davidilta vielä pomppuheittorangaistus, mutta japanilaiset pelasivat enemmän kuin varman päälle kieltäytymällä rankkarista. Emäntäjoukkue pysyi tyynen rauhallisena läpi ottelun ja sen vuorenvarmaa puolustustyöskentely sekä nuoren tähtihyökkääjä Hagiwaran tehojen myötä joukkueen unelma paralympiakullasta kotikentällään säilyy yhä elossa. Israel ei saanut kokonaispakettiaan riittävän laadukkaaksi ja puolivälieräottelussa sen avainpelaajalle Ben Davidille sattui liiaksi henkilökohtaisia virheitä, jotta joukkue olisi voinut matkata välierä- ja mitaliotteluihin.

Kiina – Brasilia Ja. 0-1, 0-0 (0-0)

Maalintekijät / Kiina: –
Maalintekijät / Brasilia: Duarte Custodio

Tokion Paralympialaisten naisten maalipalloturnauksen kolmannesta puolivälieräottelusta odoteltiin huikeaa taistelua hallitsevan Aasian mestarin ja edellisten Paralympialaisten hopeajoukkueen Kiinan sekä hallitsevan Amerikan mestarin ja edellisten Paralympialaisten pronssijoukkueen Brasilian välillä.

Kiinalaiset aloittivat alkulohkourakkansa täpärällä tappiolla Venäjän Paralympiakomitean joukkueelle, mutta tämän jälkeen kiinalaiset esiintyivät todella vakuuttavasti napaten lopulta kolmella voitollaan lohkovoiton. Kolmessa viimeisessä alkulohko-ottelussa Kiinan maaliero oli peräti 14-3.

Brasilian naisten alkulohkotaival ei ollut helpoin mahdollinen; joukkue hävisi niin USA:lle kuin Turkillekin, tasasi pisteet emäntämaa Japanin kanssa ja löylytti 11-1-lukemin Egyptiä. Joukkueen puolustus oli erittäin haparoivaa ja hyökkäyspelikin jätti vielä vähän toivomisen varaa.

Nämä kaksi joukkuetta kohtasivat juurikin brassien kotikentällä Rion Paralympialaisissa välierävaiheessa viisi vuotta sitten ja tuolloin kiinalaiset olivat etevämpiä 4-3-lukemin. Tällä kertaa näytti siltä, että minkäänlaista maali-ilottelua ei ole luvassa. Kiinalaiset laittoivat todellisen lukkopuolustuksen päälle heti ottelun alusta välttäen samalla kaikkia mahdollisia riskitekijöitä hyökkäyspelissään.

Brasiliakin oli taikonut jostain aivan hillittömän puolustusasenteen ja myöskin brassit pysyivät jäätävän kurinalaisina koko avauspuoliskon ajan. Ainoastaan kertaalleen kiinalaiset saivat toimitettua pallon Brasilian maaliviivalle, mutta pienen selvityksen jälkeen pallo todettiin käyneen vain maaliviivalla, vaan ei sen ylitse.- Puoliajalle kutkuttavista 0-0-lukemista.

Toinen puoliaika noudatteli täysin avauspuoliskon käsikirjoitusta. Molemmissa päissä nähtiin vuorenvarmaa puolustustyöskentelyä, hyökkäysvirheitä välteltiin ja aina, kun hiemankaan näytti kiire tulevan hyökkäyssuoritukseen, niin pallo viskaistiin pihalle. Brasilia oli ehkä hieman niskan päällä, sillä kiinalaisten torjunnoista pallot kimpoilivat huomattavasti useammin yli keskikentän, mutta silti ei oikeastaan vaaratilanteita Kiinan päädyssä nähty.

Molemmissa päissä nähtiin upeaa sentteripelaamista; niin kolmissa edellisissä Paralympialaisissa hopeaa voittanut 36-vuotias Kiinan Chen Fengqing kuin toisessa päässä brassien Ana Gabriely Brito Assencio olivat ilmiliekeissä saaden mahtavasti tukea laitapelaajiltaan. Ratkaisevaa maalia odoteltiin kihelmöivän jännityksen vallassa; onko se Zhan Xiling Kiinasta vai Ana Carolina Duarte Custodio Brasiliasta… varsinaisella peliajalla ei kumpikaan näistä maalitykeistä, vaan edessä oli 2 * 3 minuutin jatkoaika kultaisen maalin säännöllä.

Ensimmäinen kolmeminuuttinen ei tarjonnut edelleenkään huippupaikkoja kummallekaan; toisaalta molemmat joukkueet pitivät edelleenkin hermonsa kurissa ja kurinalaisesti jatkoivat puolustustaistoaan. Ottelun dramaattinen ratkaisu nähtiin, kun toista kolmeminuuttista oli pelattuna vain viisi sekuntia; kiinalaisten 23-vuotias Zhang Xiling napautti kiinalaisten avausheitosta pomppuheittorangaistuksen, josta seuranneesta rankkarista Duarte Custodio tinttasi pallon pömpeliin ja Brasilian naiset välieriin huikaisevan puolustuspelaamisensa ja kurinalaisuudensa ansiosta. Kiinalaiset tekivät taatusti kaikkensa ja joukkueen puolustushan toimi kerrassaan täydellisesti, mutta tietty rohkeus ja ratkaiseva terävyys joukkueen hyökkäyspelistä jäi puuttumaan.

