SEGL – Champions Leaguen kauden 2022 Pohjois-Divisioonan avausturnaus pelataan Liettuan Vilnassa 18. – 20. helmikuuta 2022.

Alun perin turnaukseen ja koko divisioonaan ilmoittautui mukaan kahdeksan joukkuetta, mutta venäläisjoukkueet Podmoskovie ja Tula joutuivat jäämään pois Vilnan turnauksesta ja koko liigasta positiivisten koronavirustulosten vuoksi. Täten mukana on kuusi joukkuetta, joista ilahduttavasti kaksi tulee Suomesta; vantaalainen Aisti Sport ja espoolainen Old Power. Suomalaisjoukkueiden lisäksi turnaukseen osallistuvat isäntäjoukkue, liigan kolminkertainen mestari Saltinis (liettua), viime vuoden liigan kolmonen Ha. Vi. 2 Bruxelles (Belgia) sekä maidensa mestarit Aarhus Goalball (Tanska) ja Fen Tigers (Englanti).

Pohjois-Divisioonassa pelataan kaksi osaturnausta, minkä jälkeen kolme parasta joukkuetta etenevät kauden huipentavaan finaaliturnaukseen, joka pelataan Saksan Rostockissa 28. – 31.10.2022. Pohjois-Divisioonan toinen osaturnaus pelataan Belgian Brysselissä 5. – 7. elokuuta.

Alta löytyvät suomalaisjoukkueiden kokoonpanot, otteluohjelma ja tulokset sekä otteluraportit.

Liigan viralliset nettisivut kaudelle 2022 löytyvät täältä.

Nettilähetys turnauksesta on katsottavissa ”GoalballTV” YouTube-kanavan kautta, minne pääset tämän linkin takaa.

SUOMALAISJOUKKUEIDEN KOKOONPANOT

Aisti Sport (Vantaa)

Pelinumero – Nimi

2 – Ville Montonen

3 – Seemi Hintsanen

6 – Markus Tihumäki

7 – Petri Posio

8 – Leo Hintsanen

Valmentaja: Oskari Nyström

Old Power (Espoo)

Pelinumero – Nimi

1 – Jani Vesalainen

5 – Jarno Mattila

6 – Eetu Eronen

7 – Ehsan Zoveidavi

8 – Erkki Miinala

9 – Joni Ylönen

Valmentaja: Axel Sundholm

OTTELUOHJELMA JA TULOKSET

Suomalaisjoukkueiden otteluraportit pääset lukaisemaan klikkaamalla ottelulinkkiä.

Perjantai 18.2.2022

Ottelunumero / Alkamisaika / Kotijoukkue – Vierasjoukkue / Tulos

1 / 11:00 / Aisti Sport – Old Power 9-9
Maalintekijät / Aisti: #2 Montonen 6, #7 Posio 2, #6 Tihumäki
Maalintekijät / Power: #5 Mattila 6, #8 Miinala 2, #1 Vesalainen

2 / 12:15 / Ha. Vi. 2 Bruxelles – Fen Tigers 15-18

3 / 13:30 / Aarhus Goalball – Saltinis 5-15

4 / 15:30 / Old Power – Ha. Vi. 2 Bruxelles 15-5
Maalintekijät / Power: #7 Zoveidavi 5, #8 Miinala 5, #6 Eronen 3, #9 Ylönen, vastustajan oma maali

5 / 16:45 / Saltinis – Aisti Sport 10-0
Maalintekijät / Aisti: –

6 / 18:00 / Fen Tigers – Aarhus Goalball 7-13

Lauantai 19.2.2022

7 / 11:00 / Saltinis – Old Power 17-9
Maalintekijät / Power: #8 Miinala 5, #5 Mattila 2, #1 Vesalainen, #9 Ylönen

8 / 12:15 / Aarhus Goalball – Ha. Vi. 2 Bruxelles 12-2

9 / 13:30 / Fen Tigers – Aisti Sport 9-14
Maalintekijät / Aisti: #6 Tihumäki 6, #7 Posio 5, #2 Montonen 2, #5 Seemi Hintsanen

10 / 15:30 / Ha. Vi. 2 Bruxelles – Saltinis 8-18

11 / 16:45 / Old Power – Fen Tigers 9-7
Maalintekijät / Power: #8 Miinala 6, #1 Mattila 3

12 / 18:00 / Aisti Sport – Aarhus Goalball 13-8
Maalintekijät / Aisti: #6 Tihumäki 7, #7 Posio 6

Sunnuntai 20.2.2022

13 / 11:00 / Aisti Sport – Ha. Vi. 2 Bruxelles 11-16

Maalintekijät / Aisti: #7 Posio 6, #2 Montonen 2, #6 Tihumäki 2, #5 Seemi Hintsanen

14 / 12:15 / Aarhus Goalball – Old Power 4-7
Maalintekijät / Power: #1 Vesalainen 3, #7 Zoveidavi 3, #9 Ylönen

15 / 13:30 / Saltinis – Fen Tigers 11-12

LOPPUJÄRJESTYS TURNAUKSESSA

Sijoitus / Joukkue / Ottelut / Voitot / Tasapelit / Tappiot / Maaliero / Pisteet

  1. Saltinis / 5 / 4 / 0 / 1 / 71-34 +37 / 12
  2. Old Power / 5 / 3 / 1 / 1 / 49-43 +6 / 10
  3. Aisti Sport / 5 / 2 / 1 / 2 / 47-52 -5 / 7
  4. Aarhus Goalball / 5 / 2 / 0 / 3 / 43-44 -1 / 6
  5. Fen Tigers / 5 / 2 / 0 / 3 / 53-62 -9 / 6
  6. Ha. Vi. 2 Bruxelles / 5 / 1 / 0 / 4 / 46-74 -28 / 3

MAALINTEKIJÄT

Sijoitus / Pelaajan nimi / Joukkue / Maalit yhteensä

1 Klison Mapreni / Ha. Vi. 2 Bruxelles / 32

2 Dan Roper / Fen Tigers / 31

3 Genrik Pavliukianec / Saltinis / 26

4 Gustav Koch Rasmussen / Aarhus Goalball / 25

5 Petri Posio / Aisti Sport / 19

6 Erkki Miinala / Old Power / 18

6 Nerijus Montvydas / Saltinis / 18

8 Markus Tihumäki / Aisti Sport / 16

8 Dave Scott / Fen Tigers / 16

10 Sigurd Lund / Aarhus Goalball / 13

11 Jarno Mattila / Old Power / 11

12 Ville Montonen / Aisti Sport / 10

13 Juozas Eigminas / Saltinis / 8

13 Normantas Prusinskas / Saltinis / 8

13 Ehsan Zoveidavi / Old Power / 8

16 Mindaugas Suchovejus / Saltinis / 7

17 Oljan Mapreni / Ha. Vi. 2 Bruxelles / 6

18 Jani Vesalainen / Old Power / 5

19 Osvaldas Kucavicius / Saltinis / 4

20 Eetu Eronen / Old Power / 3

20 Josh McEntee / Fen Tigers / 3

20 Endrit Osmanaj / Ha. Vi. 2 Bruxelles / 3

20 Ibrahim Tamditi / Ha. Vi. 2 Bruxelles / 3

20 Joni Ylönen / Old Power / 3

25 Cemil Dzemail / Ha. Vi. 2 Bruxelles / 2

25 Caspar Gregersen / Aarhus Goalball / 2

25 Seemi Hintsanen / Aisti Sport / 2

25 Dom Roper / Fen Tigers / 2

29 Nicolai Dahl Hansen / Aarhus Goalball / 1

29 Joe Roper / Fen Tigers / 1