USA – RPC (Venäjän Paralympiakomitean Joukkue) 5-3 (2-3)

Maalintekijät / USA: Mason 3, Dennis 2
Maalintekijät / RPC: Arestova 3

Tokion Paralympialaisten maalipalloturnauksen naisten puolivälierät huipentuivat kahden naismaalipalloilun huippumaan kohtaamiseen, kun Rion Paralympialaisten pronssijoukkue USA ja hallitseva maailmanmestari Venäjän Paralympiakomitean joukkue iskivät yhteen.

USA sai varmasti toivomansa alun turnaukselle, kun se kukisti rakkaan vihollisensa Brasilian. Tämän jälkeen se kaatoi helposti Egyptin, koki maalin tappion emäntämaa Japanille ja nousi upeaan voittoon alkulohkon päätösottelussa Turkkia vastaan. Jenkit olivat alkulohkojen toiseksi vahviten puolustanut jokkue ja se onnistui maalinteossa 22 otteeseen; maaleista puolet merkkautti nimiinsä Amanda Dennis.

Venäjän Paralympiakomitean joukkue lähti naisten turnaukseen yhtenä todella vahvana mitalisuosikkina. Hallitseva maailmanmestari avasikin turnauksen hienosti kahdella voitolla, mutta alkulohkon kolmas ottelu toimi käänteentekijänä sille, että venäläiset romahtivat vasta lohkokolmosiksi selvän Israel-tappion ja jättiyllättävän Australia-tappion jäljiltä. Venäläisten totuttu rautainen puolustaminen loisti ajoittain poissaolollaan, eikä maalintekotehokkuudesta voitu puhua kuin ainoastaan 25-vuotiaan Irina Arestovan kohdalla.

Arestova käynnistikin maalinteon puolivälieräottelussa, kun naisen todella terävä sileä siivu yllätti pahasti jenkkien ykköslaidassa pelanneen, kuudensissa Paralympialaisissaan pelaavan kaiken kokeneen Asya Millerin. Tasoitusta ei kuitenkaan tarvinnut odottaa puoltatoista minuuttia kauempaa, kun Eliana Masonin nopea palautus yllätti puolestaan Arestovan.

Seuraavaksi venäläisten 23-vuotias Arina Gerasimova pomputteli palloa liiankin hanakkaasti ja tuloksena pomppuheittorangaistus; Gerasimova nappasi kohtuullisen vaivattomasti Masonin rankkarin. Hetken päästä Arestova jälleen asialla ja tälläkin kertaa uhrina Miller, kun pallo tämän tontilta väkisin sisään.

Venäläisten Gerasimova jatkoi virheiden tiellä ja toisesta mahdollisuudestaan tänään 26 vuotta täyttävä Mason tinttasi pallon päättäväisesti sisään ja peli tasan. Reilut kolme minuuttia jäljellä avauspuoliskoa, kun Arestova oli taas Millerin kiusana; tällä kertaa pallo nousi Millerin jaloista hieman epäonnekkaasti jenkkien verkkoon. Kaikki tyyni, huippukokenut Miller otettiin tämän jälkeen vaihtoon ja kentälle saapui Marybai Huking, joka otti sentterin työt hoitaakseen, Amanda Denniksen siirtyessä ykköslaituriksi. Puoliajalle lähdettiin venäläisten 3-2-johtolukemista.

Toista puoliaikaa oli tahkottu puolitoista minuuttia, kun jenkkien tähtipelaaja Dennis pommitti pallon läpi venäläispuolustuksen tasoittaen ottelun 3-3-lukemiin. Gerasimovalla oli selvästi liikaa paineita puolivälieräottelussa, kun naiselta pomppasi jälleen liiankin lennokkaasti ja tuloksena rangaistus. Tällä kertaa Dennis koitti onneaan, mutta pallo kiersi jenkkien harmiksi ulos kentältä.

Reilut viisi minuuttia pelaamatta, kun venäläisten kannalta nähtiin todella harmillinen tilanneketju; Arestova lähti heittämään, mutta heittotilanteessa naisen kenkä liukui alta ja tästä syntynyt meteli tuomittiin rangaistuksen arvoiseksi, joten jenkeillä upea mahdollisuus siirtyä johtoon ensimmäistä kertaa ottelussa. Päivänsankari Mason otti vastuun rankkarin heittämisestä ja naisen varmaakin varmempi sijoitus räjäytti USA:n vaihtopenkin ja paikalle tulleet muutamat USA-fanit villiin juhlintaan.

Valitettavasti venäläiset olivat vielä tämän harmittavan takaiskun tunnekuohussa ja tällöin Dennis iski armotta heti seuraavasta jenkkihyökkäyksestä pallon nuottaan ja näin USA jo kahden maalin karkumatkalle. Tämän jälkeen USA:n puolustuspelaaminen oli rentoa ja vaikka pari kertaa pallo nousi uhkaavasti kohti jenkkimaalia, niin aina löytyi kaveri takaa pelastustöistä. Jenkkien sentteriosastolla 15 minuuttia urakoinut 24-vuotias Huking teki huikean päivätyön venäläisten Arestovan pimentämiseksi. USA jatkaa viime Paralympialaisten tapaan välierä- ja mitaliotteluvaiheeseen, kun taas venäläisten ensiesiintyminen paralympiatasolla päättyi varmasti kitkerään pettymykseen, sillä niin paljon pidemmällekin joukkueen potentiaali olisi voinut kantaa.

Välieräparit

Tokion Paralympialaisten toiseksi viimeisenä pelipäivänä naisten välierissä iskevät yhteen iltapäivästä hallitseva paralympiavoittaja Turkki ja emäntämaa, vuoden 2012 paralympiavoittaja Japani. Toisessa välieräparissa torstai-illassa nähdään toisilleen niin tutut kilpakumppanit, Amerikan jättiläiset Brasilia ja USA.